Sisältä Pimeä || Blind Channel

36. No oliko hirveetä?

Aika oli kulunut nopeasti, nyt olin jo matkalaukun kanssa odottamassa pääsyä lentokentälle. Joutuisimme lentämään Oulusta Helsinkiin. Kulunut viikko oli ollut enemmän tai vähemmän vaikea. Siitä oli kuitenkin selvitty, pienellä tuella tosin. Mitä ongelmiini tulee, ne olivat yhä läsnä. Syöminen oli vaikeaa, mutta mahdollista. Kaikki muu? Kerran olin ehtinyt veitsileikkeihin asti ahdistuksen iskiessä. Pojat tiesivät siitä, sillä kerroin Joonakselle puhelimitse välittömästi tapahtuneen jälkeen. Kitaristi oli tullut suorinta tietä asunnolleni ja viettänyt loppuyön siellä.

Olin hieman hermona, sillä en ollut ikinä ollut lentokoneessa. Aivan, en koko 18-vuotisen elämäni aikana. Kerta se on ensimmäinenkin? Lento oli viivästynyt, joten odotimme portilla koneen saapumista. Olin nukkunut huonosti, joten pysyttelin pystyssä kahvin voimalla. Viimein alkoi tapahtua, jonot alkoivat liikkua. Pääsimme koneeseen melko vaivattomasti. Istuin Joelin ja Tommin välissä. Mitä vähemmän aikaa nousuun oli, sitä hermostuneempi olin.

"Hengitä, tää on ihan helppo juttu." Tommi naurahti vieressäni.

"Ja sitä paitsi tää on ihan lyhyt lento." Joel täydensi toiselta puolelta.

"Mitä te nyt taas hössötätte?" Kysyi takanani istuva Joonas.

"Taitaa meiän junnua vaivata lentopelko." Aleksi nauroi kitaristin vieressä. Kuulin myös Joelin takana istuvan Ollin nauravan.

"Hehheh hauska juttu." Tiuskaisin pyöräyttäen silmiäni heille. Hetken kuluttua kuulutettiin, että lähtisimme pian liikkeelle. Nyt se on menoa. Kone nytkähti liikkeelle, se ei ollut paha. Itse nousu puolestaan oli... Mielenkiintoinen? Miten miehet pystyivät olemaan, kuin mitään ei edes tapahtuisi? Onneksi se ei kestänyt kauaa, pian kuljimme tasaisesti yläilmoissa.

"No oliko hirveetä?" Joel kysyi huvittuneena.

"Hiljaa." Tuhahdin muka vihaisesti. Kaikki seurueessamme alkoivat nauraa. Mukana oli itse bändin lisäksi Kiril, joka istui Nikon kanssa edessämme. Saimme osaksemme ärsyyntyneitä katseita. Pidimmeköhän liikaa ääntä?

Lento oli kulunut nopeasti, olin ilmeisesti nukahtanut jossain kohtaa. Onnekseni olin nukkunut myös laskeutumisen ajan, en tiedä miten. Heräsin, kun Joel ravisteli minua hereille. Ehkä minulla tosiaan oli hyvät unenlahjat. Raahauduimme ulos koneesta ihmismassan mukana. Tällaiset tilanteet olivat inhottavia.

Selvisimme ulos terminaalista ja suunnistimme lähimmälle taksitolpalle. Onneksemme löysimme tilataksin, johon kaikki mahtuivat. Olisihan se ollut hieman tylsää jakautua eri kyyteihin. Saavuimme hienolle hotellille. Se oli iso, isoin jossa olin koskaan ollut. Jaoimme huoneet, minä sain oman, olinhan ainoa nainen. Teki hyvää saada heihin välillä vähän etäisyyttä. Tai sen verran, mitä väliseinä etäisyyttä antoi. Naapurissani nimittäin majoittautuivat Joonas ja Joel. Muut eivät olleet päässeet yhtä lähelle meitä, vaan heidän huoneensa olivat hieman kauempana.

Heittäydyin väsyneenä sängylle. Vaikka lento oli ollut lyhyt, eikä aikavyöhyke ollut vaihtunut, olin uupunut. Uudet tilanteet ja ympärillä pörräävät ihmiset kuluttivat voimavarojani paljon. Kello ei ollut edes paljon, sillä olimme lähteneet aikaisin. Illalla meillä kuitenkin olisi tekemistä, joten minun täytyi keräillä voimiani taas kasaan. Siksi päätinkin sulkea silmäni hetkeksi ja ottaa pienet päiväunet. Nukahdin nopeasti. Kuvaukset alkaisivat vasta huomenna, mutta kävisimme illalla kuvauspaikalla.

Heräsin ovelta kuuluvaan kiihkeään koputukseen. Oliko hetki omaa rauhaa liikaa pyydetty? Nousin väsyneenä sängyltä ja marssin ovelle. Siellä seisoivat Joonas ja Joel. Tuntui hassulta, ettei blondi kitaristi voinutkaan murtautua huoneeseeni milloin tahtoi.

"Mitä te haluutte musta?" Kysyin dramaattisesti ja heittäydyin takaisin sänkyyn.

"Aateltii lähtee kiertelee paikkoi, tuuks mukaan?" Joel infosi.

"Emmä oikeesti jaksa." Mutisin ja hautasin pääni tyynyn alle.

"Mikset tulis?" Joonas kysyi hämmentyneenä.

"Emmä jaksa! Mua väsyttää, haluun nukkuu. Onks se muka liikaa pyydetty?" Inisin dramaattisesti. Ylireagoinko? En tietenkään. Reaktioni lähinnä nauratti heitä.

"Okei chillaa, ei kukaan sua pakota. Mut illalla tuut sit mukaan, okei?" Joonas naureskeli. Vastasin näyttämällä peukkua, pää yhä tyynyn alla.

"Noh, jää sä sit nukkuu. Öitä." Joel naurahti lähtiessään. Ovi kolahti kiinni ja nostin pääni tyynyn päälle. Suljin silmäni yrittäen nukahtaa. Ketä muka yritin huijata? En pystynyt enää nukahtamaan häiriköinnin jälkeen. Luovutin ja nousin istumaan, tuijottaen seinää. Pian sain idean. Minulla oli mielessä kaksi asiaa, jotka halusin reissun aikana tehdä. Nappasin puhelimen käteeni ja selasin yhteystietojani. Sieltä löysin Danielin numeron, päätin soittaa hänelle.

D: Moi! Mitäs sä? En osannu yhtään odottaa et soittaisit.

E: Enkai mä vaan häirinny sua?

D: Ei, et todellakaan! Yllätyin vaan.

E: Oli mulla siis ihan asiaakin. Oon kato tän viikon Stadis, ooks kotoo?

D: Mitä? Mikset aikasemmin oo ilmottanu et olit tulos tänne? Oisin voinu pitää jonkun kierroksen ja esitellä paikkoi! Mut oon mä, haluisiks nähä?

E: Söpöö, mut oon asunu Stadis 17 vuotta. Ja jos sä vaan haluut, ni ois kiva nähä. Pojat häipy johonkin ni eipä mulla oikeen muutakaan tekemistä oo.

D: Todellakin! Käyks joskus tunnin pääst?

Ja niin me sovimme tapaamispaikan ja -ajan. Odotin innolla hänen näkemistään, vaikka emme olleetkaan niiden bileiden jälkeen nähneet. Valmistauduin ja lähdin sovittua paikkaa kohti. Se oli itseasiassa melko lähellä hotellia, joten olin siellä hyvissä ajoin. Onneksi Daniel oli myös hieman etuajassa, joten en ehtinyt odottaa kauaa yksin. Tavatessamme hän halasi minua pitkään ja tiukasti. Vaihdoimme pikaisimmat kuulumiset niillä sijoillamme, sitten suuntasimme erääseen kahvilaan. Se oli minulle tuttu paikka, useammastakin syystä. Isälläni oli tapana viedä minut sinne kaakaolle, kun olin pienempi. Lisäksi olin lukion aloittaessani ollut melko ahkerakin opiskelija, joten istuin usein kyseisessä kahvilassa opiskelemassa. Niin monia muistoja, niin pienestä tilasta.

Tyttö istui pöytään, kun tämän isä teki tilauksen. Pian mies saapui nurkkapöytään tyttärensä viereen. Se oli Even lempipaikka, isä tiesi sen. Jopa työntekijät olivat painaneet sen mieleen. Pian nuori nainen lähestyi pöytää, mukanaan kaksi kuppia. Höyryävää kaakaota, sekä aivan tavallista cappuccinoa. Nainen sanoi heille jotain, laski kupit pöytään, hymyili ja poistui paikalta. Tyttö hyökkäsi kuuman kaakaon kimppuun välittömästi, mies katsoi toimintaa huvittuneena.

"Varo ettet polta suutas." Hän naurahti.

Nyt tyttö olikin jo 15-vuotias naisenalku. Hän kävi tekemässä tilauksen, sitten istui siihen samaiseen nurkkapöytään. Hän kaivoi laukustaan tietokoneen ja muutaman kirjan. Hiuksensa hän solmi löysälle nutturalle, jotteivat ne tulisi hänen tielleen. Pian nuorehko työntekijä kuljetti pöytään kupin kuumaa kaakaota. Tyttö kiitti, hörppäsi kupistaan ja uppoutui biologian kirjaan. Hänellä oli edessään ensimmäinen koeviikko, hän aikoi antaa parhaansa ja näyttää osaavansa.

"Huhuu, Eve? Ooks sä hereillä?"