Sisältä Pimeä || Blind Channel

5. Mun on pakko käydä kotona

⚠️TW⚠️
Väkivaltaa

Heräsin aikaisin aamulla puheen sorinaan. Kun avasin silmäni, näin kuusi silmäparia tuijottamassa minua. Yhden heistä tunnistin, Joonas. Loput olivat minulle aivan uusi näky. Toisella sohvalla istuivat Joonas, joku mustatukkainen tyyppi, pitkähiuksinen blondi sekä pitkähiuksinen brune. Sohvan selkänojaan nojasi kiharahiuksinen, ruskeatukkainen mies. Heidän lisäkseen huoneeseen käveli pitkä, huomattavasti muita lyhythiuksisempi mies. Kaikki katsoivat minuun päin ja lopettivat keskustelunsa.

"Huomenta unikeko." Minulle tuttu Joonas tokaisi. Nyt taisi mies olla sekaisin, sillä kello ei oikeasti ol- KYMMENEN? Missä välissä? Miten nukuin muka tähän asti? Olin varma, että heräsin paljon aikaisemmin.

"Huomenta vaan juu." Sanoin hieman hämmentyneenä.

"Ois varmaan ihan asiallista esittäytyä." Joonas sanoi pian.

"Aleksi." Hän sanoi osoittaen mustatukkaiseen mieheen. Aleksi hymyili lämpimästi.

"Joel." Hän viittoi pitkätukkaiseen blondiin päin. Joel vilkutti toiselta sohvalta käsin.

"Niko." Joonas jatkoi luettelua, nyt siirtyen pitkähiuksiseen bruneen.

"Moi." Niko tervehti pirteästi, vastasin väsyneellä hymyllä.

"Olli." Hattarapää osoitti sohvaan nojaavaa miestä. Olli tervehti suomalaiseen tapaan pienellä hymyllä ja nyökkäyksellä.

"Ja Tommi." Hän lopulta nyökkäsi pitkän miehen suuntaan.

"Huomenta." Tommi tervehti.

Huoneeseen leijui syvä hiljaisuus. Kukaan ei sanonut mitään, kaikkien katseet olivat edelleen kääntyneenä suuntaani. En tiennyt ketä tai mihin katsoa, aloin tuntea oloni epämukavaksi. Joonas onneksi huomasi sen ja aloitti keskustelun.

"Puhuttiin poikien kaa, ja saat jäädä tänne niin pitkäks aikaa kun vaan tarvii." Olin edelleen sanaton. Kuusi näin ihanaa ihmistä samassa huoneessa?

"Kiitos. Oikeesti iso kiitos." Sitten tajusin jotain, mitä en aikaisemmin ollut edes ymmärtänyt ottaa huomioon.

"Voi helvetti."

"No?" Joel kyseenalaisti.

"Eihän mul oo rahaa tai ees vaihtovaatteita. Mun on pakko käydä kotona."

Joel oli sanomassa jotain, mutta vaikeni heti. Oletettavasti blondi oli kyseenalaistamassa, miksi kotiin meneminen olisi huono juttu. Luultavasti tajusi itse, että minulla oli jokin syy lähteä kotoa.

"Mä voin heittää sut sinne." Joonas yritti tuoda valoa tilanteeseen.

"Okei. Mut se pitää tehä sit kun porukat on töissä."

"Juu tietty, millon ne sit on töissä?"

"No ne on molemmat täl hetkel. Äiti tulee kotiin joskus kolmen aikoihin."

"No mut sithän meil on hyvin aikaa."

"Joo, mut Jonista en oo varma."

"Kuka tää Joni sit on?" Niko liittyi keskusteluun.

"Äidin mies." Niko ei sanonut mitään, mutta nyökkäsi ymmärtäväisesti. Huoneeseen laskeutui taas hiljaisuus, katsoin omiin jalkoihini.

"Oisko ok jos mentäis mahdollisimman pian?"

"Joo, vaikka heti jos niin haluut." Joonas sanoi lempeästi. Vastasin nyökkäyksellä ja otin puhelimeni irti laturista. Annoin laturin takaisin Joonakselle, tämä kiitti pienellä hymyllä. Lähdimme kohti Joonaksen autoa, ja kerroin hänelle kotiosoitteeni. Automatka oli aika hiljainen, radio soi hiljaa taustalla. Kun lopulta pääsimme perille, Joonas tarjoutui tulemaan mukaan.

"Ei sun tarvii, mä pärjään ihan hyvin." Vastasin hänelle rauhoittelevasti.

"No jos oot ihan varma-"

"Joo oon." Avasin oven ja nousin autosta. Jälkeenpäin toivoin, että olisin ottanut hattarapään mukaan.

Avasin rappukäytävän oven ja astuin sisään porraskäytävään. Kävelin portaita pitkin oikeaan kerrokseen ja astelin jännittyneenä kotiovelleni. Kaivoin avaimet taskusta ja avasin oven, en vaivautunut ottamaan kenkiä pois. Kävelin ensimmäisenä omaan huoneeseeni, enkä tarkistanut muita huoneita. Otin kaapistani keskikokoisen urheilukassin, johon aloin viskoa vaatteita. Sitten hain yöpöydältä laturin ja kuulokkeet. Otin pöytälaatikosta lompakkoni ja sulloin sen laukun sivutaskuun. Lähdin kylpyhuoneeseen hakemaan hammasharjaa ja muita hygieniatarvikkeita. En kuitenkaan ehtinyt kylppäriin asti.

"Ja nyt sä huora sit tuut kotiin?" Kuului liiankin tuttu ääni olohuoneesta, nyt tuli kiire. Juoksin kylppäriin, aikeinani napata hammasharja ja juosta huoneeseeni hakemaan laukkuni niin nopeasti kuin mahdollista. Pengoin hammasharjan laatikosta ja käännyin lähtemään kylppäristä, mutta tieni tukki ovensuussa seisova miehen kuvotus. Vittu.
"Mihin sulla nyt on kiire?" Hirvitys kysyi kulmakarvojaan kohottaen.

"Mahollisimman kauas susta!" Mies ei tainnut pitää vastauksestani. Hän astui sisään kylpyhuoneeseen, sulkien oven perässään ja lukiten sen.

"Ootko ihan varma?" Joni kysyi kävellessään lähemmäs. Otin muutaman askeleen taaksepäin. Nyt kaikki se varmuus, mitä minussa aiemmin oli ollut, oli kadonnut. Mies käveli askel toisensa jälkeen lähemmäs.

"Pysy kaukana helvetin hul-" Ja pian tunsinkin tutun läimäyksen poskellani. Tällä kertaa se ei jäänyt siihen. Mies löi uudestaan, tällä kertaa kovempaa. Kaaduin lattialle lyönnin voimasta. Kolmas lyönti. Neljäs lyönti. Pian päässäni alkoi surista, enkä ymmärtänyt tapahtumasta mitään. Kuulin miehen epämääräistä huutoa ja karjuntaa, mutta oli vaikea ymmärtää mitään. Vihdoin raivoava hahmo käveli ulos kylpyhuoneesta.

Makasin maassa, en liikkunut senttiäkään. Olin hereillä, mutta en tässä maailmassa. Nousin ylös ja katsoin itseäni peilistä. Verta vuotava nenä, lievästi haljennut huuli ja poskeen muodostunut jälki. Hienoa. En halunnut Joonaksen näkevän minua tällaisessa kunnossa, joten aloin epätoivoisesti pesemään kasvojani. Verenvuoto lakkasi, mutta huuli ja poski olivat yhä inhottavan näköiset. Älynväläys! Äitini oli intohimoinen meikkaaja, joten hänen meikkilaatikostaan voisi löytyä ratkaisu ongelmaan. Ja löytyikin, osittain. Sain piilotettua poskeeni muodostuneen jäljen, ja huuli oli vähän huomaamattomampi. Tää saa kelvata, ajattelin itsekseni.

Hiippailin kylppäristä hygieniatarvikkeiden kanssa omaan huoneeseeni, jossa tungin ne mahdollisimman hiljaa laukkuun. Kun olin valmis, heitin laukun olalleni ja suuntasin ovea kohti. Tiesin, että siinä kohtaa jäisin kiinni. Päädyin avaamaan oven nopeasti ja juoksemaan portaat alas niin lujaa kuin mahdollista. Päästessäni alimpaan kerrokseen, hidastin vauhtiani. Kävelin hieman hengästyneenä ulos rappukäytävästä, ja hengityksen tasaannuttua avasin pihalla odottavan auton oven. Joonas aloitti välittömästi kyselyn.

"Sulla meni aika kauan. Kaikki hyvin?"

"Joo, en vaan löytäny mun laturia." Valehtelin ja annoin perään tekohymyn. Tilanne oli kaukana hyvästä.

"Okei. Varmasti?"

"Joo joo, voidaanko vaan mennä?"

"Okei okei."

Joonas käynnisti auton ja matka kohti treenistä alkoi. Autossa oli vielä hiljaisempaa kuin tulomatkalla, jos se oli edes mahdollista. Joonas vaikutti epäluuloiselta. Olinko muka noin huono valehtelija?

A/n:
Moikka! Tällä viikolla julkaisen poikkeuksellisesti kolmen luvun sijaan kuusi. Eli tänään tulee vielä toinen, keskiviikkona kaks ja perjantaina kaks. Ei mulla muuta, kiitos lukemisesta <3