~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Silittelen Gabrielin poskea hellästi, nauttien tästä rauhallisesta ja hiljaisesta hetkestä. Voin nyt vielä rauhassa tuijottaa hänen kasvojaan, kun hän nukkuu.
Sormeni koskettaa hänen sileää otsaansa, johon muodostuu pieni ryppy hänen tuntiessa minut. Hymyilen, kun hänen kätensä nousee välistämme ja tarttuu käteeni, yrittäen irrottaa sen.
"Mä haluan nukkua vielä", hän mumisee hiljaa, raottaen toista silmäänsä. Hymyilen leveämmin ja annan suukon hänen mutristuneille huulilleen.
"Sun pitää nousta, kello on jo kymmenen", naurahdan ja jatkan hänen huultensa pusuttelua. Pian Gabriel herää kunnolla ja pusuttelu vaihtuu suudelmaksi. Meinaan jo alkaa tekemään jotain enemmänkin, mutta muistan, että hänen olonsa ei välttämättä ole vielä niin hyvä.
"Tuu, mennään suihkuun", sanon, irrottautuen hänen houkuttelevista huulistaan. Avaan silmäni, nostaen sitten hänet syliini, jolloin hänen ilmeensä vaihtuu irvistykseen hetkeksi.
"Auts..." hän voihkaisee, laskien kätensä äkkiä perseelleen.
"Sori, mä laitan sulle kylvyn, niin ehkä se sitten helpottuu", kerron ja lasken hänet odottamaan suihkutuolille veden laskemista. Hän yrittää vaihtaa asentoaan epämukavana koko ajan, mikä saa minut toimimaan nopeammin, ja kohta kylpyamme onkin täynnä lämmintä vettä.
"Nyt on valmis", ilmoitan, laskien hänet sinne varovasti, jonka jälkeen istahdan itse hänen taakseen.
"Tuntuu niin hyvältä", Gabriel huokaa, painautuen minua vasten enemmän. Humisen jotain epämääräistä ja alan hieroa hänen olkapäitään, haluten hänen olonsa paremmaksi.
"Mitä sä haluat tehdä, kunhan mä tulen töistä?" kysyn, mihin hän vastaa jotain hiljaa, mutten kuule mitä.
"Mitä sä sanoit?"
"Kirjastossa", hän toistaa kovemmalla äänellä, selittäen sitten jostain uudesta kirjasta, mikä hänen on pakko saada lainattua. Kuuntelen hymyillen hänen innokasta esittelyä, jonka jälkeen pesemme itsemme loppuun ja lähdemme suihkusta.
Kello ei näytä liikkuvan mihinkään työhuoneeni seinällä, mikä saa minut vielä turhautuneemmaksi. Haluan vain kotiin Gabrielin luokse, en istumaan joidenkin papereiden ja loputtomien numeroiden kanssa. Isä lähti aamulla Ethanin kanssa johonkin matkalle isän kaverin perheen kanssa, joten jouduin osaksi tekemään hänenkin töitään.
"S-saako tulla?" yhtäkkinen hiljainen ääni kuuluu ovelta, saaden minut nostamaan pääni ylös tietokoneen näytöltä.
"Gabriel? Mitä sä teet täällä?" kysyn hämmentyneenä, mutta iloisena. Jos joku voi saada hiton huonon päivän paranemaan kahdessa sekunnissa, se on pieni Enkelini.
