Cutie & The Monster

10- Terapiaa ja hymyjä

Älä ikinä- ikinä koskaan milloinkaan- nuku enää Evanin kanssa, siinä on muistutus itselleni loppuelämäkseni.

Kun tunnen hänen kielensä taas ihollani, en edes jaksa välittää. Jos sanoisin jotain, Evan vain hymyilisi viattomasti, niin kuin ei olisikaan tehnyt mitään ikinä. Luulin, että hän ei varmasti uskaltaisi nukkua kanssani samassa sängyssä, mutta luuloni olivat väärin.

Ensin hän rakensi jonkun rajan tyynyistä, mutta sotki sen kuitenkin parin sekunnin sisällä hyppäämällä siihen, sitten hän valitti kylmästä ja tunkeutui viereeni, jonka jälkeen hänen suullaan alkoi ilmeisesti joku tutkimusmatka.

"Evan Alastair Carlton, irrotatko hampaasi ystävällisesti minusta, kiitos?" mumisen ja toivon niin helvetisti, että pääsisin edes joskus nukkumaan. Uskoin hänen jo vaipuneen uneen, kun silitin häntä vähän aikaa, mutta heti kun lopetin, hän jatkoi touhuamistaan. Paulin olisi parempi remontoida Evanin huone äkkiä, jotta saisin jatkaa nukkumistani rauhassa.

"En", tunnen Evanin hymyilevän ihoani vasten, jolloin aukaisen silmäni kohdatakseni hänen blondin hiuspehkon, joka on aivan sekaisin kaikesta pyörimisestä, jota hän tekee vähän väliä.

"Mä laitan sut oikeasti nukkumaan sohvalle, jos et lopeta", ilmoitan, mikä saa hänet nostamaan kasvonsa ylös, "Ja voin kertoa sen, että se sohva ei ole mikään pehmeä pilvilinna"

"Okei..." Evan vastaa surullisen kuuloisena, mutta ei, hän ei ilmeisesti vieläkään saanut tarpeeksensa, vaan näykkää minua vielä kerran. Otan hänen päänsä takaa kiinni jämäkästi ja nostan hänen kasvonsa kunnolla minua kohti.

"Ole hyvä ja poistu johonkin helvettiin täältä", käsken vakavana, jolloin hänen lämpönsä katoaa viereltäni ja hän lähtee sängystä raahaten peittoaan ja tyynyään, sekä jotain ihme pehmolelukoiraansa mukanaan.

"Vihdoin", huokaan oven sulkeuduttua hänen perässään.

*******************

Kierrän pyyhkeen lantiolleni ja astelen kylpyhuoneesta portaikkoon, kohti alakertaa, mistä kuuluu joidenkin puhetta.

"Chris, mitä hittoa sä teet täällä?" luon häneen keittiön ovelta tietäväisen katseen, mikä saa hänet keskeyttämään juttelunsa Evanin kanssa. Chrisistä ei näköjään pääse eroon millään.

"Chris kylässä", Evan kertoo hymyillen, täysin tietämättömänä sodasta, jota käymme Chrisin kanssa silmillämme hänen edessään.

"Sun piti olla lomalla", muistutan, mutta hän vain virnistää: "Mä olenkin, kukaan ei ole kieltänyt Evania olemasta sen kavereiden kanssa"

"Minä voin", ilmoitan ja kaadan kahvipannusta kahvia kuppiini, kävellen sitten heidän luoksensa pöydän ääreen.

"Miksi Rexton ei halua kavereita?" Evan kysyy, kurtistaen otsaansa. Chris naurahtaa ja huijaa häntä: "Koska Brexton on idiootti ja sillä ei ole edes omia kavereita"