Cutie & The Monster

39- Ei tuhlata aikaa

Katson, kuinka Brexton sulkee ulko-oven perässään ja kävelee sitten luokseni. Joachim ja Chris lähtivät juuri omiin hommiinsa, vaikka olisin halunnutkin viettää vielä vähän enemmän aikaa heidän kanssaan.

"Kaikki okei?" Rexton kysyy laskien kätensä hiuksieni sekaan ja pörröttää niitä saaden minut hermostumaan.

"Älä koske! Menee sekaisin", valitan ja yritän ottaa hänen kätensä pois. Brexton naurahtaa luovuttaen sitten, jonka jälkeen jatkaa matkaansa keittiöön. Hetken ajan pysyn paikallani, mutta lähden sitten hänen peräänsä.

"Oliko se totta?" kysyn hiljaa nojaten itseäni keittiön saarekkeeseen. Hän ottaa syvään henkeä ja kääntyy minua kohti tiskipöydän edessä.

"Ehkä... Mutta ei se ole niin vaarallista oikeasti", Brexton väittää ja astelee eteeni, ottaen kiinni käsistäni. Normaalisti tämä olisi vain kivaa, mutten saa mieltäni pois siitä, mitä tapahtui silloin asunnossani, ja miten lähellä olimme kaikki kuolla silloin. Entä jos tämä tapahtuu jatkuvasti hänelle? Sittenhän hänelle joku päivä voi oikeasti käydä huonosti.

"Evan?" hän kutsuu minua, jolloin nostan katseeni ylös häneen ja hän vakuuttaa: "Usko mua, ei mulle tapahdu mitään"

"Et voi tietää varmasti", sanon, "Entä jos seuraavalla kerralla ei Kyle onnistu? Tai on liian myöhään?"

Hän huokaa ja siirtää kätensä nyt pääni sivuille huomauttaen: "Mä olen tehnyt tätä työtä jo kauan ja mä olen ennenkin selvinnyt, vaikka ensin olisikin tapahtunut jotain vaarallista"

Käännän katseeni lattiaan ja puren huultani yrittäen olla ajattelematta sitä, mitä minulle kävisi ilman häntä. Toki minulla on myös Chris ja Joachim, sekä jotenkin Aiden, mutta kukaan heistä ei voisi korvata Rextonia koskaan.

"Evan, ei mikään ole täysin turvallista. Ihan sama, mitä joku tekee, niin kaikessa on silti omat vaaransa", hän selittää, "Eikä meidän pitäisi tuhlata tätä aikaa kaiken sen murehtimiseen, mitä saattaa joskus tapahtua. Murehditaan sitten, kun se on oikeasti tapahtunut"

Tiedän hänen olevan oikeassa ja ymmärrän, että silloin ainakin minua harmittaisi vielä enemmän, jos menettäisin hänet, mutten olisi nauttinut siitä ajasta, minkä saimme olla yhdessä.

"Okei, mutta on silti varovainen", pyydän, jolloin hän nostaa leukaani ja hymyilee luvaten: "Mä oon aina varovainen ja huolellinen, varsinkin nyt"

Nyökkään päästäen pienen hymyn kasvoilleni, mutta se häviää nopeasti, kun Rexton yllättää minut suutelemalla minua yhtäkkiä. Käteni tarraavat äkkiä hänen käsivarsiinsa, minun yrittäessä pysyä jaloillani. Minusta tuntuu, että pelkkä hänen olemassaolonsa lähelläni saa minut sulamaan täysin.

Hän painaa minua enemmän vasten saareketta kehollaan ja hänen huulensa hyväilevät omiani intohimoisesti. Hiljalleen tunnen hänen kätensä liukuvan selkääni pitkin takareisilleni, jonka jälkeen ne taputtavat niitä hellästi, joten hyppään hänen syliinsä.