Cutie & The Monster

34- Karkureita

Puristan Evanin lämmintä vartaloa itseeni tiukemmin ja huokaisen syvään pelkästä onnesta, kun tunnen hänen pehmeät huulet vasten kaulaani.

"Huomenta", mumisen, johon saan pian hiljaisen vastauksen: "Huomenta..."

Aukaisen hitaasti silmäni, jotta ne ehtisivät tottua valoon, ja siirrän heti katseeni minua vasten makaavaan Evaniin. Hänen pähkinänruskeat silmänsä aukeavat myös ja katselevat minua suurina.

"Nukuitko hyvin?" kysyn, mihin hän naurahtaa. Kurtistan otsaani ja kysyn: "Mitä?"

"Tykkään vaan sun äänestä aamulla", Evan myöntää hymyillen, jolloin käännän hänet päälleni ja virnistän: "Mhm... Mä olen seksikäs, aina"

Hän pyöräyttää vain silmiään kääntyen takaisin vierelleni, jonka jälkeen yrittää nousta istumaan hieman vaivalloisesti.

"Haluatko kylvyn?" ehdotan ja hänen nyökättyään nousen myöskin istumaan hänen taakseen. Painan huuleni muutaman kerran hänen niskaansa ja yläselkäänsä vasten, mutisten jotain epämääräistä siitä, miten en jaksaisi lähteä töihin illemmalla.

"Jää tänne äläkä mene", Evan käskee kääntäen päätään minua kohti, mutta pudistan päätäni: "Mun pitää mennä, sori..."

"Ai, no vain kylpy sitten?" hän kysyy pettyneenä, jolloin kaappaan hänet syliini ja vakuutan: "Kyllä mä sulle sun kylvyn annan, älä huoli siitä"

**************************

Rentoudun ja vedän hänet rintakehääni vasten, veden lainehtiessa ympärillämme.

"Kunpa me oltaisiin mun luona", huokaan pitäen silmiäni kiinni, "Siellä on paljon isompi kylpyamme... ja paljon ruokaa"

"On täälläkin ruokaa", Evan kummastelee, jolloin naurahdan: "Mutta ei mun suklaavarastoja, jotka on kasvaneet vähän liian isoiksi sen jälkeen, kun sä muutit pois"

Yksi hyllyni on aivan täynnä kaikenlaisia herkkuja, erityisesti suklaata, sillä olin tottunut Evanin kanssa eläessäni siihen, että toin aina hänelle kaupasta niitä. Ja töistä tullessani... Ja oikeastaan ihan milloin vain...

"Sitten pitää käydä siellä joskus", hän toteaa juuri ennen kuin puhelimeni alkaa soida makuuhuoneen puolella.

"Sori, mä käyn nopeasti ja tuun sitten takaisin", kerron antaen nopean suukon hänen otsalleen ja nousen ylös kylvystä. Astelen puhelimeni luokse ja kiroan sisäisesti, kun näen sen olevan pomoni. Vilkaisen vielä nopeasti Evania, jonka jälkeen vastaan puheluun.

*******************************

Heitän vaatteeni päälle mahdollisimman nopeasti ja pahoittelen Evanille, joka seisoo eteisessä katselemassa minua.

"Ei mitään, se on sun työ", hän vakuuttaa, mutta tunnen syyllisyyttä silti, koska juuri tänään minun olisi pitänyt huolehtia hänestä ja viettää aikaa hänen kanssaan kunnolla. Laitan vielä viimeisen napin kiinni paidastani ja kävelen hänen luokseen puettuani myös takkini ja kengät.

"Mä soitan sulle myöhemmin", lupaan katsoen suoraan hänen silmiinsä ja kumarrun suutelemaan häntä nopeasti. Mieleni tekisi jäädä vain suutelemaan häntä ikuisesti, mutta muistaessani pomoni sanat jostain hätätapauksesta töissä, minun on pakko irrottautua lopulta.

"Mä rakastan sua", huikkaan vielä ovelta ja suljettuani sen, kuulen vielä hänen vastauksensa: "Rakastan sua myös"

Kiirehdin autooni ja ajan juuri ja juuri nopeusrajoituksien mukaan työpaikalleni, jossa suurin osa odottaa jo. Pomoni aloitettua puhumisensa meinaan ajautua ajattelemaan aivan muita asioita, mutta yhtäkkiä pomppaan ylös kuultuani tutun vankilan nimen.

"Mitä?" huudahdan välittämättä oudoksuvista katseista, ja Aidenkin on herännyt nykyhetkeen omalla tuolillaan.

"Kuten sanoin, Adams, on tapahtunut onnettomuus vankikuljetuksen aikana, jonka seurauksena kuusi vangeista karkasi", Alvarado selittää vakavasti, jolloin kysyn: "Oliko joku niistä Keith Carlton?"

"Keith Carlton?" pomoni toistaa ja siirtyy lukemaan jotain paperia kädessään, mikä kestää mielestäni aivan helvetin kauan ja repäisen lapun hänen kädestään, siirtäen katsettani nopeasti nimilistaa pitkin. Kun tuttu nimi tulee vastaan, tungen lapun takaisin pomoni käteen ja ilmoitan: "Mun täytyy mennä takaisin Evanin luokse"

"Takaisin?" Aiden kummastelee vierestäni, mihin hän on jossain vaiheessa siirtynyt.

"Ihan hemmetin sama, tajuatko sä yhtään, miten helposti se voi löytää nyt Evanin, kun se muutti pois?" tuhahdan, jolloin pomomme astuu väliimme ja ilmoittaa ankarasti: "Kukaan ei lähde yhtään mihinkään, onko selvä?"

"Totta kai lähden, kuka muu muuten saa sen turvaan?" kysyn häneltä vihaisena.

"Joku muu voi ihan hyvin hakea sen tänne, mutta mä en ole päästämässä yhtä meidän parhaimmista miehistä siihen hommaan", pomoni vastaa kuin sanoen jonkun itsestäänselvyyden, "Ja muuten, siellä todennäköisesti on jo joku, koska Evanin nimi on myös tuossa listalla"

Kurtistan otsaani hämmentyneenä ja nappaan paperin takaisin itselleni, lukien kohdan, jossa on kaikkien vankikarkureiden uhrien tai läheisten nimet, jotka asuvat lähistöllä. Valitettavasti Evan on jo toisena, mikä tarkoittaa sitä, että hän on toiseksi todennäköisin vaihtoehto, kenelle voi aiheutua tästä vaaraa.

"Nyt sitten istutaan takaisin alas ja kuunnellaan loppuun rauhassa", Alvarado ilmoittaa tiukasti, nyökäten minuun ja Aideniin. Istahdan vastahakoisesti ja hermostuneena paikalleni, enkä pysty olemaan yrittämättä soittaa Evanin puhelimeen.

"Rauhoitu, sinne meni jo muutama", kuulen Aidenin sanovan, "Mä tarkistin"

Pieni osa valtavasta taakasta häviää, mutten silti voi rentoutua kokonaan, ennen kuin näen omilla silmilläni, että Evan on kunnossa ja turvassa.

Tunnen muiden uteliaat katseet selässäni, kun kiinnitän asettani pohkeeseeni pukuhuoneessa. Tiedän, että he haluavat palavasti tietää, mitä minun ja Evanin välillä on meneillään, sillä se ei varsinaisesti ole mikään salaisuus täällä, että pomomme näki meidät suutelemassa. Saatuani itseni valmiiksi käännyn takaisin heitä kohti ja tuijotan heitä katseellani, jonka Evan joskus nimesi "kylmäksi katseeksi".

Miksi helvetissä ajattelen taas Evania?

"Evan on tärkeä minulle, muuta teidän ei tarvitse tietää", totean ankarasti ja rauhallisesti, napaten sitten puhelimeni kaapista. Kävelen pukuhuoneista pois katsellen koko ajan ympärilleni, etsien Evania katseellani jostain, sillä todennäköisesti he aikovat tuoda hänet tänne turvaan tämän ajaksi.

"Sitten mentiin", ilmoitan muille ryhmäni jäsenille, kun kaikki ovat koossa. Meidän karkurimme on Reece Park, tilillään niin monta pahoinpitelyä ja raiskausta, että meidän ei ole vaikea arvata, mitä hän aikoo tehdä nähtyään ensimmäisen naispuolisen vastaantulijan.

Eikä ole vaikea arvata sitäkään, miten Keithille käy, jos kukaan ei ole ehtinyt mennä Evanin luokse tarpeeksi ajoissa.