Sisältä Pimeä || Blind Channel

49. Tiiättekö te mitä kello on?

"Komppaniassa herätys!" Kuului äänekäs huuto alhaalta, kattilan kansien säestämänä. Kello oli vasta noin puoli yhdeksän ja kuusi miestä rynnivät asuntooni. Tämäpä omituista. En saanut miettiä asiaa kovin kauaa rauhassa, sillä pian nämä sankarit marssivat parvelle, kaikille tuttu hattarapää kärjessä. Hän jatkoi kansien hakkaamista.

"Okei okei! Selväks tuli!" Murahdin ja kierin pois peiton alta. Kansien kolina lakkasi viimein.

"No oli jo aikakin." Joonas naurahti.

"Tiiättekö te mitä kello on?" Kysyin heiltä edelleen hieman väsyneenä.

"8.34 näyttäis olevan." Tommi sanoi katsoen ajan puhelimestaan. Huokaisin ja läsähdin naama edellä takaisin makaamaan.

"Älä unta nää." Joel sanoi ja kiskoi peiton pois ulottuviltani, ennen kuin sain siitä otetta. En liikkunut suuntaan enkä toiseen. Mumisin vain jotain epämääräistä tyynyyni.

"Ylös siitä. Meil on paljon tekemistä." Niko sanoi ja taputti selkääni. Tuhahdin tyytymättömänä ja nousin ylös. Suuntasin laukulleni, josta kaivoin esiin puhtaat vaatteet. Rymistimme kaikki alas, minä menin suihkuun ja muut odottivat sohvalla ja pöydän ääressä istuen.

Poistuin kylppäristä, kuusi silmäparia kääntyivät välittömästi suuntaani. Katsoin heitä yksitellen kysyvästi. Mitä he olivat suunnitelleet? Miksi Niko oli sanonut, että meillä olisi paljon tekemistä? Kukaan ei sanonut yhtään mitään. Huokaisin ja kiipesin takaisin parvelle, jotta voisin pakata yövaatteeni. Sen tehtyäni tarkistin vielä, ettei parvelle ollut jäänyt mitään. Ei ollut kaikki oli mukana. Palasin muiden luo mukanani kaksi laukkua. Viskasin ne sohvan viereen odottamaan. Vilkuilin hiljaa istuvia miehiä siinä toivossa, että joku sanoisi jotain. Ei vieläkään.

"Mitäs me sit tehään tänään?" Kysyin heiltä, yrittäen aloittaa jonkinlaista keskustelua.

"Se on yllätys." Joonas sanoi virnuillen.

"Ei enää mitään yllätyksii! Miksette te vaan vois kertoo?" Ulisin ärsyyntyneenä.

"Mitä hauskaa siinä muka ois?" Kitaristi jatkoi.

"Antaa olla. Mut voidaanko tehä jotain? En haluis käyttää mun vikaa päivää istumalla kotona."

"Menoks vaan." Niko sanoi ja nousi sohvalta. Vihdoin! Toimintaa!

Lähdimme kaikki marssimaan kohti parkkipaikkaa. Siellä odotti kolme autoa; Joonaksen, Tommin ja Aleksin. Minulle ei vieläkään kerrottu, minne olimme menossa. Enempiä kyselemättä hyppäsin Joonaksen kyytiin Joelin kanssa. Matka oli harvinaisen hiljainen, mutta en antanut sen häiritä. Lyhyehkön matkan jälkeen pysähdyimme keilahallin pihaan. Tunnistin paikan, sillä kävimme siellä myös syntymäpäivänäni. Hattarapäinen kitaristi halusi ilmeisesti revanssin hävittyään viimeksi. Astelimme kaikki halliin. He olivat varanneet meille mukavan radan hallin reunasta, joten saimme olla rauhassa. Kun olimme saaneet tarvittavat välineet ja vermeet, siirryimme radalle.

"No on se nyt vittu kumma!" Kiukkusi Joonas viidennen hutinsa jälkeen. Tilanne oli seuraava; minä johdin niukasti, Ollin pistemäärän lähestyessä omaani uhkaavasti. Rakas kitaristi oli ainoa, jolla ei ollut vielä yhtäkään pistettä. Blondi istui viereeni ja risti kätensä rintakehälleen. Naurahdin ja pörrötin tämän hiuksia, ennen kuin nousin ja tartuin palloon. Täyskaato! Käännyin Joonaksen suuntaan ja näytin hänelle kieltä. Jäin varmuuden vuoksi kauemmas istumaan.

Oli jälleen hattarapään vuoro, mutta miestä ei näkynyt missään. Minne hän oli livistänyt ja missä välissä? Sain vastauksen mietteisiini hyvinkin pian. Hän käveli kasuaalisti takaisin radan luokse, mukanaan lasten keilauskouru. En voinut pidättää naurua hänet nähtyäni. Blondi asetteli telineen tarkasti oikeaan kohtaan, ennen pallon hakemista. Haettuaan pallonsa, hän pudotti sen kouruun ja seurasi sen etenemistä. Täyskaato, kuinkas sattuikaan!