Sisältä Pimeä || Blind Channel

14. Sua ei varmaan haittaa et otin vara-avaimen

Heräsin kutittavaan tunteeseen, ihan kuin korvaani olisi valunut vettä. Avasin silmäni ja näin huvittuneen Joelin vesilasi kourassaan.

"Mitä vittua Hokka?!" Huusin hänelle ja loikkasin jaloilleni.

"Oma vikas. Oot kyl välil pahempi ku Olli." Viisi miestä nauroivat, kuudes leikki loukkaantunutta. Läimäisin blondia käsivarteen.

"Au!"

"Siitäs sait." Kaikki purskahtivat uudestaan nauruun.

"No mut hei, mikä fiilis?" Niko sanoi rauhoituttuaan.

"Jännittää, mut ihan hyvä." Suuntasin kylppäriin vaihtamaan vaatteita ja harjaamaan hampaita. Uskomatonta, että tämä olisi viimeinen aamu täällä. Joitain asioita tulisin kyllä kaipaamaan, mutta oma kotikin kuulosti ihan hyvälle. Astelin kylppäristä pois, ylläni musta huppari ja mustat, polvista revityt farkut. Viskasin hammasharjan laukkuuni ja otin laukusta hiusharjan. Harjattuani hiukset, kävin vielä paikkoja läpi. Olisiko minulla nyt varmasti kaikki tarvittava?

Tutkittuani huoneiston, olin valmis lähtemään. Vähäinen omaisuuteni oli kasassa. Olin niiden kolmen viikon aikana ostanut joitain vaatteita ja pieniä tarpeellisia tavaroita, joten tavaraa oli enemmän kuin tänne tullessani. Huokaisin syvään ja nyökkäsin näyttääkseni, että olin valmis. Miksi olin kiintynyt tähän pieneen treenikämppään niin kovasti? Otin viimeisen katsauksen äänieristettyyn studio-huoneeseen. Tulisin kaipaamaan yöllisiä soittohetkiäni. Laitoin kengät jalkaan, puin takin päälle ja kävelin ulos. Katsoin rakennukseen vielä viimeisen kerran. Kyynel meinasi vierähtää poskelleni, mutten antanut sille lupaa siihen.

Istuimme autossa. Tommi ajoi (yllätys), Olli istui pelkääjän paikalla ja Joonas kanssani takapenkillä. Muut menivät Nikon autolla. Oli ihanaa, että kaikki halusivat saattaa minut uuteen kotiini, jossa saisin uuden alun. Toivottavasti. Mutta miksi? Aikoivatko he hylätä minut tämän jälkeen? En halunnut uskoa heistä sellaista, mutta en voinut ajatuksilleni mitään. Nojasin auton ikkunaan, katselin vaihtuvaa maisemaa.

Saavuimme kerrostalon pihaan. Talo oli suuri, seitsemänkerroksinen ja valkoinen. Astuimme sisään porraskäytävään. Nimitaulussa oli paljon nimiä, käytävä tuoksui pesuaineelta. Ja kappas, hissi oli käytössä! En silti käyttänyt sitä, mutta Joonas ja Aleksi juoksivat sinne heti sisään päästyämme. Me muut kävelimme portaita pitkin viidenteen kerrokseen, jossa kaksi miestä jo odottivat.

"Mikä kesti?" Joonas nauroi.

"Hehheh." Tuhahdin muka vihaisesti. Kävelin heidän ohitseen puiselle ovelle. Kotiovelleni. Otin avaimet taskusta ja avasin oven. Astuin sisään valoisaan asuntoon. Se oli pieni, mutta kodikkaan oloinen. Korkeat ikkunat pitivät paikan valoisana. Kaikki muu oli alhaalla, mutta sänky ja vaatekaapit olivat pienellä tasanteella, jolle pääsi kapeita, seinänviertä kulkevia portaita pitkin. Asunto saattoi olla pieni, mutta pidin siitä. Joonas ja Joel rojahtivat ensimmäisinä sohvalle ihmettelemään ympäristöään.

"Ihan kivan kämpän oot löytäny." Joel totesi.

"Joo, ei yhtää nii paha miltä pienen vuokrayksiön saa kuulostamaan."

"Jep." Sanoin hiljaisella äänellä. Olin hieman ihmeissäni uudesta tilanteesta ja uudesta kodista.

"Nii ja sua ei varmaa haittaa et otin vara-avaimen." Joonas virnisti sohvalta avainnippua heilutellen. En sanonut mitään, vaan vastasin pienellä hymyllä. Ehkä en sittenkään jäisi yksin?

"Käviskö reissu ruokakauppaan? Sattuu pelkästää kattoo tota tyhjää jääkaappii." Olli naurahti. Kaikki muutkin nauroivat, päädyimme lähtemään kauppaan turvataksemme Ollin mielenrauhan.

Olimme tulleet kaupasta jo viitisen tuntia sitten, Niko, Aleksi ja Tommi istuivat sohvalla. Joel istui lattialla sohvan edessä, Joonas ja Aleksi "keittiössä" pöydän äärellä. Kaikki kuusi miestä keskustelivat kiivaasti uudesta projektistaan. Minä puolestani sijoittelin vaatteitani ylhäällä olevaan vaatekaappiin. Sen tehtyäni lässähdin uupuneena sängylleni.