Sisältä Pimeä || Blind Channel

17. Kaikki hyvin, oon tässä

⚠️TW⚠️
Paniikkikohtaus

Säpsähdin vihdoin hereille, kyyneleet olivat kastelleet kasvoni. Ilma ei kulkenut keuhkoihini saakka. En saanut happea. Kyynelten vyöryä ei voinut estää. Kävelin alas parvelta ja istuin sohvalle. Yritin hengittää rauhassa ja koota ajatuksiani, mutta en kyennyt siihen. Pian kuulin avainten kilahtavan lukkoon ja ovi aukesi. Mitä ihmettä? Sisään astui kukapa muukaan, kuin hieman humalainen Joonas. Hänellä oli kädessään minun puhelimeni. Miten?

"Moro en kai vaa herättäny? Jätit sun-" Hän huomasi sen hetkisen tilani ja laski puhelimen 'keittiön' pöydälle. Hattarapää kiiruhti viereeni sohvalle.

"Mikä sul on? Tapahtuko jotain?" En pystynyt vastaamaan hänelle. Pääni oli aivan pyörällä.

"Okei koita hengittää syvään, jooko?" Hän yritti saada katsekontaktia, mutta ei onnistunut siinä. Yllätyin hieman, kun hän kietoi kätensä ympärilleni tiukkaan haliin. En kuitenkaan yrittänyt työntää häntä pois, vaan kiedoin käteni hänen toisen kätensä ympärille.

"Kaikki hyvin, oon tässä." Hän sanoi, yrittäen rauhoitella. Vähitellen happi alkoi palata keuhkoihini ja aloin rauhoittua. En irtautunut miehestä, vaan istuin siinä, edelleen Joonaksen syleilyssä. Kumpikaan ei sanonut mitään hetkeen. Sitten blondi päästi irti ja siirtyi hieman kauemmas, kääntäen katseensa minuun päin. Oma katseeni oli suuntautunut tiukasti lattiaan.

"Mitä toi oli?" Hän kysyi, muttei saanut vastausta. Hän nosti pääni pystyyn sormenpäillään ja käänsi katseeni häneen.

"Mitä toi oli?" Hän kysyi uudestaan, hieman huolestunut sävy äänessään.

"No kun... Tai anna olla. Se oli ihan tyhmää, oon vaan liian herkkä." Pääni sisällä ruoskin itseäni. Kuka nyt oikeasti saa paniikkikohtauksen tyhmän unen takia? Vaikka olihan se ehkä enemmän muisto kuin uni.

"Ei kun kerro vaan. Ei mulla oo mikään kiire." Hän sanoi lempeästi, mutta määrätietoisesti. Hän oli ehkä juonut, mutta hössötti kuten selvinpäinkin.

"No kun näin vaan painajaista." Sanoin tyhjästi.

"Ja? Ei se nyt ihan pelkkä painajainen tainnu olla." Kappas, joko olin huono valehtelija, tai olin huono valehtelija. Yllätyitkö?

"No näin unta siitä kun mun vanhemmat eros." En halunnut kertoa yksityiskohtia. Hän laski toisen kätensä olkapäälleni ja silitti sitä.

"Ja ne eros siis Jonin takia?" Blondi varmisti, sillä olin aiemmin kertonut, miksi lähdin Helsingistä. Nyökkäsin vastaukseksi. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, kunnes päätin kertoa hänelle. Päätin kertoa, mitä silloin oikeasti tapahtui.

"Joni oli siellä." Joonaksen katse kääntyi suoraan silmiini.

"Kuulin mun huoneesta kun se riiteli isän kanssa. Äiti oli tietysti sen puolella, mitenkäs muutenkaan. Menin kattoo mitä ne meuhkas ja Joni ei vissiin tykänny. Huomaa ettei olla koskaan tultu toimeen. Se rupes komentaa mua ja isä puolusti. Sit se... Se kävi isän kimppuun." Kyyneleet uhkasivat taas valua silmistäni. Se oli yksi hirveimmistä asioista, mitä olin nähnyt. Kukaan ei halua nähdä tulevan isäpuolen pahoinpitelevän oikeaa isää.

"Ihan kauheeta." Joonas sanoi ja nojasi olkapäähäni.

"Äiti ei tehny mitään. Se ei ees yrittäny auttaa." Sattui sanoa nuo sanat. Sattui, ettei oma äiti auttanut lapsensa isää.

"Mitä sit tapahtu?" Hän kehotti jatkamaan.

"Mä yritin mennä väliin." Nyt blondin ilme oli entistä järkyttyneempi.

"Siis oikeesti yritit mennä kahen tappelevan miehen väliin?"

"No joo joo. Mitä muutakaan mun ois muka pitäny tehdä? Kattoo vierestä niin kuin äiti? Katsoo vierestä kun se sadistinen hullu hakkaa mun isän?"

"No ei mut... Tai anna olla. Mitä sit kävi?"

"Joni löi mua ja kaaduin niin et löin mun pään. Muuta en oikeestaan muista. Mut se oli kai vahinko, ei se tahallaan lyöny. Sillon."

"Silti, ihan hirveetä. Eihän kukaan nyt sellasta haluu nähdä tai kokea. Oon pahoillani."

"Älä oo. Mut nyt ehkä ymmärrät miks vihaan sitä ja äitiä niin paljon." Sanoin lopun hieman naurahtaen.

"Monesko kerta tää oli kun oot murtautunu mun kämppään näiden parin päivän aikana?" Naurahdin, kun olin rauhoittunut täysin.

"Jaa a. Mut tuun murtautuu vielä monta kertaa!" Hän nauroi ja pörrötti hiuksiani.

"Mut hei, mitä jos sä menisit takas nukkuu? Täs on aika monta tuntia ennen kun sun pitäis olla hereillä."

"Emmä tiedä... Ei oikeen-"

"Mee vaan. Voin jäädä tänne siihen asti et nukahdat."

"Ei sun tar-"

"Ei mitään selityksii. Nukkumaan, mars." Hän sanoi leikkisällä, mutta määräävällä äänellä. Päätin totella, sillä olin oikeasti väsynyt. Kiipesin pienelle parvelle ja sukelsin pehmeän peiton alle, turvaan asunnon kylmyydeltä. Suljettuani silmät, kuulin askelten tulevaan ylös portaita. Blondi istui sängyn reunalle ja siirsi sotkuisia hiuksiani pois kasvoiltani.

"Öitä."

A/n: Ai että, musta tuntuu että nää luvut vaan lyhenee koko ajan. Mut toivottavasti ootte nauttineet kirjasta, lisää jänniä tapahtumia tulossa pian! Tätä kirjoittaessa koeviikko lähestyy, eli onnea kaikille siihen. Ja jos sulla nyt vaikka sattuu olee synttärit ni onnea sullekki! Pitäkää kiva päivä joka tapauksessa <3

ps. miks must tuntuu et nää mun välikommentit menee koko ajan oudompaan suuntaan XD Ei mulla oikeesti varmaan ikinä ees oo mitään oikeeta asiaa. Kai mä sit vaan haluun jutella teille XD

Ps. Ps. Nyt kun tän vihdoin julkasen, niin onkin jo itsenäisyyspäivä! Eli hyvää itsenäisyyspäivää just sulle <3