Sisältä Pimeä || Blind Channel

7. Kyl sä tiedät mitä mä tarkotan

⚠️TW⚠️
Paniikkikohtaus

"Et koskaan kertonu miten päädyit siihen tilanteeseen." Voi helvetti. Miten minun oli tarkoitus selittää koko monimutkainen kuvio? En halunnut avautua asioistani heille, olin tuntenut heidät alle päivän ajan. Päätin vastaamisen sijaan leikkiä tyhmää.

"Mihin tilanteeseen?" Joonas vain huokaisi syvään ja hieroi kättään otsaansa. Pian hän käänsi katseensa takaisin minuun.

"Kyl sä tiedät mitä mä tarkotan."

"No tota... Kun siis..." Katseeni putosi lattiaan. En saanut sanoja suustani. Tunsin kuuden silmäparin katseet itsessäni.

"Sä voit kyl kertoa. Ehkä me voidaan jotenki auttaa." Niko liittyi keskusteluun.

"Tehän autatte jo." Pelkäsin heidän pitävän minua kiittämättömänä.

"Joo, mut jollain muulla tavalla."

En edelleenkään saanut sanoja suustani, en vain kyennyt siihen. Lopulta nousin sohvalta ja ilmoitin meneväni vessaan. Lukitsin oven heti perässäni. Romahdin maahan, seinään nojaten. En kyennyt estämään kyyneliä valumasta. Ne valuivat hetki hetkeltä kovempaa niin, että silmiä kirveli. Jos olisin ollut kotona, olisin ottanut kaapista terän ja viiltänyt ranteeni auki. Minun oli vaikea hengittää. Tuntui, että ihan sama miten syvään vain yritinkin hengittää, happi ei kulkenut keuhkoihin saakka. Ei nyt. Ei täällä.

Haukoin happea, samalla kun itkin holtittomasti. Yritin rauhoittaa itseäni, mutta turhaan. Paniikkikohtaus vyöryi päälle tulvan lailla. Kaikki muistot tulvivat päähäni yhdellä rysäyksellä. Muistot isästä. Muistot Helsingistä. Muistot Juliasta. Muistot Juusosta. Muistot Jonista. Muistot-

"Onks kaikki hyvin?" Kuului Joonaksen ääni oven toiselta puolen koputuksen saattelemana. En vastannut, en kyennyt puhumaan. Hän koputti uudestaan, ei vastausta. Milloin tämä painajainen loppuisi? Yritin rauhoittaa itseäni ja holtitonta itkuani, mutta en pystynyt. En voinut tehdä asialle mitään. Halasin polviani niin tiukasti kuin kykenin. Painoin pääni polviini odottaen, että pystyisin tasaamaan hengitykseni. Ja siinähän kesti.

Lopulta kyyneleet loppuivat ja sain taas happea, jotenkin. En noussut lattialta, vaan istuin siinä aivan hiljaa polviani halaten. Nostin vihdoin katseeni ja kaivoin puhelimen taskustani. Kello oli jo yli kahdeksan. Kauanko olin istunut vessan lattialla? Päätin nousta ylös ja katsoa peiliin. Näytin kamalalta. Silmäni olivat punaiset ja turvonneet, poskeni kyynelten kastelemat. Avasin hanan ja huuhdoin kasvojani, kunnes muistin jotain. Helvetti.

Huuhtoessani kasvojani, huuhdoin myös jälkiä peittävät meikit pois. Ja mitenköhän tämä taas pitäisi selittää? Kukaan ei uskoisi klassista "kaaduin portaissa" -tarinaa. Päädyin tasan yhteen ratkaisuun. Täytyy lähteä takaisin studiolle. Hyvällä tuurilla jokin kauppa voisi vielä olla auki, voisin ostaa itse meikkejä. Ensin täytyisi hakea rahat studiolta. Ryhdyin tuumasta toimeen. Avasin lukon ja sujahdin eteiseen vikkelästi. Pian eräs hattarapää oli seuranani eteisessä.
"Mun pitää mennä. Kiitti kun kutsuitte mukaan. Öitä." En katsonut mieheen päin. Katseeni oli suunnattu ensin lattiaan, sitten oveen.

"Mä voin kyl viedä-"

"Ei tarvii. Kiitos, mut mä pärjään." Avasin oven ja poistuin rappukäytävään, ennen kuin Joonas ehti sanoa muuta. Juoksin kiireesti rappuset alas alimpaan kerrokseen. Avasin ulko-oven ja pikakävelin ulos. Treenikselle oli tästä noin kolme kilometriä, ei paha. Kävelin jälleen yksin Oulun pimenevillä kaduilla. Tällä kertaa sentään löytyi jokin määränpää.

Saavuin vihdoin studiolle ja pakenin viileää ilmaa sisälle. Googlasin lähimpiä kauppoja, joista voisin potentiaalisesti löytää meikkejä. Harmikseni kuitenkin huomasin, että ainoa vaihtoehto  suljettiin pian. Perkele. Joutuisin odottamaan huomiseen. Toisaalta, poikien illanvieton jälkeen kukaan tuskin tulisi tänne aikaisin aamusta. Rauhoitin omat ajatukseni ja menin suihkuun. Lämmin vesi virtasi kehoani pitkin alas viemäriin, olo oli taas hieman parempi. Onko mitään, mitä lämmin suihku ei korjaisi?

Puin ylleni puhtaat ja lämpimät vaatteet. Katsoin itseäni jälleen peilistä. Poskeani todella koristi inhottavan näköinen mustelma. Huomenna täytyisi vain herätä aikaisin ja käydä kaupassa, helppoa. Puhelimeni alkoi soida, soitto tuli tuntemattomasta numerosta. Numero ei kuitenkaan kuulunut Juusolle, joten päätin vastata. Yllätyksekseni kuulin tutun blondin äänen kaikuvan puhelimesta. Miten Joonas löysi numeroni?

"Ei ollu tarkotus säikytellä silleen. Haluun vaan et pystyisit puhuu asioistas." Mies oli selkeästi juopunut, mutta ei kuitenkaan kaatokännissä.

"Juu ei se mitään. Mua väsyttää ni meen nukkuu, öitä."

"Ai, öitä."

Katkaisin puhelun tuon melko klassisen tekosyyn varjolla. Nukkumaan, näin aikaisin? Hah. Unirytmini oli yksi iso vitsi. Pian mielessäni alkoivat pyöriä ajatukset tulevasta. Tiesin, etten kuitenkaan valmistuisi lukiosta, eikä minulla ollut minkäänlaista ammatillista koulutusta. Jotenkin minun kuitenkin pitäisi pystyä elättämään itseni, sillä en voisi elää bändin siivellä lopunikääni. Hassua, olin tuntenut heidät päivän ja ajattelin jo näin.

Päätin piristää itseäni, joten suuntasin varsinaiseen studioon. Otin saman kitaran kuin aiemmin ja aloin soittaa. Joitain säveliä sinne tänne sopiviin kohtiin. Pienempänä halusin ryhtyä kitaristiksi, mutta äitini mukaan en olisi kyennyt elättämään itseäni sillä. Eikö hän oikeasti luottanut tyttärensä kykyihin pätkän vertaa?  Uppouduin soittamiseen niin, että kadotin ajantajun.

Säpsähdin ajatuksistani, kun kuulin oven avautuvan. Mitä ihmettä? Menin eteiseen ottamaan selvää, kuka tuli studiolle keskellä yötä. En oikeastaan edes yllättynyt, kun näin Joonaksen riisumassa kenkiään seinään nojaten. Hänestä huomasi, että alkoholia oli juotu. Hän ei kuitenkaan ollut niin humalassa, kuin luultavasti esimerkiksi Joel oli. Oli hassua, että olin tuntenut bändin vasta todella lyhyen ajan, mutta silti tuntui kuin ymmärtäisin heidän ajatusmaailmaansa. Joonas alkoi jutella niitä näitä, katse naulittuna kenkään, jota hän yritti epätoivoisesti kiskoa jalastaan.

"Toivottavasti en herättäny, en halunnu säikäyttää." Hän nosti katseensa ja hymyili väsyneesti. Hymy kuitenkin katosi äkkiä.

"Mitä helvettiä sulle on tapahtunu?"