Sisältä Pimeä || Blind Channel

41. Eve mitä vittua?!

⚠️TW⚠️
Vastuuton alkoholinkäyttö?

Nyt oli jo perjantai. Eilen olin herännyt Danielin luota. Olimme viettäneet päivää mukavasti hänen luonaan, iltapäivällä olin palannut takaisin bändin luo. Kysymyksiä oli jälleen sadellut enemmän kuin tarpeeksi. Ihan kuin he olisivat epäilleet, etten pärjäisi hetkeäkään ilman vahtimista. En ollut kertonut heille isäni tarjouksesta, mutta olin jo päättänyt asiasta. Tänään minun olisi tarkoitus tavata isäni kotona ja kertoa päätöksestäni. Minua harmitti, sillä mitä vain päättäisinkin tehdä, joku joutuisi pettymään. Minun oli valittava perheen ja biologisen perheen välillä.

Päivä kului normaalisti. Aamulla kävimme kaikki yhdessä syömässä hotellin ravintolassa. Hetken huoneissa lepäilyn jälkeen olimme lähteneet kuvauspaikalle. Ilmeisesti heillä ei ollut kovin paljoa tekemistä jäljellä. Nyt istuskelin taukotilassa puhelinta selaillen. Päätin, että pian lähtisin käymään isän luona. Minua jännitti. Silti olin jo melko varma päätöksestäni. Joka tapauksessa joutuisin luopumaan jostain, mutta sen ajatteleminen sattui.

Nousin sohvalta ja lähdin pukemaan takkia. Laitoin Joonakselle viestin, jotta heidän ei tarvitsisi ihmetellä puuttumistani. Ei hän sitä tietenkään sillä hetkellä katsoisi, mutta tauolla luultavasti. Että vihasinkin Suomen säätä. Olenko jo valittanut siitä, miten synkkää ja märkää täällä aina on? Kävelin yksin kohti vanhaa kotiani. Näitä reittejä olin joskus kulkenut päivittäin kouluun. Oi mitä muistoja. Olisipa kaikki yhtä helppoa ja yksinkertaista nykyäänkin. Lopulta saavuin kerrostalon pihaan. Ryntäsin rappukäytävään ja tallustelin neljänteen kerrokseen, tutulle ovelle. Soitin ovikelloa, hetken päästä isä avasi oven.

“Moi.” Tervehdin harva sanaisesti ja seurasin isää olohuoneeseen, kun olin riisunut ulkovaatteet. Istuimme sohvalle, huoneeseen vajosi syvä hiljaisuus. Pian kuitenkin rikoin sen.

“Oon tehny mun päätöksen.” Huokaisin syvään. Isä nosti välittömästi katseensa silmiini.

“Mitäs meinaat?” Hän uteli.

“Mä aion muuttaa tänne.” Miehen ilme kirkastui välittömästi. Hän siirtyi viereeni ja halasi minua tiukasti. Pieni kyynel karkasi silmäkulmastani. En tiennyt, miten minun oli tarkoitus kertoa sama muille.

“Mikä on?” Hän kysyi vetäytyessään halista.

“Mitä jos mä nyt menetän mun ystävät?” Kysyin haikeana.

“Et sä niitä menetä. Ne ymmärtää ihan varmasti. Ja etteköhän te nyt vielä toisianne nää.” Hän yritti lohduttaa.

“Niin kai.”

“Varmasti.”

“Mut mun pitäis sit kuitenkin vielä hakee mun tavarat Oulusta ja irtisanoo vuokrasopimus.”

“Se hoituu. Yhellä mun tutulla on muuttofirma, se vois varmasti auttaa.”

“Riikka innostuu varmasti heti kun kuulee!” Isä intoili ja halasi uudestaan. Keskustelimme hetken siitä, miten hoitaisimme järjestelyn. Mieleni vajosi koko ajan matalammalle. Olisin oikeasti lähtemässä Oulusta. Jos olin kerran halunnut sitä alusta asti, miksi se yhtäkkiä tuntui näin pahalta? Elin kuitenkin siinä toivossa, että se ei vaikuttaisi väleihini bändin kanssa kovin paljoa. Eivät he minua unohtaisi, eiväthän?

Lähdin takaisin hotellille. Siellä joutuisin näkemään heidät. Miten pystyisin kertomaan tästä? Päätin, etten tekisi sitä vielä. En pystyisi. Tekisin sen vasta palattuamme kotiin. Nyt haluaisin vain nauttia heidän seurastaan. Löysin tieni hotellille. En kuitenkaan mennyt omaan huoneeseeni, vaan koputin viereisen huoneen ovea. Yllättynyt Joel avasi oven.