~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
"Mitä?" henkäisen, kuulinkohan edes oikein, mitä hän juuri sanoi. Eihän Nico voi minua rakastaa?
Nico katselee minua hymyillen, mutta huomaan hänen näyttävän hieman pelästyneeltä, kun hän toistaa: "Mä rakastan sua"
"E-etkä rakasta", väitän pudistellen päätäni, enkä halua uskoa tätä todeksi. En halua edes miettiä, rakastanko häntä vai en, koska vastaus on aivan liian selvänä mielessäni; Rakastan Nicoa.
"Rakastan", Nico vakuuttaa, "Gabriel, mä rakastan sua, halusit tai et"
"Miksi...?" kysyn hiljaa, siirtäen ensin katseeni alas päin, mutta tajutessani mitä katson, siirrän sen takaisin ylös nopeasti.
"Miksi?" Nico kurtistaa kulmiaan ja kertoo hymyillen: "Mä rakastan sua, koska sä olet sä. Sä et ikinä esitä olevas jotain muuta, mitä sä et oikeasti ole. Vaikka sä saatatkin omasta mielestäsi olla epänormaali ja vauvamainen ja ties mitä, mun silmissä sä olet kaikki, mun koko maailma. Sä oot löytänyt tiesi mun elämään ja sydämeen, enkä mä aio päästää sua koskaan menemään"
Kuuntelen hänen sanojaan ja pyyhkäisen sormillani kyyneleeni, jotka uskalsivat vapautua kyynelkanavistani ulos. Nico asettaa minut yhden kätensä varaan ja silittää kädellään poskeani.
"Enkeli, älä itke, jooko?" hän pyytää kuiskaten, kun painan kasvoni hänen kaulaansa itkien edelleen. Yritän rauhoittaa itseni ja tunteeni, mutta en voi enää lopettaa tätä, kun jo kerran aloitin. Tunnen hänen kätensä silittävän nyt selkääni, kun hän rauhoittelee minua.
"Shh... Gabriel..." Nico kuiskaa ihoani vasten, jatkaen hyssyttelyään. Muutaman minuutin päästä saan tunteeni kuriin ja niiskaisen, ennen kuin nostan pääni hänen kaulaltaan.
"Mä rakastan sua", myönnän hiljaa, poskeni punastuen välittömästi. Olen iloinen, että pystyin sanomaan sen änkyttämättä, mikä vain lisää onnellisuuttani tällä hetkellä. Nico tuijottaa minua hetken hämillään ja huudahtaa sitten riemusta ja pyörittää meitä nauraen samalla, kun minä kiljun, että hän liukastuu kohta, jos ei lopeta.
"Mä rakastan sua niin, niin, niin paljon", hän kuiskaa ja puristaa minut tiukasti itseensä, kuin ei olisi päästämässä minua koskaan pois.
"Rakastan sua myös", kuiskaan takaisin, siirtäen sitten kasvojani niin, että pystyn suutelemaan häntä. Nicon käsi tukee minua selästä, kun huulemme yhdistyvät toisiinsa, vahvistaen tunteitamme toisiimme.
"Meidän pitäis varmaan jatkaa suihkua", Nico naurahtaa hetken päästä, erottautuen huulistani. Raotan silmiäni ja laitan ne äkkiä takaisin kiinni, kun hän astuu hanan alle.
Suihkumme ei onnistunut varsinaisen hyvin, sillä jatkoimme suutelua ja sen saman lauseen toistelua koko ajan toisillemme. Olen niin onnellinen tästä ja mieleni tekisi huutaa ikkunasta pihalle, kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka kiitollinen olen tästä.
