Cutie & The Monster

33- Palkanmaksun aika

Katselen vähän väliä Brextonia, joka syö minua vastapäätä. Tämä on varmaankin ensimmäinen kerta, kun olen tehnyt meille oikeasti itsekseni ruokaa, joten haluan hänen pitävän siitä.

"Hyvää? Pahaa?" kysyn, kun en malta enää olla kyselemättä. Rexton sulkee silmänsä ja alkaa maiskutella ruokaansa oikein ylikorostetusti, jonka jälkeen hän nyökkää: "Ihan hyvää"

"Ihan?" toistan pelokkaana, koska entä jos se olikin aivan pahaa ja nyt hänen pitää esittää syövänsä sitä mielellään. Tosin ainakin äsken, kun söin itse muutaman haarukallisen, se oli mielestäni ihan normaalia.

"Älä nyt loukkaannu, hyvää tämä on", hän naurahtaa ja lisää: "Oikeasti"

"Okei... Kiitos", nyökkään ottaen sitten oman haarukkani ja alan syömään annostani. Ruokailun aikana juttelemme kaikesta mahdollisesta, sekä tietenkin Rexton päätyy taas härnäämään minua, sillä en osannut itse laittaa lamppua makuuhuoneeseeni.

"Miten se menikään, kenties montako blondia tarvitaan vaihtamaan- Auts! ", hän vihjailee, mutta potkaisen häntä jalallani pöydän alla, ennen kuin hän ehtii sanomaan sitä loppuun.

"En ole edes blondi oikeasti", huomautan hänelle, jolloin hän pysähtyy ja tajuaa: "Totta, et olekaan... Ainakaan muuten kuin sisäisesti"

"En ole!" väitän vastaan, mutta hän vain virnistää ja jatkaa syömistään kuin en olisi koskaan sanonutkaan mitään. Pyöräytän silmiäni, sillä hän on aina tällainen: Härnää kaikesta mahdollisesta, eikä halua millään hävitä "riidassamme".

******************************

"No, näytäs se lamppu sitten", Brexton kehottaa syötyämme, jolloin lähdemme kävelemään kohti makuuhuonettani. Aukaisen meille oven ja lysähdän sängylle, ilmoittaen: "Sä voit varmaan vaihtaa sen, jos mä nukun tässä sillä aikaa..."

"Käy, mutta mä haluan sitten mun palkinnon", hän naurahtaa ottaen lampun yöpöydältäni, saaden minut kurtistamaan otsaani: "Mikä palkinto? Joku palkka?"

"Mm... Tietenkin", Rexton virnistää, "En mä nyt tätä ilmaiseksi tee"

Huokaisen syvään ja käännyn kyljelleni katsomaan, kuinka hän alkaa etsiä laatikostani sopivaa lamppua ja kiinnittää sen paikalleen, jonka jälkeen hän vielä ruuvaa sen sänkyni yläpuolelle sivuun. Puren huultani ja katselen, kuinka hänen käsilihaksensa jännittyvät ja rentoutuvat hänen ruuvatessa lamppua seinään.

"Tykkäätkö siitä, mitä näet?" hänen kysymyksensä saa minut sulkemaan äkkiä silmäni ja väitän nolostuneena: "Mä nukun"

"Evan... Sä oot niin helvetin huono valehtelemaan", Rexton naurahtaa, eikä mene kauaa, kun tunnen jonkun laskeutuvan päälleni. Silmäni räpsähtävät auki ja kohtaan hänen tummat silmänsä, jotka tuntuvat näkevän suoraan sisälleni. Nielaisen kuuluvasti ja kysyn käheällä äänellä: "Mit-mitä tekee?"

"Otan mun palkan", Brexton virnistää ovelasti ja koskettaa huulillaan juuri ja juuri omia huuliani, niin että ne osuvat vain hennosti toisiaan vasten. Alan saada idean siitä, mitä hän tarkoitti palkinnollaan, kun hänen kätensä liikkuvat paitani alle ja alkavat vetää sitä ylöspäin.

"R-Rexton", yritän sanoa punastuneena, mutta hän vain pyöräyttää meidät ympäri ja kysyy: "Haluatko tietää salaisuuden?"

"No?" vastaan hieman epävarmana toivoen, ettei se ole mitään noloa minusta. Brexton nuolaisee huuliaan ja kumartuu aivan korvani juureen, kuiskaten sitten: "Mä kuulin sut"

"M-mitä? Milloin?" olen aivan hämilläni, mutta hän vain jatkaa virnistelyään, mikä ärsyttää minua ja huudahdan: "Mitä kuulit?!"

"Muistatko? Sitä edellisenä yönä, ennen kuin meidän piti mennä mun pomon luokse?"

Kasvoni muuttuvat tulipunaiseksi ja pakenen hänen päältään kauemmas. Jo sinä aamuna luulin, että hän varmasti oli kuullut minut, sillä hän oli niin vihjaileva, mutta tähän asti olin pystynyt uskottelemaan itselleni, ettei hän kuullut tai tiennyt siitä yhtään mitään.

"Tuu takaisin", Rexton pyytää, jolloin nousen sängystä ja ryntään ovelle ilmoittaen: "Ei koskaan!"

"Evan!" kuulen vielä hänen äänensä, kun juoksen turvaan olohuoneeseen sohvalle. En enää ikinä, koskaan, milloinkaan, voi katsoa häntä silmiin. Painan kasvoni sohvatyynyyn ja kuuntelen tarkasti, milloin hän tulee lähelleni. Kun en kuule moneen minuuttiin mitään, päätän kääntyä selälleni, mikä ei todellakaan ole hyvä idea, sillä hän oli ollut aivan vieressäni koko ajan.

Kiljaisen säikähdyksestä, mutta hän vain nauraa ja kaatuu selälleen lattialle viereeni. Ristin käteni puuskaan ja tuijotan häntä vihaisena, mikä saa hänet nauramaan vain kovemmin: "S-sun ilme!"

"Ärsyttävä..." huokaisen nolostuneena ja laitan tyynyn takaisin kasvojeni eteen, jotta voisin säilyttää edes vähän arvokkuudestani. Miten Brexton pystyy aina olemaan nolaamatta itseään? Itse mokaan aivan jatkuvasti, ja nimenomaan juuri hänen silmiensä edessä.

"Sori, mutta mä en tiennyt, mitä sä olit tekemässä siellä", kohta kuuluu hänen selityksensä, "Mä luulin, että sulla oli joku hätä, mutta sullahan oli hyvin siellä asiat menossa"

Otan hetkeksi tyynyn pois edestäni ja vilkaisen häntä: "Mä vihaan Rexiä"

"No sehän on sitten hyvä, että sä vihaat Rexiä, koska mä en ole Rex", Rexton näsäviisastelee, jolloin heitän tyynyn päin hänen kasvojaan.

"Mä vihaan sua!"

"Etkä vihaa, söpöläinen", Brexton huomauttaa ja nousee seisomaan eteeni ojentaen kättään. Katson sitä epäileväisenä, mutta lopulta tartun siihen ja hän vetäisee minut ylös sohvalta.

"Mulla on ehdotus, miten me voidaan tulla tasoihin", hän ilmoittaa kuljettaen meidät takaisin makuuhuonettani kohti. Siirrän katseeni häneen edelleen hyvin epäileväisenä ja kysyn: "Mikä?"

"Mä näytän sulle ja sä voit mennä istumaan sun sängylle", Brexton neuvoo, joten istahdan sänkyni reunalle hitaasti, katsellen häntä koko ajan tarkasti. Ensin hän kävelee aivan eteeni, jonka jälkeen ottaa leuastani kiinni nostaen kasvojani ylöspäin. Katsomme toisiamme suoraan silmiin, mutta sitten hänen toinen kätensä alkaa laskeutumaan hiljalleen alaspäin, jolloin katseeni lähtee seuraamaan sitä vahingossa.

Hengitykseni tihenee, kun näen hänen sormiensa aukaisevan hänen vyönsä, joka tipahtaa sitten lattialle aiheuttaen kolahduksen. Seuraavaksi vetoketju aukeaa, saaden minut nuolaisemaan huomaamattani huuliani. Pettymyksekseni hänen kätensä eivät liiku enää mihinkään tämän jälkeen, vaan hän kumartuu kuiskaamaan korvaani.

"Haluatko sä katsoa mua?"

Tarraan käsilläni hänen hartioistaan, ennen kuin hän ehtii suoristua, ja myönnän hiljaa:

"Mä haluan tehdä sen"

Hahaa, olen ilkeä ja lopetan tän tähän ;)

-Jacqueline