Sisältä Pimeä || Blind Channel

40. Mitä jos kaikki romahtaa?

Heräsin aamulla siihen, kun oveani hakattiin kiivaasti. Olin ilmeisesti nukahtanut illalla niille sijoilleni sängylle. Ilmankos niskani olikin hieman kipeä. Nousin ylös ja avasin oven, sisään syöksyi apinalauma. He alkoivat pommittaa minua kysymyksillä.

"Missä helvetissä sä oot ollu?" Joonas aloitti.

"Mihin ihmeeseen sä häivyit sieltä taukotilasta? Me oltiin huolesta sairaita." Niko lisäsi.

"Oliks sä yksin?" Joel kysyi.

"Ja millon-"

"Okei okei riittää!" Puuskahdin heille. He taisivat yllättyä reaktiostani.

"Kaikki hyvin. Mä tapasin yhen tyypin." Kerroin nyt paljon rauhallisemmin, hymyillen pienesti.

"Kenet?" Kuului useamman miehen suusta samaan aikaan.

"Mun isän." Sain osakseni hämmentyneitä katseita.

"Eli siis. Sä törmäsit ihan yllättäen sun isään?" Aleksi ihmetteli.

"En. Mä kävin ite sen luona." Selitin heille, mitä eilen oli tapahtunut. Nyt hekin rauhoittuivat, kun kerroin kaiken olleen hyvin.

"Sovittiin itse asiassa et tavattais tänään. Mun pitäis tavata myös Daniel tänään. Haittaisko, jos en tuliskaan teidän mukaan tänään?" Kysyin varovasti.

"Ei se haittaa. Ei sitä tiedä millon näät ne seuraavaks, joten käytä tää viikko hyödyks. Nyt on kuitenki jo keskiviikko." Joonas totesi hymyillen. Halasin tätä tiukasti ja hautasin kasvoni tämän huppariin.

"Kiitos kiitos kiitos. Oot paras."

"Auts." Sanoi Joel loukkaantuneena parin metrin päässä.

"Ei hätää Hokka, sä oot ihan hyvä kuudes." Naureskelin päästäessäni irti hattarapäästä.

"Kuudes?!" Hän huudahti.

"Katos kun Joonaksen jälkeen tulee Niko, sit Olli ja sit-" En ehtinyt lopettamaan lausetta, kun Aleksi heitti minua tyynyllä.

"Aleksi mitä vittua?" Naurahdin ja annoin samalla mitalla takaisin. Tilanne loppui siihen, kun Tommi otti kaikki tyynyt pois ulottuviltamme.

"No ei vaan. Ihan kivoja te ootte kaikki." Sanoin lepuuttaen päätäni Joelin sylissä. Kaikki nauroivat.

"Mis Kiril muuten on?" Kysyin hetken kuluttua.

"Se on vähä kipeenä, ni se ei tuu tänää mukaan." Joel kertoi.

"Aa, okei."

Oli vierähtänyt muutama tunti, bändi oli jo lähtenyt. Pian minun oli määrä tavata isäni suosikki kahvilassamme, siinä samassa, jossa aiemmin olin käynyt Danielin kanssa. Lähdin tyytyväisenä matkaan. Sää oli jo hieman parempi, mutta kurja se oli silti. Pääsin viimein kahvilan lämpöön turvaan kylmyydeltä. Siellä isä jo istuikin, kulmapöydässä tietenkin. Liityin tämän seuraan ja riisuin takin. Hän oli ilmeisesti jo tilannut juotavamme, minulle kaakaota. Ei mennyt kauaa, kun kaksi höyryävää kuppia tuotiin pöytään. Kiitimme tarjoilijaa ja palasimme keskusteluumme.

"Eve hei, mä oon vähän miettiny yhtä juttua." Hän sanoi yhtäkkiä. Tuo kuulosti vakavalta.

"Kerro toki lisää."

"Tää saattaa nyt tulla vähän puskista, mutta... Haluisitko sä muuttaa mun ja Riikan luo tänne Helsinkiin?" Olin tukehtua kaakaooni.

"Haluisin hyvittää sulle sen, etten ollu sun tukena kun oisit mua tarvinnu. Haluisin olla taas se isä, joka mä joskus olin." En tiennyt, mitä sanoa.

"No siis... Tulihan toi vähän äkkiä." Sanoin edelleen hämilläni.

"Ei sun sitä nyt tarvii päättää. Ja se oli pelkkä ehdotus, kyl mä ymmärrän jos et haluu enää nähä mua tän reissun jälkeen." Hän sanoi hieman haikeana.

"Ei ei, ei tää sitä oo. Mä vaan tarviin vähän miettimisaikaa."

"Ota niin paljon kun tarviit. Mä tiedän että se on aika raskas päätös." Hän vastasi hymyillen ja laski kätensä olkapäälleni. Halasin häntä, hän halasi takaisin. Siinä oli hyvä ja lämmin olla. Jatkoimme jälleen juttelua aivan muista asioista. Lopulta olimme istuneet kahvilassa lähes kaksi tuntia. Nousimme pöydästä ja suuntasimme ulos. Halasimme, hyvästelimme ja lähdimme omiin suuntiimme. Soitin Danielille kysyäkseni, voisimmeko nähdä mahdollisimman pian. Hän vastasi myönteisesti ja pisti minulle viestillä osoitteensa.

Lähdin kävelemään kohti pojan asuntoa, hän ei onneksi asunut kovin kaukana. Olin aivan sekaisin. Muuttaisinko taas Helsinkiin? Olin kyllä kaivannut monia asioita täällä, mutta nyt minun oli ihan hyvä Oulussakin. Varmaan. Suurin huoleni kohdistui bändiin ja isääni. Jos hylkäisin tarjouksen ja jäisin Ouluun, en tiedä mitä minun ja isäni väleille tapahtuisi. Jos taas palaisin Helsinkiin, mitä tapahtuisi bändin suhteen? Miksi elämän täytyy aina olla niin monimutkaista?

Saavuin hetken hortoilun jälkeen pojan asunnolle ja soitin ovikelloa. Pian hymyilevän pojan kasvot avasivat oven ja kutsuivat peremmälle. Hän keitti itselleen kahvia. Minullekin tarjottiin kyllä, mutta en halunnut. Istuimme nyt olohuoneessa TV-kanavia selaillen. Pitäisikö minun pyytää neuvoa häneltä? Ehkä hän osaisi  auttaa ratkomaan ongelman. Siispä avasin suuni pienen hiljaisuuden jälkeen.

"Daniel?"

"Hm?" Hän kääntyi katsomaan minua hieman huolestuneen näköisenä.

"Kaikki hyvin? Tarviitko jotain?"

"En. Kun siis... No mun isä esitti mulle aika ison tarjouksen, enkä tiedä pitäiskö mun kieltäytyy siitä vai hyväksyy se."

"Mitä se sit ehdotti?"

"Se sano et haluis mun muuttavan sen luokse tänne Helsinkiin." Pojan ilme vaihtui leveään hymyyn.

"Oishan se aika kivaa. Tai siis, sua ois kiva nähdä useemminki." Hymyilin hänelle vastaukseksi.

"Mikä sua estää?" Hän kysyi hetken kuluttua.

"No kun oon just saanu mun elämän edes jotenkin tasapainoon Oulussa. Mitä jos kaikki romahtaa heti kun lähden?" Kysyin hieman surullisena.

"Ei romahda. Enkä mä aio tehdä päätöstä sun puolesta. Mut toivottavasti tiedät olevas aina tervetullut tänne." Hän sanoi ja halasi minua. Olihan se myönnettävä, että hänen kanssaan halusin viettää enemmän aikaa. Ehdottomasti. Mutta en tiennyt, selviäisinkö enää muualla. En tiedä missä välissä niin oli tapahtunut, mutta olin ilmeisesti nukahtanut tämän syleilyyn. Herätessäni näin hymyilevät kasvot katselemassa itseäni.

Olimme jutelleet pitkään, syöneet ja pelanneet aliasta. Hänellä tosin tuntui olevan omat sääntönsä. Kaiken kaikkiaan meillä oli hauskaa. Nyt katsoimme elokuvaa sohvalla vierekkäin.

"Haluutko jäädä yöks?" Poika kysyi pian. Hymyilin ja nyökkäsin merkiksi suostumuksesta. Hän haki lakanat, tyynyn ja peiton, jotta voisin nukkua sohvalla. Hän oli tarjoutunut nukkumaan itse sohvalla, mutta en halunnut olla tunkeileva. Siispä päätin antaa pojan pitää sänkynsä. Teimme iltatoimet ja hän hiippaili omaan huoneeseensa, minä heittäydyin sohvalle makaamaan. Vielä ennen nukahtamista ajatukseni pyörivät samassa kysymyksessä.

Pitäisikö minun muuttaa takaisin Helsinkiin?