~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
Ups! Tento obrázek porušuje naše pokyny k obsahu. Před publikováním ho, prosím, buď odstraň, nebo nahraď jiným.
Suutelen Gabrielia intohimoisesti, kun käteni laskeutuvat hänen alaselältään hänen perseelleen. Oikeasti, suorastaan rakastan hänen persettään, varmaan lähes yhtä paljon kuin rakastan sen omistajaakin.
"Nico.." kuulen hänen voihkauksensa ja alan hieromaan lantioitamme yhteen kovemmin. Olen helvetin kovana ja haluan häntä niin paljon. En edes muista, että olisin koskaan halunnut ketään näin kovaa ja paljon.
"Gabriel, mä haluan sut", huokaan ja käännän meidät ympäri. Avaan silmäni ja kohtaan hänen vihreät silmät, jotka tuijottavat minua intohimoisesti takaisin. Gabriel nyökkää ja vetää kasvoni hänen kasvojaan kohti pitäen käsiään niskallani.
"M-mäkin haluan su-sua..." hän kuiskaa hiljaa ja antaudumme uudestaan himoillemme ja suudelmille.
"Gabriel... Sä oot helvetin seksikäs", huokaan, kun tunnen hänen kätensä vaeltavan alemmas kalulleni, puristaen sitä ensin hellästi, sitten kovemmin.
"Ahh, kovemmin", murahdan ja imen hänen kaulaansa yrittäen peittää muut suustani tulevat äänet sillä. Hänen kätensä alkaa liikkua kovemmin ja kovemmin, ja tunnen olevani lähellä.
"Vielä vähän..." kuiskaan ja juuri kun olen laukeamassa, kuulen maailman raivostuttavimman äänen.
Piip-piip-piip
"Voi helvetti!" kiroan ja heitän herätyskelloni lattialle. Otan syvään henkeä ja lysähdän takaisin selälleni. En voi uskoa että näin juuri hänestä unta, tai ainakaan tällaista unta... Ensinnäkin, miksi helvetissä näin sitä, ja toiseksi, olen edelleen kovana, eikä Gabriel todellakaan ole täällä, vaan omassa kodissaan turvassa hormonaalisilta hyökkäyksiltäni.
Se tästä vielä olisi puuttunut, että Gabriel olisi kuullut ja nähnyt tämän...
Silmäilen huonetta ja kieltämättä olen hieman innoissani tästä, vaikkei ajatus täällä työskentelemisestä ole paljon minua houkutellut. Huoneen, joka on nyt virallisesti minun työhuoneeni, sisustus on aika samanlainen kuin isäni, mutta hänen huoneensa on tietenkin suurempi.
"Mitäs tykkäät?" kuulen isäni äänen ja nyökkään, kun hän astuu sisälle. Isä luo arvostelevan katseen huoneeseen ja nyökkää sitten itsekin hymyillen: "Hyvähän tästä tuli"
"Mhm..." mumisen ja myönnän: "Mutta mua kyllä harmittaa se, että sä et antanut tätä paikkaa Ericille"
"Mitä? Älä sinä siitä huolehdi, Eric on aina tiennyt että sinusta tulee jatkaja, eikä hän varsinaisesti ole myöskään halunnut tätä", isä selittää ja laskee sitten pinon papereita ja kansioita pöydälleni, "Siitä voit sitten alkaa tekemään"
"Kaikki?" huokaan ja pettymyksekseni isä virnistää ja nyökkää, lähtien sitten huoneesta.
"Jos on jotain asiaa, niin tulet sitten kysymään ja jos tarvitset apua, niin Georgia, sinun assistenttisi, pitäisi tulla tunnin päästä töihin", hän huutaa vielä käytävältä.
