Sisältä Pimeä || Blind Channel

46. Eli mitäs tällä kertaa?

Tässä sitä taas oltiin, pönttöä halailemassa. Eilinen ei todellakaan ollut mennyt suunnitelmieni mukaan. Saran suunnitelmat puolestaan toteutuivat hyvin. Se siitä hillitsemisestä sitten. Olin joutunut soittamaan Joonakselle, sillä seuralaiseni oli poistunut baarista jonkun miehen kanssa. Niinpä olin jäänyt yksin baaritiskille hengailemaan, enkä siinä tilassa olisi varmaan selvinnyt kotiin asti. Siksi hattarapää oli tuonut minut yöksi luokseen, ja nyt istuinkin tämän vessan lattialla. Tuo päivän pelastaja asteli huoneeseen mukanaan vesilasi ja särkylääke. Mitä tekisinkään ilman häntä?

"Kiitti. Oot paras." Sanoin hänelle edelleen pönttöä kuristaen.

"Eipä mitään." Hän vastasi hymyillen.

"En kyl voi ottaa sitä viel ku ei se pysyis sisällä." Jatkoin pienesti naurahtaen.

"Jätän ne tähän ni otat sit kun pystyt. Meen tekee itelleni aamupalaa. Haluuks sä?" Hän kysyi, todennäköisesti tietäen vastauksen.

"En helvetissä." Vastasin nopeasti uuden aallon iskiessä. Mies naurahti ja poistui vessasta.

Hetken kuluttua olin viimein selvinnyt ulos pienestä huoneesta. Olin myös onnistunut ottamaan särkylääkkeen. Päivän suurin suoritus ohi. Kävelin miehen luokse keittiöön ja nojasin työtasoon, kasvot haudattuina käsiin. Se tuntui huvittavan hattarapäätä, sillä hän pidätteli selkeästi naurua.

"Mitä sä siin kikatat?" Kysyin häneltä tuskissani.

"Ei kun ihan sitä vaan, et oisin mä sut voinu herättää kattilankansillakin." Tällä kertaa hän naurahti kovempaa.

"Jumalauta jos sen oisit tehny."

"Mitä sä oisit asialle tehny? Mä kuitenki ystävällisesti otin sut tänne ja siivosin sun oksennukset mun olohuoneen matolta." Nyt hän suorastaan räkätti. Että mitä? Olinko oikeasti oksentanut miesparan matolle?

"Et oo tosissas." Huokaisin isosti ja löin pääni työtasoon niin, että siitä kuulunut ääni kertoi kalloni vähintäänkin haljenneen.

"Jep." Hänellä tuntui edelleen olevan hauskaa.

"Tiiäks Eve, sul taitaa olla aika huono viinapää."

"Haista paska."

Olin selviytynyt miehen avustuksella eteiseen, jossa puin nyt ulkovaatteitani. Joonas lupasi heittää minut kotiin, samalla kun itse menisi studiolle. Kovaonninen blondi sai lähes raahata minut autolleen. Oloni oli kurjaakin kurjempi. En ymmärrä, miten darra tuntui iskevän kovempaa kuin koskaan. En nimittäin ollut edes juonut niin paljon, kuin viimeksi bändin kanssa. Säälin Aleksia edelleen. Odotin kauhulla huomista, sillä tässä kohtaa en halunnut edes ajatella juomista. Miten huomenna olisi taas tarkoitus täyttää elimistöni sillä viettelevän iljettävällä aineella, alkoholilla? En edes tiedä miksi ylipäätään juon. Monet alkoholijuomat eivät edes maistu hyvältä. Esimerkiksi viina on aivan kamalaa, mutta silti päädyn sitä aina juomaan, kun vietämme iltaa kaupungilla.

"Perillä ollaan." Säpsähdin ajatuksistani kuullessani kitaristin äänen vieressäni.

"Kiitti kyydistä." Kiitin häntä vielä ennen lähtöäni. Avasin oven ja kiipesin ulos autosta. Vilkutin hänelle vielä kerran, ennen kuin suljin oven ja lähdin harppomaan kotia kohti.

Kiipesin viimeiset portaat ja saavuin ovelleni. Yhtäkkiä pieni paniikki peitti ajatukseni. Kaivoin taskujani avainten löytämisen toivossa, turhaan. Ei helvetti! Kirosin mielessäni. Olin hukannut avaimeni yön aikana! Juuri kun olin muuttamassa pois. Olihan tämä nyt vähintäänkin minun tuuriani. Huono olo ja järkyttävä päänsärky eivät auttaneet asiaa yhtään. Huokaisin turhautuneena ja istuin lattialle selkä seinää vasten. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Istuin käytävässä lähes puoli tuntia miettimässä ja katumassa elämänvalintojani. Ohi oli kävellyt yksi lapsiperhe, kaksi tiuskivaa mummoa ja yksi humalainen mies. Humalassa tähän aikaan? Toimii.

Pian pieneen päähäni pisti idea. Darra-aivojeni mukaan tilanteeseen oli vain yksi looginen ratkaisu. Siispä tartuin kännykkääni ja soitin häpeissäni rakkaalle kitaristille. Miksi tajusin tämän vasta nyt?

J: Moro, onks kaikki hyvin?

E: Joo on. Enks mä muka muuten sais soittaa sulle?

J: Saat tietty. Mut yleensä soitat vaan sillon, kun oot tehny jotain tyhmää ja tarviit apuu tilanteen korjaamiseen. Eli mitäs tällä kertaa?

E: No saattaa olla et mä ehkä mahdollisesti... hukkasinmunavaimetviimeyönä.

J: Häh? En saa mitää selvää.

E: No hukkasin mun avaimet yöllä, enkä pääse kotiin.

J: Voi luoja sun kanssas. Miks sä nyt vasta soitit?

E: No kun en mä halunnu häiritä. Tai no oikeestaan varmaan siks, et keksin soittaa sulle vasta äsken.

J: No oota siellä, lähen tulee sinne.

Oliko hän tosissaan? Minne muualle muka meisin? En ainakaan kotiin. Miksiköhän olin aina juuri se henkilö, joka onnistui aina möhlimään kaiken? Joonas oli onneksi nopea liikkeissään, sillä vähän ajan kuluttua hissin ovet aukesivat ja ulos astui tuttu mies. Hänellä oli huvittunut virne kasvoillaan, mutta hän ei sanonut mitään. Hän käveli suoraan ovelleni ja avasi sen omalla avaimellaan. Katsoin häntä kysyvästi, vastauksena hän vain viittoi seuraamaan häntä asuntooni. Hämmentyneenä kävelin sisälle ja suljin oven perässäni. Hän viskasi kengät jalastaan ja istui sohvalleni.

"Kiitti et pelastit, oot paras. Mut eiks sun pitäis palata studiolle? Mä luulin et teil on paljon hommaa."

"Kyllähän mun piti mennä, mut joku päätti lukita ittensä ulos." Hän naureskeli ivallisesti.

"Mut nyt oon kotona, eli kaikki hyvin."

"En mä rupee tääl ramppaamaan jatkuvasti avaamas ovea. Käy suihkus ja siisti ittes. Mennään teettää sulle uus avain." Hän ilmoitti. Tein työtä käskettyä. Olisin voinut leikkiä jälleen loukkaantunutta, kun hän käski minun käydä suihkussa. Kylppäriin astuessani kuitenkin näin itseni peilistä ja ymmärsin heti, mihin mies oli viitannut. Hiukseni kertoivat illan olleen vauhdikas. Paidassani oli tahroja, todennäköisesti jostain, jota olin eilen juonut. Ja nyt kun asiaa oikein alkoi miettiä, niin ympärilläni saattoi leijailla jonkinlainen oksennuksen haju.

Olin suihkussa ehkä hieman liiankin kauan, mutta mitä pienistä. Puin ylleni puhtaat vaatteet, kuivasin ja siistin hiukseni, sekä lopulta vielä pesin hampaani. Astuin ulos kylppäristä, toivottavasti edes vähän raikkaamman näköisenä. Joonas nousi välittömästi sohvalta, ilmoittaen olevansa valmiina lähtöön. Pian istuimmekin jo tämän autossa.

Kävimme lähimmällä mahdollisella suutarilla. Avaimen teettäminen oli onneksi nopeaa, eikä edes kovin kallista. Näin ongelma oli ratkaistu; nyt vuokranantaja ei saisi ikinä edes tietää kadonneesta avaimesta. Joonas heitti minut välittömästi kotiin reissun jälkeen. Olin melko puhki, vaikka en varsinaista urheilusuoritusta ollut edes tehnyt. Kova krapulani oli onneksi jo hellittänyt hieman.

Eilinen saattoi olla villi, mutta huomenna lähtisi aivan lapsesta.

A/n:
Yllätys! Anteeks myöhänen julkaisuaika, mutta aattelin et miks ei xd. Ja tosiaan kuten luvattu, koko loppu tarina tulee kerralla. Eli pian pitäis ilmestyä vielä muutama luku <3

Pistän vielä varsinaisten lukujen jälkeen pienen infon, jonka toivoisin teidän lukevan. Ei mulla muuta, nauttikaa!