I Need Your Hand

Kaksikymmentäyhdeksän- Söpö ja viaton

Puristan kukkakimppua ja suklaarasiaa käsissäni, vilkuillen välillä tien toisella puolella olevaa taloa. Onkohan nämä vähän liikaa, ehkä hän ei edes tykkää kukista, mitä jos hän ajattelee kukkien olevan liian tyttömäisiä? Ehkä minun olisi pitänyt valita erivärisiä kukkia, vaikka punaisia näiden valkoisten sijasta. Tai ehkä punaiset kukat olivat vähän klisee...

"Nyt vaan menet sinne ja pyydät anteeksi", käsken itselleni ja vedän avaimeni virtalukosta pois. Aukaisten oven autostani, tungen avaimet ja puhelimeni taskuun, lähtien sitten kohti ovea, jossa lukee kaunokirjoituksella Burke.

Vedän syvään henkeä ja painan sitten ovikelloa. Hetkeen sisältä ei kuulu mitään, mutta kohta ovi aukeaa.

"Nico?" James kysyy hämillään ja vilkaisee sitten hymyillen käsiäni.

"Onko Gabriel kotona?" kysyn häneltä paniikissa, hieman myös nolostuneena, sillä kuvittelin jo valmiiksi, mitä sanoisin, kun Gabriel avaisi oven, mutta suunnitelmani menivät nyt aivan sekaisin, kun ovella olikin hänen isänsä.

"Mm... Tuolla sen omassa huoneessa", hän kertoo ystävällisesti, mutta kohottaa sitten toista kulmaansa hämillään, "Ei kai teillä tullut mitään riitaa?"

Ennen kuin tosin kerkeän vastata mitään, hän jatkaa avaten samalla oven isommalle: "Tai eihän sinun minulle tarvitse kertoa, kerro Gabrielille"

"Kiitos", sanon ja Jamesin kerrottua missä hänen huoneensa on, lähden kävelemään sitä kohti. Ovella pysähdyn hetkeksi ja koputan sitten jämäkästi kolme kertaa. Pian huoneesta kuuluu Gabrielin hieman vihainen ääni: "Mitä nyt iskä?"

Avaan oven ja naurahdan hänen yllättyneelle ilmeelleen: "Mä en tiennytkään olevani sun Daddy"

Gabriel punastuu ja katsoo sitten hieman paniikissa asuaan, sillä hänellä on vain college-housut päällä. Katseeni kiertää ensin hänen vaaleaa ja silkkisen näköistä ihoa hänen rintakehältään ja siitä alemmas hentoja vatsalihaksia kohti.

"Mi-mitä sä teet täällä?" hän kysyy hämmästyneenä ja nappaa päälleen tuoliltaan mustan neuleen. Hitto, olisin vielä halunnut katsoa vähän kauempaa hänen paljasta vatsaansa. Kun alan ojentamaan selkäni takaa kukkia ja suklaita, hänen hämmästyksensä kasvaa, samoin kuin puna hänen poskillaan.

"Anteeksi", pahoittelen, kun hän ottaa lahjani vastaan. Gabriel ottaa ne käsiinsä kurtistaen otsaansa: "Mistä sä pyydät anteeksi?"

"Siitä, kun sä olit mun luona ja mä laitoin sut puhumaan niistä painajaisista ja onnettomuudesta. Mä en halua, että sä olet vihainen mulle ja mä vaan tarkoitin sillä hyvää, koska mä halusin auttaa sua, sä olit niin surullinen sen painajaisen jälkeen", takertelen kauheaa puhetta, joka ei todellakaan onnistunut niin kuin suunnittelin aiemmin.

"En mä ole sulle vihainen", hän hymyilee ja vilkaisee sitten suklaarasiaa nuolaisten huuliaan, "Mutta kiitos näistä silti"

Tuntuu kuin suuri taakka nostettaisiin hartioiltani, kun Gabriel sanoo nämä sanansa. Hän ei olekaan vihainen siitä, mitä tapahtui.

"Jos sä et ollut vihainen, niin miksi sä et ole laittanut mitään sen jälkeen, viestiä tai mitään?" kysyn ihmeissäni ja istun hänen sänkynsä päähän, jonka toisessa päässä hän istuu nojaten seinään.

"Mä luulin, että sä olit vihainen", Gabriel naurahtaa vähän vaivaantuneena.

"Mitä? Miksi mä olisin vihainen?" olen hämillään, ja hän pörröttää pienellä kädellään vaaleita hiuksiaan: "Se o-oli ihan noloa..."

"Eikä ollut, sehän oli vain mun vika kun mä aloin puhumaan asioista, mistä sä et ollut valmis puhumaan", selitän ja kysyn sitten ihan vain varmistaakseni: "Kai sä tykkäät niistä kukista ja suklaasta, eihän tää ollut liian tyhmä idea?"

Gabriel hymyilee ujosti ja pudistelee päätään: "Ei, tai siis e-ei ollut tyhmä idea, mä tyk-tykkään näistä"

"Huh, hyvä", huokaisen ja siirryn sitten istumaan aivan hänen eteensä, "Mulla on muuten yksi kysymys sulle"

Hän puraisee huultaan ja kallistaa päätään söpöllä tavalla, kuin pieni koiranpentu, "Mikä?"

"Tuletko sä mun kanssa treffeille?" kysyn ja Gabriel räpyttelee silmiään hetken, ennen kuin kuiskaa: "Oikeasti?"

Naurahdan hänen söpöydelleen ja vakuutan: "Ihan oikeasti, jos sä vaan haluat"

Hänen hymynsä valaisee koko huoneen, kun hän huutaa innoissaan: "Totta kai", ja yllätyksekseni ryntää halaamaan minua. En ollut varautunut tähän yhtään ja kaadun selälleni, Gabrielin tullessa mukanani alas.

"Sori", hän pahoittelee, mutta en anna hänelle aikaa sanoa mitään muuta, vaan kosketan hellästi huulillani hänen pehmeitä huuliaan, varovasti, kuin tunnustellen jäätä. Kun hän alkaa vastaamaan suudelmaan, saan enemmän rohkeutta ja alan liikuttamaan huuliani intohimoisemmin. Tämä ei kuitenkaan ollut mikään irstas, seksiin johtava suudelma, vaan sellainen söpö ja viaton, niin kuin Gabrielkin on. En kai taas kutsunut häntä söpöksi...?

"O-oletko sä ihan v-varma?" kuulen hetken kuluttua hiljaisen kysymyksen ja avaan silmäni, kun hän erottautuu huulistani. Kohotan kulmaani ja virnistän: "En kai mä tässä olisi, jos en olisi varma?"

"Mhm, mutta..." hän alkaa sanomaan, mutta painan hellästi käteni hänen suunsa eteen ja pudistan päätäni: "Ei mitään muttia"

Gabriel mutristaa huuliaan ja väittää: "Mutta niin ka-kaikki muut haluaa"

"Ketkä kaikki?" kurtistan kulmiani, mihin hän ei vastaa mitään, mutta kurottaa puhelimensa viereltämme ja avaa sen. Katson häntä ihmeissäni, mutta hän on vain hiljaa ja ojentaa puhelimensa minulle.

Katson hetken näyttöä ja huokaisen, kun tajuan, kenestä hän puhuu. Helvetin toimittajat ja muu sosiaalinen media.

"Enkeli, mä en välitä, mitä ne ajattelee, eikä sunkaan pitäisi", ilmoitan, "Vain sun ja mun mielipiteillä on merkitystä, ne muut voi painua helvettiin"

Gabriel naurahtaa tuhahdukselleni ja nauraa sitten, laskien sormensa huulieni päälle: "Ei saa kiroilla"

"Ja sinäkö et sitten kiroile koskaan?" naurahdan ja heitän puhelimen muualle, kääntäen meidät ympäri ja alan pussailemaan joka puolelta hänen kasvojaan.

"N-Nico! Kutittaa, lo-lopeta!" hän nauraa ja pyytelee, kun alan kutittamaan häntä hänen kyljistään samalla, kun pussaan häntä.

"Mä sulle kirosanat näytän", uhkaan ja suutelen hänen enkelimäistä kaulaansa Gabrielin edelleen nauraessa.