~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Shh... Kaikki on nyt hyvin", vakuutan ja painan hänet takaisin rintaani vasten. Tunnen paitani kastuvan Gabrielin kyyneleistä, mutten välitä siitä, sillä minulla on nyt muutakin ajateltavaa.
Kuten se, miten hän pystyi uneksimaan onnettomuudestaan. Hänhän ei muista koko onnettomuutta, vain siitä lähtien, kun heräsi sairaalasta. Ehkä minun pitäisi kysyä hänen isältään, onko näin tapahtunut aiemmin.
"Nuku vaan", kuiskaan ja silitän hänen päätään, "Mä oon täällä niin sulla ei ole mitään hätää"
"O-okei", Gabriel kuiskaa takaisin. En kuitenkaan kuule hänen tasaista hengitystään pitkään aikaan, joten hän ei ilmeisesti saa unta. Käännän päätäni alemmas ja huomaan Gabrielin silmien olevan auki.
"Gabriel?" kysyn ja hänen silmänsä räpsähtävät ensin kiinni, ennen kuin ne kääntyvät minua kohti avonaisena. Pyyhkäisen hieman hänen poskiaan ja kysyn, miksei hän saa nukuttua.
"Mu-mun vaatteet..." hän kuiskaa ja katselee hiestä märkiä vaatteitaan. Ensimmäinen ratkaisuni on suihku, mutta eihän minulla ole suihkussa tuolia, jossa hän pystyisi itse peseytymään. Kylpyammeenikin on niin suuri, että hän varmaan hukkuisi sinne, enkä todellakaan päästä häntä sinne.
"Sä voit saada kyllä multa puhtaat vaatteet, mutta..." aloitan varovasti. Huomaan Gabrielin alkavan repiä vaatteitaan pois paniikissa, eikä hän näytä edes kuulevan mitä sanoin äsken.
"Gabriel!" huudahdan, kun hän alkaa vääntelehtimään sängyssäni tavattomasti vetäen vaatteita pois iholtaan, kuin kangas polttelisi hänen ihoaan.
"P-pois, pois!" hän itkee huutamalla ja alan ottamaan hänen vaatteitaan pois, vaikka tiedänkin Gabrielin olevan osittain vihainen tästä seuraavana aamuna, sillä näin jo äsken, miten epämukava hänellä oli olla paljaana.
"Shh... Mä autan", hyssyttelen ja vedän märän t-paitani pois hänen päältään vaikeuksien kanssa, sillä hän edelleen liikkuu koko ajan. Huomaan vilahdukselta ison arven hänen kyljessään, mutten sano siitä mitään. Seuraavana alan vetämään shortseja pois, jotka heitän sitten sängyn päähän.
"Onko nyt parempi?" kysyn, mutta hän itkee edelleen pudistellen päätään. Vedän käteni hiusteni läpi ja mietin paniikissa, mitä minun pitäisi oikein tehdä. Katseeni on suunnattuna koko ajan hänen kasvoihinsa, vaikka osa minusta haluaisikin katsoa häntä lähes alastomana.
"S-suihkuun", saan selvää hänen itkunsa seasta ja nyt olen entistä hämmentyneempi.
"Gabriel, sä et voi mennä suihkuun täällä, mulla ei ole mitään tuolia tueksi tai mitään", yritän kertoa hänelle, mutta hän jatkaa pyristelyään.
"E-ei, suihkuun!"
Huokaisten laitan toisen käteni hänen yläselkänsä alle ja toisen hänen jalkojensa alle, ja nostan hänet ilmaan.
