Kolmekymmentäyhdeksän- Käsky

2.3K 265 68
                                    

Ilmeettömänä ojensin käteni hoitajalle, joka työnsi neulansa käteeni, alkaen ottaa verikoetta

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Ilmeettömänä ojensin käteni hoitajalle, joka työnsi neulansa käteeni, alkaen ottaa verikoetta. En tiennyt, pitäisikö minun olla iloinen vai surullinen siitä, että olin selvinnyt.

Tutustuin Jedidiahiin onnettomuuteni jälkeen, hän oli se, joka antoi minulle olkapään itkeä ongelmiani, vaikka hänen omatkaan asiansa ei olleet hyvin. Kun hän tarvitsi olkapäätä, annoin minä omani hänelle. Tiesimme kumpikin alusta lähtien, että juttumme oli jo valmiiksi tuhoon tuomittu ajatus.

"Valmista tuli", hoitaja kertoi ja lähti sitten putkiloittensa kanssa huoneesta. En jaksanut kiinnittää huomiota, kuinka joku käveli huoneeseeni. Se oli ollut pelkkää samaa jo kaksi viikkoa; erilaisia testejä ja kokeita, isän surullisia kasvoja ja muita sääliviä katseita. Kukaan heistä ei kuitenkaan tiennyt, mitä oikeasti halusin.

"Gabriel Burke?" kuulin oudon äänen ja käännähdin äkkiä kyljeltäni selälleni. Sänkyni päässä seisoi lihaksikkaan ja pelottavan näköinen mies, joka vain katseli minua kysyvästi.

"Mm?" kysyin epävarmasti, ääni käheänä, sillä en ollut puhunut paljon mitään näiden viikkojen aikana. Miehen kasvoille nousi pieni hymy, jota moni ei varmasti edes tunnistaisi hymyksi, jonka jälkeen hän asteli lähemmäs, minä katsellen häntä epäilevänä.

"Etkö sä enää muista minua?" mies kysyi ja istahti tuolilleni muina miehinä, aivan kuin minun pitäisi vain suostua siihen, että tämä pelottava mies käveli sairaalahuoneeseeni ja halusi jutella.

Pudistin päätäni, jolloin hän esitteli itsensä: "Mä olen Nicholaksen henkivartija Joakim, me tavattiin silloin, kun sä viimeksi pääsit sairaalasta"

Nyökkäsin ja pysyttelin hiljaa, toivoen, että hän lähtisi ja äkkiä pois. En halunnut kenenkään muistuttavan minua Nicosta, joka ilmeisesti ihan tosissaan jätti minut, sillä hänestä ei ollut näkynyt jälkeäkään sairaalassa. Osa minusta tavallaan toivoi silti, että joku päivä hän vielä kävelisi tuosta ovesta sisään ja kertoisi edelleen rakastavansa minua.

"Aika harmi tosin, että me aina tavataan sairaalassa, ehkä meidän pitäisi järjestää joku tapaaminen kahvilaan joskus, vai mitä?" Joakim virnistää ja huokaisen: "M-mitä sä ha-haluat?"

Hänen ilmeensä jähmettyy ja hän asettuu paremmin tuoliinsa. Sitten Joakim kohauttaa hartioitaan ja toteaa: "Sut"

Ehdin jo hämmentyä, mutta hän jatkaa: "Ja Nicon yhteen, huolimatta siitä, mitä sun isä sanoo"

"Pois!" huudan ja vedän itseni kauas hänestä, "Pois!"

Mies säikähtää huutoani ja painaa kätensä suuni eteen. Pelästyn valtavasti ja alan riuhtoa itseäni pois hänestä. En halua kuulla sanaakaan Nicosta enää.

"Shh.... Mä en aio tehdä mitään, Nico käski mun tulla tänne, koska se ei itse päässyt sun isäsi takia", Joakim kertoo, jolloin jähmetyn. Nico yritti käydä täällä?

"Nimenomaan, nyt olet sitten hiljaa, etten minäkin saa porttikieltoa", hän mutisee ja istahtaa takaisin tuoliinsa. Nyökkään ja nostan itseni käsilläni tyynyjäni vasten, jotka nojaavat seinään.

"Nyt me tehdään niin, että sä lisäät itse sun vierailijalistaan Nicon nimen, jonka jälkeen laitat minulle viestin ja sen jälkeen Nico voi tulla tänne, koska sä olet 18 ja saat itse päättää, kuka tänne tulee", Joakim ilmoittaa ja laskee sängylleni lapun, jossa on puhelinnumero. Ennen kuin ehdin edes vastata mitään, Joakim on jo poissa huoneestani.

Epävarmana painan nappia ja pian sama hoitaja tulee huoneeseeni.

"V-voisinko mä sa-saada sen vier-vierailijalistan?" kysyn, jolloin hän luo hieman epäilevän katseen, mutta nyökkää kuitenkin ja kysyy: "Haluatko lisätä jonkun henkilön siihen?"

"Mm..." vastaan ja hän lähtee huoneesta, tullen kohta takaisin paperin kanssa.

"Kirjoita siihen nimi", hän neuvoo osoittaen tyhjää kohtaa isäni nimen alla. Vapisevin sormin otan kynän häneltä ja kirjoitan viivalle Nico Gallagher. Hoitajan ilme muuttuu hieman tympääntyneemmäksi lukiessaan nimen, mutta ohitan sen.

"Nyt sun kannattaa nukkua, kello on jo paljon", hän ilmoittaa ja lähtee sitten listan kanssa pois. Kaivaudun makuulle sängylle ja otan puhelimeni yöpöydältä.

Tehty niin kuin käski T. Gabriel

Lähetän viestin ja odotan, tulisiko mitään vastausta. Kun mitään ei kuulu, suljen silmäni ja lasken puhelimen takaisin pöydälle.

"Toivottavasti se mies puhui totta ja Nico oikeasti tulisi tänne", on viimeinen ajatukseni juuri ennen kuin nukahdan.

----------------------------------------------------------------------------------------

Herään siihen, kuinka joku silittää poskeani. En kuitenkaan jaksa avata silmiäni, vaan nautin tunteesta.

"Voi Gabriel..." ääni kuiskaa ja jähmetyn paikoilleni. Avaan silmäni hitaasti ja näen Nicon, joka istuu tuolilla, silittäen minua. Hän huomaa silmieni avautuneen ja vetää kätensä pois. Katselemme toisiamme paikoillamme, kunnes Nico aukaisee suunsa.

"Gabriel, mä-"

"Mä en halua kuulla", keskeytän ja suljen silmäni uudestaan. Haluan yhtäkkiä takaisin uniini, jossa olin vielä Jedidiahin kanssa, ilman särkynyttä sydäntäni.

"Enkeli, anna mun selittää", Nico pyytää, mutta muistutan: "M-mä itkin ja huusin sun perään, mä oi-oisin tehnyt kaiken, e-että sä olisit jäänyt, mutta sä lähdit sil-silti"

"Mä tiedän, mä olen pahoillani, että mä jätin sut, mun ei koskaan olisi pitänyt tehdä sitä", hän kuiskaa, "Mä en voi elää ilman sua, mä haluan sut takaisin, Gabriel"

"Oh, että nyt kun et voi elää ilman, niin mun pitäisi heti suostua takaisin?!" huudan ja käännyn selkä häntä kohti, "Entä silloin, kun en voinut?"

"Gabriel, anna mulle vielä mahdollisuus", Nico pyytää, "Mä teen mitä tahansa, jotta sä palaat mun luo"

"V-voit poistua", käsken ja vedän peiton korviini asti.

"En voi", hän väittää, eikä tee elettäkään noustakseen. Huokaisten käännyn takaisin ja totean: "Sitten sä saat nukkua siinä"

"Okei", Nico sanoo hymyillen, vaikka en edes sanonut mitään sinnekään päin, että otan hänet takaisin. Jos hän luulee, että voi leikkiä minulla ja pomputtaa minua sinne tänne mielensä mukaan, häntä vastassa on suuri yllätys.

Pyöräytän silmiäni hänelle ja suljen silmäni, vaipuen uneen, jossa olen taas onnellinen ihmisen kanssa, jota rakastan nyt kaikkein eniten. Se ei kuitenkaan ole Jedidiah, vaan virnistelevä ja flirttaileva mies, joka on saanut minut punastumaan jo ensi hetkestä lähtien.

I Need Your HandWhere stories live. Discover now