Cutie & The Monster

9- Ihastuksia

Laitan peiton paremmin ja lähden hakemaan vaatteitani omasta huoneestani. Brexton lähti kylpyhuoneeseensa pesemään hampaita, joten vaatteet haettuani palaan takaisin hänen huoneeseensa.

Vedän ensin uudet vaaleat farkkuni pois, jotka Brexton osti tänään. Laskostelen housut siististi pinoon ja otan sitten paidan päältäni. Sekin on uusi ja siinä on Music Doll:n kuva, joka menee piiloon minun laskostellessa senkin. Viimeiseksi laitan vielä shortsit ja t-paidan päälleni, kummatkin valkoisia.

Käännähdän tuntiessani jonkun katseen selässäni ja sydämeni alkaa pamppailemaan nähdessäni Brextonin, jolla on vain punaiset pyjamahousut päällään. Wau, hän on niin... Punastun omista ajatuksistani ja käännyn äkkiä selkä häneen päin, piilottaen punaiset kasvoni.

"Evan", kuulen hänen sanovan aivan lähelläni, mutta en sano mitään, vaan kumarrun ottamaan lattialta puhelimeni. Henkäisen pelästyneenä, kun tunnen takapuoleni osuvan johonkin, ja siirryn äkkiä askeleen eteenpäin. Askeleeni menevät sekaisin ja kaadun maahan, saaden Brextonin virnistämään jollekin.

"Älä naura", sanon hiljaa nolostuneena ja nostan polveni koukkuun, jotta voin piilottaa niihin kasvoni.

"Evann", hän jatkaa ja laskee kätensä poskelleni, nostaen pääni ylös. Puren huultani ja katson Brextonia, joka on kyykistyneenä edessäni, huvittunut virne naamalla. Mutristan huuliani ja nousen seisomaan, astellen vihaisena omalle puolelleni sänkyä.

"Se oli vaan sun perse osumassa mun jalkoihin", hän naurahtaa, "Ja sulla meni askeleet sekaisin jo siitä"

"Tyhmä Rex", mumisen ja raotan peittoa, jotta pääsisin nukkumaan ja eroon ilkeästä Brextonista.

"Rex? En mä ole mikään koira", hän nostaa toista kulmaansa ja laskeutuu selälleen omalle puolelleen, sammuttaen sängyn vieressä olevat lamput.

"Sinä ilkeä, joten myös Evan ilkeä", ilmoitan hymyillen, en kuitenkaan ystävällisesti. Brexton katsoo minua hieman oudoksuen ja hieroo sitten kasvojaan haukotellen, mikä tarttuu minuun ja haukottelen itsekin. Käteni nostavat peittoni aivan leuan korkeudelle ja käännyn sitten kyljelleni Brextonia kohti.

Samassa muistan jotain outoa ja kysyn: "Missä Chris?"

Brextonin ilme muuttuu jotenkin vihaisempaan ja hän tuhahtaa: "Lomalla"

Kurtistan otsaani hämilläni ja pudistan päätäni: "Ei ole, Chris sanoi että tulee illalla"

"Onhan, mä annoin sille lomaa, eikä se tule pariin viikkoon takaisin", hän selittää ja ristii kätensä päänsä alle huolettomasti. Puristan peittoani käsissäni hermostuneena ja minulle tulee ikävä koiraani, jota en muistanut ottaa mukaani.

"Mihin sä menet?" Brexton huutaa perääni, mutta jatkan matkaani huoneeseeni, jossa koirani on omassa sängyssäni. En kuitenkaan edes ehdi sinne asti, kun hän jo ryntää perässäni. Näytän Brextonille käsissäni olevaa koiraa ja kävelen sitten hänen ohitseen takaisin hänen huoneeseensa.

"Evan, sun pitää ilmoittaa, mihin sä lähdet", hän selittää kävellessään takanani, "Ei voi vain lähteä juoksemaan pois"

"Okei", vastaan ja hyppään pehmeään sänkyyn, koira kainalossani. Brexton tulee myös pian ovesta ja sulkee sen taas perässään, ilmeisesti laittaen sen lukkoon.

"Nyt sitten nukkumaan", hän huokaisee ja kaivautuu peittoonsa, sulkien heti silmänsä. Katselen hänen kasvojaan hetken ja huomaamattani alan jäljittämään sormellani hänen kasvonpiirteitään.

"Mitä sä teet?" Brexton mutisee unisena ja raottaa toista silmäänsä. Kohautan hartioitani, tosin hieman vaivalloisesti, ja jatkan puuhaani välittämättä hänestä. Hänen kätensä pilaa sen nappaamalla kiinni ranteestani.

"Mä sanoin, nukkumaan, ei mitään turhaa", hän sanoo ja vie käteni nyt jo sekaisin menneen tyynyrajan toiselle puolelle.

"Tylsä vanha mies", mumisen pettyneenä ja käännyn toiselle kyljelleni. Yritän laittaa silmäni kiinni ja alkaa nukkumaan, mutta täällä on aivan liian kylmä ja ihokarvani nousevat pystyyn. Vaivihkaa hivuttaudun lähemmäksi häntä, etsien lämpöä hänen vartalostaan.

"Evan", Brexton varoittaa, jolloin käännyn takaisin häntä kohti ja mutristan huuliani: "Kylmä"

"Niin? Sitten laitat peiton paremmin ja unta kaaliin", hän huokaisee silmät kiinni vieläkin.

"Kaaliin?" kurtistan otsaani ja hivuttaudun lähemmäs hänen varoittelustaan huolimatta. Minulla on kylmä ja Brexton on lämmin, joten sitten minun pitää mennä hänen viereen.

"Päähän, ihan miten vaan", hän sanoo ja aukaisematta silmiään asettaa kätensä väliimme estäen liikkumiseni lähemmäs. Nipistän hänen poskeaan ja yhtäkkiä löydän itseni mahaltani, hän päälläni.

"Mä sanoin, nukkumaan", Brexton sanoo ankarasti korvanjuuressani ja uhkaa: "Jos sä et lopeta, niin joudut nukkumaan olohuoneessa sohvalla"

"Ei", valitan ja pyristelen hänen altaan pois, tuloksetta, "Haluaa viereen"

Silloin hän tulee pois selkäni päältä takaisin omalle puolelleen ja katsoo minua tylsistyneenä: "Niin haluaa, mutta minä en halua. Jos nukutaan liian lähellä tulee kuuma"

Pyöräytän silmiäni ja väitän: "Eikä tule"

"Tulee, katsotaan vaikka, niin kohta sä haluat pois", Brexton väittää takaisin ja yllättäen minut, vetää minut vasten itseään, kasvoni painautuen hänen rintakehäänsä. Hymyilen voitolleni ja suljen silmäni onnellisena.

Pyh, mikään kuuma tule. Nyt on talvi ja pihalla on ainakin -20 astetta.

"Unia", mumisen unisena hänen tummaa ihoaan vasten ja vastustan kiusausta nuolaista sitä. Mitäköhän hän tekisi? Ehkä hän jo nukkuu, eikä edes huomaisi...

"Evan!" Brexton huudahtaa ja tarttuu pääni takaa kiinni, nostaen kasvoni häntä kohti. Hymyilen hänelle viattomasti ja räpäytän silmiäni: "Mitä?"

"Antaa olla", hän luovuttaa ja huokaa sitten: "Mutta nyt olet nuolemasta ja tekemästä mitään muuta outoa"

"Mhm..." mumisen ja painan kasvoni taas hänen ihoaan vasten. Hän on lämmin, vaikka vaikuttaakin kylmältä, ajattelen hymyillen. Olen iloinen, että vähitellen hänen kylmyytensä katoaa ja hänestä alkaa paljastua erilainen Brexton.

Juuri, kun olen vaipumassa uneen, kuulen Brextonin kysyvän hiljaa: "Tykkäätkö sä Chrisistä?"

"Tykkään, Chris kiva", mutisen, saaden hänet jostain syystä jännittymään, jolloin nostan vaivalloisesti kasvoni ja aukaisen silmäni: "Hätä?"

"Ei mitään hätää", Brexton vakuuttaa ja painaa kasvoni hellästi takaisin häntä vasten, "Mutta oletko sä ihastunut siihen?"

Punastun pelkästä ajatuksesta ja vastaan äkkiä: "En!"

"Varmasti?" hän mumisee hiuksieni sekaan, jolloin raotan taas silmiäni hämilläni.

"Miksi kiinnostaa?" kysyn, katsoen häntä hänen suklaanruskeisiin silmiinsä. Brexton kohauttaa hartioitaan ja väittää: "Ei miksikään"

"Okei..." sanon vähän epäileväisenä, mutta suljen taas silmäni. Muutaman minuutin päästä tunnen hänen kätensä silittävän minua, mikä saa minut nukahtamaan nopeasti. En edes huomaa, että koirani ei ole enää vieressäni, vaan nukun rauhallisena hänen syleilyssään.

Kunpa hän vain tietäisi, keneen minulla on ihastus...

Sori, kun näitä tulee näin usein, mutta voi olla vaikka iltasatu teille, joten hyviä öitä Evanille, Brextonille ja teille kaikille myös! :)

-Jacqueline