Cutie & The Monster

49- Isä

Hörppään kuumaa kaakaota ja lasken sitten mukin takaisin pöydälle, katsoen Brextonia kysyvästi. Hän vilkuilee ympärillemme keittiöön, eikä näytä saavan sanaa suustaan.

"Etkö aio kertoa, missä olit?" kysyn nojaten kyynärpäälläni pöytään ja painan käteni leukani alle tueksi. En ehkä tule pitämään hänen vastauksestaan, mutta haluan silti tietää, missä niin ihmeellisessä paikassa hän on ollut, että hänen piti valehdella minulle siitä.

"Mhm..." Rexton nyökkää ja varoittaa: "Älä sitten suutu"

"Suutu?" toistan kysyvästi, "Olitko jonkun muun kanssa?"

"Mitä? En tietenkään!" hän laskee oman kahvikuppinsa vähän liian voimakkaasti alas ja muutama pisara kuumaa kahvia tipahtaa pöydälle. Hän ei kuitenkaan huomaa sitä, vaan jatkaa puolustustaan: "En mä ikinä voisi... pettää sua, Evan"

"Missä sitten?" kysyn ja hörppään uudestaan kaakaotani.

"Mä tapasin sun isän"

Äsken juomani kaakaot purskahtavat ulos suustani ja alan yskimään hallitsemattomasti. Brexton säikähtää ja ryntää minun puolelleni pöytää huolestuneen näköisenä.

"Evan! Evan?" hän toistelee ja taputtaa hieman selkääni, kunnes vakuutan käheällä äänellä: "Mä oon okei"

"Varmasti?" hän kysyy uudestaan, jolloin nyökkään ja odotan siihen asti, että hän on istahtanut takaisin omalle paikalleen, jonka jälkeen toistan: "Tapasit isän?"

"Niin... Me tavattiin sattumalta yhden jutun tiimoilta ja kohta paljastui, että sillä on Evan-niminen poika sekä ex-vaimo, joka on jo menehtynyt", Brexton kertoo rauhallisesti, "Totta kai mä tajusin heti, kuka se mies oikeasti on"

Hieron otsaani hämmästyneenä, enkä tiedä yhtään, mitä tehdä tai sanoa. Osa minusta on innoissaan, että saatan vielä nähdä isäni, mutta muistan edelleen liian hyvin, miten hän jätti minut ja äidin. En ole unohtanut tähänkään mennessä sitä, miten surulliseksi äitini tuli.

"Sun isäsi jätti teidät, koska se joutui vankilaan", Brexton ilmoittaa, jolloin kysyn heti: "Miksi? Mitä teki?"

"Pari pahoinpitelyä, sekä yksi lisää, jonka uhri valitettavasti kuoli niihin vammoihin", hän selittää, "Ja itseasiassa sitä epäillään taas, minkä takia mä sen ensimmäisen kerran tapasinkin"

"Mutta... miksi tapasit sen niin monta kertaa?" kysyn hämilläni, sillä itselleni ei tulisi mieleenkään tavata jotain entistä vankia yhtään sen enempää, kuin olisi aivan pakko.

"Se tajusi, että mä tunnen sut, joten mä halusin varmistaa, ettei se varmasti tule tekemään sulle mitään", hän kertoo ja laskee kätensä oman käteni päälle, "Ja mä varmistinkin, mutta viime kerran jälkeen se lievästi sanottuna suuttui, kun mä ilmoitin, että mä en aio enää auttaa sitä sen jutussa. Sitten sä vielä 'katosit', jonka takia mä luulin, että se oli tehnyt sulle jotain"

"Sen takia olit niin pelästynyt eilen?" varmistan, jolloin hän nyökkää ja nousee sitten ylös tuolistaan. Katselen hiljaisena, kun hän kävelee kahvinkeittimen luo ja kaataa itselleen loput kahvit.

"Mun on pakko mennä tänään töihin, mutta lupaathan, ettet lähde täältä mihinkään yksin?" Rexton kysyy ja luo minuun sen verran ankaran katseen, että en uskaltaisikaan sanoa mitään hänelle vastaan.

"Joo, lupaan", nyökkäilen ja muistutan: "Ja Joachim tulossa tänään, sanoin jo aikaisemmin"

"Niin, aivan..." hän hieroo otsaansa naurahtaen ja hieman hämmentyneenä, "No, ette sitten lähde täältä mihinkään"

"Hyi", tekoyökkään ja ilmoitan: "Kuulostat joltain isältä"

"Pyh, enkä kuulosta", Brexton naurahtaa pudistellen päätään ja hörppää loput kahvistaan kerralla. Sitten hän katoaa yläkertaan, jättäen minut yksin keittiöön juomaan kaakaotani, joka on jo lähes kylmää.

Saatuani tietää totuuden isästäni, olen oikeastaan iloinen, että hän päätti jättää meidät, sillä ainakaan äidin ei tarvinnut sietää mitään väkivaltaista miestä-

Vai tarvitsiko?

--------------------------------

"REEX!" huudan hyppiessäni portaat ylös makuuhuoneeseen, jossa Rexton juuri etsii jotain vaatekaapistaan. Hän suoristaa selkänsä ja vilkaisee minua nopeasti ennen paluutaan vaatekaapille.

"No, mitä nyt?" hän kysyy selaten samalla paitapinoa.

"Eihän isä tehnyt mitään äidille?" kysyn istahtaen sängyllemme, jonka ilmeisesti hän on pedannut tultuaan tänne, "Kun sanoit, että se on pahoinpidellyt jonkun ihmisiä"

"Joitain ihmisiä, ei jonkun", hän korjaa ensin, jolloin pyöräytän silmiäni, jonka jälkeen hän jatkaa vastaten kysymykseeni: "Ei se ole koskaan tehnyt teille mitään"

"Varma?" varmistan häneltä, mikä saa hänet kääntymään minua kohti ja kävelemään luokseni.

"Aivan varma", Brexton lupaa ja kumartuu antamaan pienen suukon otsalleni. Yritän vetää hänet takaisin kunnon suudelmaan, mutta hän naurahtaa ja väittää: "En mä ehdi nyt, mä myöhästyn kohta töistä"

Mutristan huuliani pettyneenä ja jään katsomaan, kun hän vaihtaa työkelpoiset vaatteet päälleen. Itsellänikin pitäisi varmaan laittaa jotkut vähän paremmat vaatteet päälleni ennen kuin Joachim tulee, mutten jaksa vielä.

"Sulla ei koskaan ole enää aikaa", valitan, jolloin hän kysyy katsomatta minuun: "Aikaa mihin? Sulle?"

"Niin... ja... siihen?"

Nyt hän kääntää katseensa minuun ja virnistää toistaen: "Siihen?"

"Älä naura", tuhahdan, mikä saa hänet virnistämään vielä enemmän, "Vihaan Rexiä"

"Etkä vihaa, söpöläinen", Brexton pudistelee päätään hymyillen täydellistä hymyään, enkä ehdi sanoa enää mitään, kun hän astelee luokseni ja vetää minut ylös sängyltä, jolloin törmään häntä vasten.

"Mä yritän päästä tänään vähän aikaisemmin, jooko?" hän ehdottaa, jolloin nyökkään ja uhkaan: "Jos et tule aikaisin, niin pyydän Joachimin yöksi"

"Et varmasti pyydä", Rexton valahtaa pelästyneeksi, joten hymyilen ja totean: "Sitten parempi tulla aikaisemmin"

"Okei, okei", hän nyökkää ja kumartuu vihdoin antamaan minulle kunnon suudelman. Juuri kun olen vakavasti innostumassa, hän irrottautuu ja sanoo: "Mun on oikeasti pakko lähteä töihin, nähdään illalla!"

Lysähdän takaisin sängylle ja kuuntelen, kuinka parinkymmenen sekunnin päästä ulko-ovi pamahtaa kiinni.

Mokomakin Brexton...

Btw, oon pahoillani, mutta seuraava luku on jo viimeinen luku! :( Haluatteko vielä sitten sen jälkeen sellaisen epiloguen?

-Jacqueline