Sisältä Pimeä || Blind Channel

33. Ei sitte

⚠️TW⚠️
Syömishäiriö (tai jotain sellaista)

"Onks kaikki hyvin?" Vieressäni istuva Joonas kysyi. Olin huomaamattani alkanut itkeä, joten yritin tietysti peitellä sitä tajuttuani asian.

"Joo on tietysti." Vastasin kasvojani kuivaten.

"Mikä sulle tuli? Tottakai mä nyt huomasin et itket." Hän jatkoi hieman huolestuneena.

"Joo kaikki hyvin. Aloin vaan muistella viime kuukausii. Tiiäthän, aikaa ennen teitä ja sitä kun tapasin sut." Vastasin hieman haikeana.

"Ei sun sitä tarvii muistella, se on ollutta ja mennyttä. Nyt sul on oma koti ja pystyt elättää ittes. Oisitko uskonu sitä sillon?"

"En. Sillon aattelin vaan etten tuu selviimään. Ja sitähän mä varmaan halusinkin, enkai mä muuten ois siellä sillalla ollu." Käänsin katseeni alas ja pidättelin uusia kyyneleitä.

"Mut sä selvisit ja nyt oot siinä mun vieressä. Muulla ei oo merkitystä." Hän kääntyi katsomaan minua ja hymyili pienesti. Pian saavuimme tutulle parkkipaikalle, joten oli minun aikani lähteä. Hyvästelin Joonaksen ja laahauduin portaita pitkin kotiovelleni.

Olin ehtinyt olla hetken kotona, olin lukenut kirjan loppuun. Tiesin, että pian olisi pitänyt syödä jotain. Oli vain yksi ongelma; en pystynyt. En pystynyt siihen, jos kukaan ei ollut pakottamassa siihen. Tiesin sen olevan ongelma, tiesin asioiden vain pahenevan entisestään. Tiesin että minulla oli ongelma. Valitettavasti se ei ollut enää omasta halustani kiinni. Tietysti halusin olla terve ja pitää itsestäni huolta. En vain pystynyt. Mietin hetken, pitäisikö minun soittaa jollekin kuudesta bändiläisestä, mutta en halunnut häiritä heitä. Olin vaivannut heitä jo ihan tarpeeksi.

Niin se taas vain tapahtui. En syönyt koko päivänä mitään. Halusin kyllä, mutta se ei riittänyt. Miten olin antanut itseni vajota näin pohjalle? Miten jostain, jonka pitäisi olla ihmiselle perustarve, oli voinut tulla niin hankalaa? Piiskasin itseäni sisäisesti, sillä pidin itseäni heikkona. En halunnut pyytää apua. En halunnut muiden pitävän itseäni säälittävänä tai avuttomana. Toisaalta, olisivatko he edes ajatelleet niin? Pääni täyttyi erilaisista kysymyksistä. Halusin ajatella, että ehkä minulla oli vain huono päivä, ehkä huominen olisi parempi. Siinä toivossa suljin silmäni illalla.

Turha toivo. Aamulla oli sama ongelma. Vaikka kuinka yritin, ei siitä tullut yhtään mitään. Minulla oli tänään vapaata, sillä kahvila oli jostain syystä suljettu koko päivän. Oudointa asiassa oli, ettei Roope ollut kertonut siihen mitään syytä. Ehkä hän suunnitteli remonttia? Miehen käytös oli kyllä välillä kummallista, mutta en minä kyllä palkallisesta vapaasta pahaksenikaan pistänyt. Sen kunniaksi olimme sopineet menevämme studiolle koko porukan kanssa. Mitäköhän siitäkin taas tulisi?

Nikon pitäisi tällä kertaa hakea minut, sillä virallinen taksikuskini, Herra Porko, tulisi studiolle vasta myöhemmin. Ei mennyt kauaa, kun ovikello soi. Ryntäsin avaamaan oven, josta käveli sisään pitkätukkainen brune. Hän vaikutti tänään jotenkin tavallista pirteämmältä, mutta miksi? Kenties hän oli juonut aamulla ylimääräisen kupin kahvia?

"Moikka." Hän tervehti sisään päästyään.

"Moi." Vastasin hänelle en-ihan-niin pirteästi.

"Oho, onks joku nukkunu huonosti?" Hän ihmetteli hymyillen.

"Jotain sellasta kai." Vastasin niskaani raapien.

"Haluuksä kahvii?" Kysyin häneltä, sillä hän oli saapunut etuajassa.

"Voin mä ottaa." Hän vastasi ja pistin kahvinkeittimen päälle. Luoja, että minulla oli huono olo. Tiesin kyllä, mistä se johtui. Mutta koska Niko oletti väsymyksenkin johtuvan huonosti nukutusta yöstä, leikitään hetki mukana. Tiesin sen olevan väärin, mutta en mahtanut sille mitään. Paras vaihtoehto olisi varmaan ollut sanoa asiasta suoraan ja pyytää apua, mutta teinkö niin? En tietenkään. Kahvi oli keittynyt ja toin Nikolle kupin, johon kaadoin sitä ällöttävää litkua. Kahviksikin sitä kai kutsutaan?

"Eks sä ota ollenkaan?" Hän hämmästeli.

"En mä. Mul on vähän huono olo enkä oikeestaan ees tykkää kahvista." Selittelin vastaukseksi. Hän näytti jopa vähän huolestuneelta.

"Miks sulla sit niin huono olo on?" Hän kysyi kupistaan hörpäten.

"En mä tiiä. Niinku aiemmin huomasit, ni nukuin aika huonosti." Tuntui pahalta valehdella hänelle.

"Okei. Pystyks sä lähtee studiol, vai jätänkö sut lepäämään tänne?" Hän huolehti.

"Kaikki hyvin, enköhän mä selviä. Ja tekee ihan hyvää käydä jossain."

"No hyvä sit." Pian Niko sai kahvinsa juotua ja olimme valmiit lähtöön. Puimme ulkovaatteet sukkelasti ja poistuimme rappukäytävään. Sieltä luikertelimme tiemme miehen autolle. Tuntui hassulta olla jonkun muun, kuin Joonaksen kyydissä. Toisaalta se toi kivaa vaihtelua.

Saavuimme studiolle, jossa kaikki muut Joonasta ja Joelia lukuunottamatta odottelivat. Ilmeisesti kaksi blondia tulisivat yhdessä myöhemmin. Mitäköhän se kauhukaksikko tällä kertaa puuhaili? Heittäydyin sohvalle makaamaan niin, että pääni lepäsi Aleksin sylissä ja jalkani Ollin sylissä. Molemmat katsoivat minua huvittuneena.

"No terve vaan sullekki." Aleksi sanoi hiuksiani pörröttäen. Nyt sai riittää. Nousin istumaan ja tuijotin häntä muka vihaisena.

"Miks aina mun hiukset? Ne ei oo tehny teille mitään!" Tiuskaisin ristien käteni rintani päälle. Miehet ympärilläni vain nauroivat.

"No nyt kyl ite kerjäsit sitä ku heittäydyit mun syliin." Aleksi naureskeli.

"No enkä, ite vaan oot tollanen-" Ja näin lauseeni jäi kesken. Aleksi nappasi minut kainaloonsa ja pörrötti hiuksiani kovempaa kuin koskaan, tietysti vain ärsyttääkseen minua. Yritin rimpuilla miehen otteesta, kuitenkin ilman minkäänlaista lopputulosta. Kovaan ääneen naurava Olli piti jaloistani kiinni.

"Lopetaaaah!" Valitin epätoivoisesti miehen sylissä kiemurrellen.

"En. Pyydä anteeks ni voin harkita." Hän hymyili omahyväisesti.

"No en varmasti pyydä! En mä ees tehny mitään!"

"Ei sitte." Hän sanoi ja jatkoi kovempaa, jos se ylipäätään oli mahdollista.

"Okei okei okei! Anteeks!" Nyt oli kyllä outoa, en edes tiedä miksi pyysin anteeksi. Mustatukkainen mies lopetti hiusteni sotkemisen ja lopulta päästi minut otteestaan. Noustessani katsoin Ollia murhaavasti.

"Et sitte voinu auttaa?"

"Tietty oisin voinu. Oli vaan paljon hauskempaa olla auttamatta." Hän naureskeli.

"Haistakaa paskaa." Naurahdin ja nousin sohvalta. Menin kylppäriin, aikeissani yrittää korjata hiusteni tilanne. Pengoin kaappeja siinä toivossa, että edes joku bändin pitkätukkaisista käyttäisi hiusharjaa. Bingo! Löysin harjan ja selvitin päässäni kiinni olevan harakanpesän.

A/n:
Huomenna ei tule lukua, joten toivotanpahan nyt hyvät joulut <3