Sisältä Pimeä || Blind Channel

48. Ei se nyt noin kauheeta oo

Heräsin kahdeksan jälkeen, ilman mitään käsitystä siitä, miten olin kotiin päässyt. Hetkinen. Nousin istumaan ja tajusin, etten ollut kotona. Katselin hetken ympärilleni, ymmärtämättä näkemästäni mitään. Päätin nousta ylös ja selvittää, missä olin. Siispä loikkasin sängystä ja poistuin makuuhuoneesta. Olohuoneesta kuului äänekästä kuorsausta. Sinne päästessäni näky oli jokseenkin huvittava; Tommi nukkui kaikessa rauhassa patjalla, Joel ja Joonas sohvalla tiukasti kiinni toisissaan. Tarkemman tutkimisen jälkeen päättelin, että olimme Tommin luona. Miten ja miksi, ei mitään käsitystä.

Kävelin keittiöön, aikeissani keittää kahvia. Aikeeni keskeytyivät pahan olon aallon iskiessä. Ei taas. Tottuneesti ryntäsin vessaan, kaikki tiedämme miksi. Helvetin Joonas ja tämän shotit. Ei enää ikinä. Paitsi ensi kerralla.

Tällä kertaa ehdin vessasta ennen, kuin muut olivat heränneet. Se oli hyvä, sillä silloin äänekäs yökkimiseni ei ollut herättänyt heitä. Suuntasin kohti rumpalin keittiötä. Siellä keitin itselleni ja muille kamalan makuista kahvia. Hyi, oliko minun keittämäni kahvi aina näin pahaa? Miksei kukaan ole sanonut mitään? Kahvi pitäisi kieltää laissa.

Olohuoneesta kuului sarja huokauksia ja epämiellyttävää mölyä, joten päättelin miesten heränneen. Päätin tarkistaa, että kaikki olivat hengissä. Seuraavaksi hyökkäisin Tommin kimppuun särkylääkkeiden toivossa. Menin kamalan hajuiseen olohuoneeseen, josta löysin kolme, ainakin jollain tapaa elävän näköistä miestä. Kaksi sohvalla nukkunutta blondia kinastelivat jostain.

"Huomenta." Tervehdin heitä väsyneesti.

"Terve terve." Vastasi Tommi.

"Hei muuten, miks mä nukuin sun sängyssä?" Kysyin häneltä hieman hämilläni.

"No sen jälkeen ku sammuit sinne baarin lattialle, ni aattelin et nukut mieluummin siellä kun tällä näiden kahen kanssa." Hän naurahti ja viittasi kinasteleviin miehiin. Nauroin, kunnes tajusin jotain. Sammuin? Baarin lattialle?

"Siis... Sammuin? Lattialle? Missä välissä?"

"Joskus sen jälkeen ku olit umpihumalassa pussannu Porkoo." Joel kertoi nauruaan pidätellen. ETTÄ MITÄ?

"Siis mä tein mitä?!"

"Jep. Taisin juottaa sul vähä liikaa ilolientä." Joonas kommentoi nauraen.

"Mut hei ainaki oli hyvä meno." Joel jatkoi.

"Ette voi olla tosissanne." Tuskaisin nolostuneena ja istuin lattialle, haudaten kasvoni käsiini. Tunsin kasvojeni punoittavan.

"Siel on sit muuten kahvii." Ilmoitin heille käsieni vaimentamalla äänellä. Siinä hetkessä toivoin maan nielaisevan minut sisäänsä. Miehet vain nauroivat reaktiolleni. Kuulin heidän lähtevän kohti keittiötä. Matkan varrella joku pörrötti hiuksiani, mutta en nähnyt kuka. Oli minulla kyllä arvaus.

Istuin edelleen lattialla eilistä miettien. Miten olin taas tässä tilanteessa? Jälleen kerran heräsin ilman mitään muistikuvaa yöstä, sitten sain taas kuulla, miten olin nolannut itseni täysin. Miten olin voinut pussata parasta ystävääni? Ja miten hän suhtautui asiaan noin rennosti? Pääni oli täynnä kysymyksiä. Se olikin toinen syy sille, että pieni pääni oli räjähtämäisillään. Toinen syy oli yksinkertaisesti kamala darra. Halusin pyytää rumpalilta särkylääkkeen, mutta olin liian häpeissäni noustakseni ylös lattialta. Pian kuulin askeleiden kulkevan ohitseni takaisin sohvalle.

"Ei se nyt noin kauheeta oo." Kuului Joonaksen huvittunut ääni sohvalta. Eikö? Saanen olla eri mieltä asiasta.

"On se." Mutisin edelleen kasvojani piilotellen.

"Anna koko asian vaan olla. Mä tiedän kyl et olit liian humalassa tajutakses mitä olit tekemässä. En mä oo vihanen. Mun mielestä se oli lähinnä hauskaa." Blondi jatkoi lähes nauraen.

"Miksen vois vaan kadota?" Jatkoin epämääräistä mutinaani. Kuulin, kun mies nousi sohvalta huokaisten. En vaivautunut nostamaan katsettani. Yhtäkkiä mies siirsi käteni ja ujutti sormensa leukani alle, nostaen pääni pystyyn.

"Riittää jo. Ei sun tarvii ittees piiskata jonkun kännisekoilun takia. Niinku sanoin jo, se oli lähinnä hauskaa. Eli sovitaanko, et annat tän nyt olla?"

"Okei." Vastasin edelleen hieman nolona.

"Hyvä." Hän sanoi ja nousi ylös, tarjoten kättään minulle. Tartuin siihen ja hän kiskoi minutkin ylös. Hän palasi sohvalle ja minä suuntasin keittiöön kahden muun miehen luo.

"Ei sul sattuis olee särkylääkkei?" Kysyin Tommilta, joka osoitti kädellään pöydällä olevaan purkkiin. En tainnut olla ainoa, jonka pää oli huonossa kunnossa. Kiitin häntä ja otin lääkkeen.

Klo 10.30

Olin viettänyt aamun Tommin luona muiden krapulasta kärsivien ystävysten kanssa. Nyt olin matkalla kotiin. Tommi oli tarjoutunut viemään minut, mutta olin halunnut kävellä. Omituista, sillä olin jatkuvasti valittamassa Suomen sääoloista. Ehkä halusin vain tuulettaa ajatuksiani, kuka tietää. Siispä kävelin jälleen yksin Oulun katuja pitkin. Yhtäkkiä puhelimeni soi, se oli isäni.

E: Moi, mitäs sä tällaseen aikaan soittelet?

I: Ihan sitä vaan, että missä oot? Ollaan täällä sun oven takana odoteltu jo hyvän tovin.

Sitten tajusin sen. Hehän tulivat hakemaan tavaroitani! Miten olin unohtanut sen?

E: Sori! Oon tosi pahoillani, olin ihan unohtanu. Oon nyt matkalla kotiin, menee ehkä vartti.

I: Juu, koita selvitä tänne asti.

Onnekseni hän ei kuulostanut vihaiselta. Jatkoin matkaani ja kiristin tahtiani. Kuka oikeasti unohtaa muuttopäivän? Tai itse lähtisin kyllä vasta huomenna, mutta kuitenkin. Hetken kävelyn jälkeen saavuin kotiovelleni, jonka edessä kaksi miestä seisoivat. Toinen heistä oli isäni, toinen ilmeisesti hänen ystävänsä. Tervehdin heitä ja pahoittelin myöhäistä saapumistani. Avasin oven ja siirryimme kaikki asuntooni. He alkoivat kantamaan valmiiksi pakattuja laatikoita pieneen muuttoautoon, jonka olin nähnyt pihassa. Itse jäin sisälle pakkaamaan viimeisiä tavaroita. Kuten sanottu, asunto oli valmiiksi kalustettu vuokrakämppä, joten homma ei ollut edes kova. Jätin itselleni kaksi kassia, joissa olivat sellaiset tavarat, joita voisin vielä tarvita.

Kannoin viimeisen laatikon pihaan, isä nosti sen autoon. Huokaisin helpotuksesta. Nyt se "urakka" oli ohi. Juttelimme vielä hetken kahden miehen kanssa. Kun oikein ajattelin asiaa, onnistuin muistamaan toisen miehen. Hän oli joskus viettänyt melko paljonkin aikaa isän kanssa, joten siinä sivussa olin itsekin nähnyt hänet monesti. He kävivät yhdessä kalastamassa. Muistin, miten pääsin itsekin välillä mukaan. Enhän minä noin 7-vuotiaana siitä juuri mitään ymmärtänyt, mutta oli se silti hauskaa. Kerran vietimme jopa yön erään joen rannalla teltassa, sillä kala söi siellä paremmin öisin. Se oli jännittävää.

Hyvästelin isän ja tämän ystävän. Auto lähti pihasta, mukanaan suurin osa omaisuudestani. Kiipesin portaat takaisin omaan kerrokseeni ja hipsin sisään asuntooni. Se näytti jokseenkin tyhjältä, vaikka suurimmat kalusteet olivat yhä omilla paikoillaan. Tyhjältä se myös tuntui. Huokaisten istuin sohvalle ja sulkeuduin syvälle ajatuksiini.

Mitä jos tämä onkin virhe?

Mitä jos en enää sopeudu Helsinkiin?

Mitä jos menetän rakkaan apinalaumani?

Mitä jos palaan taas samaan vanhaan kierteeseen?

Ajatukseni kilpailivat huomiostani. Toinen toistaan pelottavammat ja ahdistavammat teoriat veivät tilaa omilta ajatuksiltani. Ne vain ilmestyivät jostain, enkä voinut tehdä niille mitään. Nostin polvet rintaani ja kiedoin käteni tiukasti jalkojeni ympärille. Laskin pääni lepäämään polvilleni. Mitä teen, jos kaikki romahtaa uudestaan? Huomenna tulisin toteuttamaan yhden vaikeimmista päätöksistäni pitkiin aikoihin. Mutta ennen sitä pitäisin hauskaa ystävieni kanssa. Aioin ottaa viimeisistä hetkistämme kaiken irti, se oli varmaa.