~I need your hand~
Tarina kahdesta pojasta, joista toinen on syntynyt kuin kultalusikka suussa ja toinen, jota elämä on koetellut vähän liiankin kovaa. Mitä tapahtuu, kun nämä kaksi vastakohtaa törmäävät toisiinsa? Luvassa on itkua, naurua ja kaikke...
Oups ! Cette image n'est pas conforme à nos directives de contenu. Afin de continuer la publication, veuillez la retirer ou mettre en ligne une autre image.
"Kato tätä", Ethan esittelee minulle ylpeänä uutta helikopteri-leluaan, joka itseasiassa voi oikeasti lentää.
"Wau, saako Gabrielkin kokeilla?" kysyn, jolloin hän ojentaa kauko-ohjaimen käteeni. Hiljalleen opin, miten sitä käytetään, ja helikopteri kohoaa ilmaan lattialta. Huomaan sivusilmällä Nicon katsovan meitä huvittuneena, mutta olen välittämättä siitä. Tämä lelu on oikeasti hieno.
"Täällä olisi vielä iltapalaa, ennen kuin lähdette kotiin", Nicholas ilmoittaa keittiön ovelta, jolloin joudun lopettamaan leikkini Ethanin kanssa. Nicon pikkuveljen kanssa oleminen on yllättävän hauskaa, vaikka hän onkin hieman ujo, ehkä myös vähän liian kiltti joskus, sillä hän ei oikein osaa sanoa ei millekään. Toivottavasti hän oppii siihen, koska muuten vanhempana kaikki hänen kaverinsa tulevat varmasti hyväksikäyttämään hänen kiltteyttään.
"Iskä, ei me nyt näin paljo enää jakseta syödä", Nico huokaisee juuri, kun saavun hänen perässään keittiöön. Pöydällä on kaikenlaisia herkkuja joulukinkusta suklaisiin, mutta vatsamme ovat edelleen täysiä ateriastamme.
"Isoja miehiä kummatkin, hyvin jaksatte", Nicholas virnistää erityisesti minulle, sillä en ole lähelläkään isoa, ainakaan pituudeltani. Menen Nicon viereen istumaan ja vilkutan Ethanille, joka menee pesemään hampaitaan ja nukkumaan.
"Väsyttääkö vielä?" Nico kysyy ja ottaa palasen kinkkua lautaselleen.
"Ei oikeastaan, kun mähän nukuin silloin vähän aikaa ruuan jälkeen", kerron ja hymyilen hänen oudolle ilmeelleen: "Mitä?"
"Ei mitään", hän kohauttaa hartioitaan, mutta paljastaa sitten kuitenkin: "Sä puhut nykyään hyvin"
Kurtistan hieman otsaani ja tokaisen: "Ai, ehkä..."
"Ei mua tietenkään se haitannut ollenkaan, mutta se on silti hyvä, että sä olet rohkeampi meidän seurassa", Nico hymyilee, jonka jälkeen Nicholas tulee myös takaisin keittiöön yläkerrasta.
"Onko teillä muita suunnitelmia?" hän kysyy ja istahtaa meitä vastapäätä.
Nicholas virnistää pudistellen päätään ja heilauttaa kättään edessämme: "Ei, kun teidän suhteessa. Te asutte jo yhdessä ja panette joka yö, niin milloin se viimeinen askel sitten tulee?"
Juuri nielaisemassani ollut kinkku joutuu väärään kurkkuun ja alan yskimään punaisena yllätyksestä.
"Gabriel!" Nico huudahtaa huolissaan ja taputtaa selkääni, "Voitko sä hengittää?"
"V-voin", sanon käheästi ja yskäisen vielä kerran, ennen kuin hörppään vettä ja irvistän oudolle tunteelle kurkussani. Vilkaisen nopeasti Nicon isää, joka katsoo meitä virnuillen, mutta hänkin näyttää hieman huolestuneelta.
"Kaikki okei?" hän kysyy, jolloin nyökkään epävarmasti.
"Joo", vastaan ja olen syömättä vähän aikaa, odottaen, että Nicholas sanoo sanottavansa, jotten taas yhtäkkiä tukehdu ruokaan.
