Sisältä Pimeä || Blind Channel

10. Yks kusipää vaan

⚠️TW⚠️
Itsetuhoisuus, paniikkikohtaus

Pojat olivat lähteneet jo muutama tunti sitten. Heidän oli kuitenkin tarkoitus tulla takaisin, sillä he aikoivat viettää illanistujaisia treeniksellä. Alunperin heidän piti mennä baariin, mutta he halusivat tulla pitämään minulle seuraa. Se, miten he jopa darrassa jaksoivat juoda, oli ihme. Luin joskus juomisen auttavan darraan, mutta kokeiltuani sitä itse, olin hyvin eri mieltä. Laitoin ruokaa, samalla kun odotin kuuden sankarin rynnivän ovesta oluttölkit kourassa. Olin oikeastaan aika hyvä keittiössä, sillä usein jouduin itse tekemään ruokani. Välillä jouduin tekemään koko “perheelle”, mutta en ikinä saanut työstäni kiitosta. Mitä voi odottaa sialta, sekä naiselta joka tämän kanssa viettää aikaa?

Siivosin jälkeni syötyäni. Tiskikoneen he tänne saisivat hommata, ajattelin itsekseni tiskejä tiskatessani. Ei mennyt kauaa, kun ensimmäiset kaksi sankaria jo saapuivatkin. Ensimmäisinä paikalla olivat Tommi ja Olli. Tervehdin heitä ja siirryimme olohuoneeseen juttelemaan turhuuksista.

“Te siis oikeesti hukkasitte Joonaksen kesken kiertueen?” Kyseenalaistin nauraen. Päädyimme juttelemaan heidän kommelluksistaan.

“No joo joo. Se otti vissii vähän liikaa ja katos johonki. Sit se soitti tuntemattoman puhelimesta aamukuudelta, kun oli hukannut omansa.” Olli täydensi tarinaa pidätellen naurua.

“Eipä oo ainoa kerta ku Porko on ollu hukassa.” Tommi naurahti.

“Pitäis ostaa GoPro ja kiinnittää se Porkoon ku lähetään juhlimaa. Siit ei ikinä tiedä mihin se päätyy.” Nauroimme kaikki hillittömästi, kunnes ovi aukesi. Sisään astelivat Aleksi, Joonas ja Joel.

“Mitä helvettii te tääl kikatatte ku kuuluu ulos asti?” Joel kysyi riisuessaan takkiaan.

“Kerrottin vaan siit kerrast ku Porko katos kesken kiertueen.”

“Mikä niistä?” Pitkätukkainen blondi naurahti.

“No hehheh.” Joonas tuhahti ja istui viereeni sohvalle.

“Niko tulee kans kohta, se käy kuulemma kaupassa.” Aleksi tiedotti.

“Heitä Hokka kalja.” Tommi viittoi eteisestä kävelevälle Joelille, ja niin Joel teki.

“Saaks mäki?” Kysyin aivan tosissani, mutta he ilmeisesti ottivat sen vitsinä.

“Oot alaikänen.” Joonas huomautti naurahtaen.

“Älä leiki pyhimystä. Ihan ku oisit ite juonu ekan kerran täysikäsenä.” Piikittelin takaisin.

“En voi ehkä kieltää sua juomasta, mut se ei tarkota et mun pitäis myöskään tukea sitä.” Tässä kohtaa hattarapää näytti lähes ylpeältä vastaukseensa. Luovutin asian suhteen. Pian myös Niko oli saapunut paikalle. Juttelimme kaikki olohuoneessa, kunnes puhelimeni soi. Sama saatanan numero, Juuso. Päätin tällä kertaa vastata, sillä olin kyllästynyt tämän käytökseen. Nousin sohvalta ja menin ulos vastaamaan puhelimeen.

“Mitä sä haluut?”

“Vittu ihan ku et tietäs vitun huora.”

“Ja oliko muuta?”

“Sinuna miettisin pikkusen tarkemmin miten puhut mulle.”

“No nyt pelottaa ihan helvetisti.”

“Oma on vikas, sua on varotet-”

“Vedä kätee.” Lopetin puhelun siihen. Käännyin mennäkseni sisälle, mutta huomasinkin saaneeni yleisöä. Olli seisoi oven edessä ihmettelemässä.

“Kukas se oli?”

“Yks kusipää vaan.”

“No siltä se kuulosti. Mistäs te riitelitte?”

“Vanhoi juttui, ei mitään tärkeetä.” Olli vain nyökkäsi ja meni takaisin sisälle. Itse jäin vielä ulos, teki mieli paiskata puhelin maahan. Miten joku voikin olla niin idiootti? Nojasin seinään ja laskeuduin maahan istumaan. Mitä minun pitäisi tehdä? Miten saisin sen idiootin lopettamaan? Maailma tuntui taas kaatuvan niskaani. Ajatukset pääsivät totaalisesti valloilleen, pian hengittäminen alkoi taas käydä vaikeaksi. Ei taas.

Juoksin rakennuksen taakse, sillä en halunnut kenenkään näkevän itseäni tässä tilassa. Romahdin uudestaan seinää vasten. Yritin rauhoittua, mutta yllätys, ei siitä tullut mitään. En saanut happea kulkemaan keuhkoihin asti, tai ainakin siltä se tuntui. Miksi minun piti olla tällainen? Miksen vain voinut olla normaali, kuten muut? Kyynelten tulva kirveli silmiäni. Taas kerran, jos olisin ollut yksin kotona, olisin tarttunut lähimpään veitseen.

Viimein sain itseni vähitellen rauhoittumaan ja hapen kulkemaan. En noussut ylös, vaan hautasin pääni polviin. En edelleenkään kyennyt ajattelemaan selvästi, äänet päässäni pitivät rock-konserttia, enkä saanut yksittäisistä ajatuksista kiinni. Vihdoin tuli hiljaista. Nousin ylös ja siistin vaatteitani, sitten suuntasin sisälle. Olin menossa kylppäriin huuhtomaan kasvoni, mutta hieman humalainen Joel tuli vastaan eteisessä.

“Ooksä itkeny?”

“En.”

“Älä jaksa. Mitä kävi?”

“Ei mitään.” Vastasin tyhjästi ja kävelin tämän ohi kylppäriin. Mies jäi eteiseen seisomaan hämmentyneenä. Lukitsin itseni kylppäriin. En jaksanut enää. Avasin kylpyhuoneessa olevan kaapin, ja onnekseni löysin pienen paketillisen partateriä. Osasin etsiä niitä, sillä olin aikaisemmin päätynyt käyttämään Jonin teriä. Otin paketista yhden terän ja istuin lattialle. Yksi viilto. Toinen. Kolmas. Pian käteni oli jälleen verillä. En kyennyt pidättelemään uutta itkunpurskausta. Laskin terän maahan ja katsoin käteeni, tällä kertaa oikeaan käteeni. En oikeastaan edes katunut enää. Alussa kaduin jokaisen kerran jälkeen, mutta en enää.

Nousin ylös ja huuhdoin ranteeni ja kasvoni. En löytänyt siteitä mistään, joten en pystynyt sitomaan rannettani. Nyt täytyisi varmaankin vain odottaa, että muut lähtisivät. Silloin voisin etsiä ensiapulaukun, josta varmasti löytyisi sideharsoa. Huuhtelin terän ja lattialle läikkyneet veritahrat, sillä en halunnut jäädä kiinni. Kiedoin terän paperiin ja laitoin sen taskuuni. Katsoin itseäni viimeisen kerran peilistä varmistaakseni, etten ollut aivan räjähtäneen näköinen. Se taisi olla turha toive. Laskin hihani alas ja toivoin, ettei veri näkyisi mustasta hupparista läpi. Avasin oven ja menin keittiöö juomaan vettä.

Laskin vesilasin ja huokaisin syvään, ennen kuin lähdin olohuoneeseen muiden seuraan. Istuin humalaisen Nikon viereen sohvan reunaan. Tämä käänsi kysyvän katseensa minuun.

“Kaikki hyvin?” Hän oli ehkä humalassa, mutta vaikutti silti huolestuneelta.

“Juu.” Vilautin hänelle parhaimman tekohymyn, jonka osasin. Hän ei tuntunut uskovan, mutta nyökkäsi silti vastaukseksi. Tunsin useamman silmäparin katseet itsessäni, mutten sanonut mitään. Käänsin oman katseeni käsiini.