Sisältä Pimeä || Blind Channel

47. Ja sit oikeesti yks

Taas sitä mentiin. Olin matkalla läheiseen baariin, jossa minun oli määrä tavata muut. On se hassua, vasta eilen aamulla en halunnut enää ikinä edes nähdä alkoholia, nyt olin jälleen matkalla baariin. Niin ne mielipiteet muuttuvat. Ilmeisesti. Saavuin baarin edustalle ja jäin siihen odottamaan hetkeksi. Laitoin ryhmäämme viestiä kysyäkseni, missä he olivat. Ei ollut nimittäin heidän tapaistaan myöhästyä, kun kyse oli juhlimisesta. Joel vastasi. Ilmeisesti he olivat kaikki menneet jo sisälle, mutta siitä huolimatta kielsivät minua tulemasta sisään. Hämmentyneenä jäin odottamaan ulos.

Viiden minuutin odottelun jälkeen baarin ovi aukesi, jolloin ulos asteli Niko. Hän ei juurikaan sanonut mitään. Hän vain viittoi minua seuraamaan häntä, ja niin minä sitten tein. Mies johdatti minut sisään suureen baariin. Ei se ulkoapäin näyttänyt niin tilavalta. Hämmennyksestä selvittyäni hän ohjasi minut suljettujen ovien eteen ja pysähtyi, sanomatta sanaakaan. Hän koputti oveen, jonka pian avasi Olli. Astuessani sisään tajusin, mistä oli kyse. He olivat vuokranneet käyttöömme privaatti salin! Jos sitä nyt siis saliksi voi sanoa. Huone oli tilava. Sieltä löytyi tanssilattia, pöytiä, jonkinlainen dj-pöytä ja vieläpä baaritiski. Tila oli täynnä ihmisiä, osa tuttuja ja osa vieraita. Ensimmäisenä silmiini pisti Sara, joka nojasi baaritiskiin ja jutteli Joelin kanssa.

"Mitä ihmettä tää nyt on?" Kysyin häkeltyneenä kävellessäni ystävieni luokse.

"Mehän sanottiin et pidetään kunnon läksiäiset." Sanoi tuttu ääni takanani. Käännyin katsomaan, jolloin huomasin Joonaksen.

"Ja mä lupasin ettei sukat pysy jalassa." Joel ilmoitti virnuillen ja törkkäsi käteeni viinilasin. Yllättävä valinta. Otin sen hymyillen vastaan ja huomasin, että myös muilla huoneessa olleilla oli kädessään sellaiset. Mietin hetken, mistä oli kyse. Se kuitenkin selvisi melko pian. Joonas käveli pöydän luo, joka oli lähimpänä tilan keskipistettä. Yllätyin hänen kiivetessään pöydän päälle seisomaan. Kaikkea tuo hattarapää keksii. Hämmennyin entisestään, kun Tommi ojensi blondille lusikan.

"Hiljaisuutta kiitos." Hän ilmoitti muka vakavana, lasiaan lusikalla kolkutellen. Hänestä kyllä huomasi, että hänen pokkansa meinasi pettää. Pian hän lopetti lasinsa pahoinpitelemisen, ja antoi lusikan takaisin rumpalille.

"No niin. Kuten kaikki varmaan tietääkin jo, ollaan kokoonnuttu tänne erään tärkeän henkilön läksiäisiä varten." Hän aloitti, kääntäen katseensa minuun. Tunsin monien silmäparien katseet itsessäni.

"On ollu ihan mahtavaa saada tutustuu suhun, vaikka alku ei ollutkaan ihan mutkaton. Oot hieno ihminen, vaikket sitä aina oikeen näytä." Nyt hän hieman naurahti omalle kommentilleen, mikä sai muutkin mukaan. Kasvoilleni kohosi pieni hymy.

"Heti kun tapasin sut ekan kerran, halusin auttaa sua. Ja sit sä torjuit mut ihan täysin ja katosit silmänräpäyksessä." Tuollekin lauseelle hän naurahti. Hän oli selvästi aloittanut illan jo ennen saapumistani. Mutta olihan tuo silti ihan suloista.

"Mut sit kun tavattiin uudestaan ja annoit mun auttaa, ei ollu enää paluuta. Sun kanssa on tosi helppo tulla toimeen, se oli selvää jo alusta asti. Mut en mä sinä yönä ois uskonu, miten läheinen ja iso osa mun ja jätkien elämää susta vielä tulis. Ja puhun varmasti koko bändin puolesta kun sanon, ettei vaihdettais hetkeäkään pois. Sun kanssa on kyllä ollut niin sanotusti vauhtia ja vaarallisia tilanteita. On ollu ylämäkiä ja alamäkiä, mutta niistäkin on selvitty. Oot ihan eri ihminen kuin sinä yönä. Oon ylpee susta." Tässä kohtaa kyyneleet alkoivat hieman sumentaa näköäni, mutta en antanut patoni pettää.

"Muistan hyvin, miten vaikea sua oli saada puhumaan tai kuuntelemaan. Oli kauheaa nähdä ihanan ihmisen kärsivän. Mut muistan myös, miten sä nauroit mun huonoille vitseille, sillon kun kukaan muu ei. Sen, miten yllätin sut laulamassa meidän biisejä. Sen, miten suutuit aina, kun sun hiuksiin koskettiin." Pieni naurahdus karkasi huuliltani.