Cutie & The Monster

41- Hyvää syntymäpäivää!

Lakanat kahisevat vierelläni, kun kaivaudun takaisin peiton alle Brextonin viereen. Olen tylsistynyt, enkä keksi mitään tekemistä itselleni, minkä takia olen päättänyt herättää hänet aikaisin huolimatta siitä, että tiedän hänellä olevan vapaapäivä tänään.

"Rex", kuiskaan painautuen hänen lähelleen ja taputan hellästi hänen olkapäätään, "Herää"

"Mhm... Mitä?" Rexton kysyy unisena, eikä edes aukaise silmiään.

"Nouse ylös, nyt on aamu", ilmoitan ja huokaisen syvään, kun hän ei tee elettäkään herätäkseen. Hän vain pitää silmänsä kiinni väittäen: "Sä valehtelet"

"Mitä?" kysyn hämilläni, "En valehtele, kello on jo puoli 8"

"Sitten se kello valehtelee", Rex mumisee ja vetää minut lähelle itseään kertoen: "Me nukutaan vielä"

"Eeei... Nyt aamu!" tuhahdan, sillä en jaksa enää vain loikoilla sängyssä, mitä olen tehnyt jo viimeiset kaksi tuntia. Hän murahtaa ärsyyntyneenä ja kysyy: "No herää yksin, miksi sä mut herätit?"

Painan pääni hänen rintakehälleen selittäen: "Mä haluan halin"

"Halin?" Brexton naurahtaa unisena ja avaa viimein silmänsä, "Sä herätit mut oikeasti ihan vaan koska halusit halin?"

"Mhm..." myönnän, jolloin hän virnistää tiukentaen käsiään ympärilläni: "No tässä on söpöliinille hali"

Hymyilen tyytyväisesti vasten hänen ihoaan ja suljen silmäni, sillä tämä saa oloni niin rennoksi ja mukavaksi, että minua alkaa väsyttää uudestaan. Tunnen Rextonin huulien koskettavan otsaani, jonka jälkeen hän ehdottaa: "Jos nukutaan vielä puoli tuntia ja mennään sitten syömään aamupalaa?"

Meinaan ensin kieltäytyä, mutta päätän antaa kerrankin hänelle periksi jossain ja luovutan: "Okei, mutta vaan puoli tuntia"

"Mm..." Rex mumisee käheällä äänellään, mikä on jostain syystä mukavan kuuloista. Varsinkin aamuisin, kun hän suukottelee minua ympäriinsä ja mutisee kaikkea epämääräistä, se on vastustamatonta.

***************************

Herättyäni vähän ajan päästä, tajuan heti hänen kadonneen jo sängystä. Kurtistan otsaani ja etsin katseellani häntä huoneesta, mutta häntä ei näy missään.

"Tyhmä Rex..." mutisen ja nousen sängystä, jotta voin lähteä kävelemään alakertaan, missä hän todennäköisimmin on. Portaikossa alkaa jo tuoksua hyvä ruuan tuoksu, enkä voi olla astelematta nopeampaa keittiöön.

"Mitä tekee aamupalaksi?" kysyn, mutta suuni loksahtaa auki, kun näen, mitä keittiössä on.

Katosta roikkuu ilmapalloja ja pöytä on täynnä kaikenlaisia herkkuja, mitä ei varmaankaan saisi ikinä syödä aamupalaksi. Katseeni siirtyy sitten Brextoniin, joka seisoo edessäni vain college-housuissaan. Yhtäkkiä en ole varma, kumpi näyttää herkullisemmalta: poikaystäväni vai pöydässä olevat ruuat.

"Miksi sä punastuit?" kuulen Brextonin äänen ja säikähtäneenä tajuan, että hän selvästi huomasi minun tuijottavan häntä. Käännän pääni vain pois hänestä nopeasti ja kysyn: "Mitä on tämä?"

"Sä et tiedä? Tai muista?" hän kysyy hämmentyneenä, eikä mene kauaa, kun tunnen nousevani hänen syliin. Katson häntä kysyvästi, jolloin hän hymyilee: "Tänään on sun synttärit"

"Ai, oh..." punastun entistä enemmän nolostuneena, enkä ymmärrä, miksi en yhtään muistanut tänään olevan syntymäpäiväni.

"Ei se haittaa mitään", Brexton huomauttaa ja istahtaa tuolille, minä edelleen hänen sylissään. Sitten hän laskee kätensä pääni taakse ja vetää meidät lähemmäksi toisiamme.

"Hyvää 19-vuotissyntymäpäivää, Evan", Rex kuiskaa, ennen kuin huulemme koskettavat toisiaan. Käteni liukuvat hänen vahvoilta käsivarsiltaan hänen hartioilleen, enkä enää tiedä mistään muusta mitään kuin vain siitä, miten paljon rakastan häntä.

Vuosi sitten, 18-vuotiassyntymäpäivänäni, tilanne oli aivan toinen kuin nyt, enkä olisi voinut silloin kuvitellakaan olevani tällaisessa tilanteessa. En olisi koskaan voinut uskoa, että elämäni muuttuu näin paljon, ja vielä hyvään suuntaan. Se Evan ei pystynyt kuvittelemaankaan jonkun toisen huolehtivan ja rakastavan häntä niin paljon, kuin Brexton nyt tekee.

"Kiitos"

Jos vain olisin ymmärtänyt silloin, että toivoa on jäljellä. Aina.

*******************************

"Miltä nyt tuntuu, 19-vuotiaana?" Chris kysyy virnistäen, kun yritän saada hänen antamaansa lahjaa auki.

"Samalta, kai?" vastaan hämilläni, "Ei vanha ainakaan"

"No ethän sä vielä ole ollenkaan vanha", hän naurahtaa katsoen huvittuneena menestyksetöntä lahjanavaustani, "Eikö onnistu?"

"Ei!" puuskahdan turhautuneena, "Ei aukea mistään!"

"Anna, mä näytän", yhtäkkiä Joachim pomppaa istumaan toiselle puolelleni, "Vedä ensin tuolta kulmasta se naru pois"

"Mutta ei lähde", kurtistan otsaani ja ojennan lahjan takaisin Chrisille, "Voiko aukaista?"

Hän nyökkää hymyillen, jonka jälkeen repäisee paperin erittäin helponnäköisesti pois lahjan ympäriltä, paljastaen ruskean laatikon. Nappaan sen itselleni, mutta sitten Chris ilmoittaa: "Avaa se vasta yksin, vaikka illalla"

"Okei...?" nyökkään hämmentyneenä ja nousen sohvalta viedäkseni lahjan odottamaan hyllyn päälle. Kun olen saanut muutkin lahjat vietyä sinne, menen istumaan takaisin paikalleni Joachimin ja Chrisin keskelle, jotka näyttävät olevan oudon syvässä keskustelussa keskenään. Heti minun tultuani paikalle he kuitenkin hiljentyvät, mikä häiritsee minua.

"Saa jatkaa", tokaisen heille hymyillen, "Haluaa tietää myös"

Chris ja Joachim vilkaisevat toisiaan sen näköisinä, kuin olisivat jääneet kiinni tekemästä jotain kiellettyä, jonka jälkeen Joachim yskäisee vaivaantuneena ja ilmoittaa: "Se oli ihan tylsä juttu, ei mitään tärkeää"

Olen jo aloittamassa sanomaan, että haluan tietää sen silti, mutta juuri silloin Aiden astuu olohuoneeseen ison suklaakakun kanssa ja huudahtaa: "Nyt lauletaan Evanille!"

En kerkeä keksiä mitään vastalauseita sille, kun kaikki heistä ovat jo kerääntyneet ympärilleni ja yhtäkkiä olen seisomassa heidän keskellään.

"Paljon onnea vaan, Evan", he laulavat saaden minut punastumaan, sillä tämä on erittäin noloa, koska kaikkien huomio on vain minussa. Kun laulu loppuu, puhallan kynttilät ja toivon hiljaa mielessäni toiveeni.

Toivon, että kaikki meistä eläisivät onnellisina ikuisesti, vaikka se saattaakin olla vähän klisee. Tämä on ensimmäinen kertani vuosiin, kun saan toivoa syntymäpäivätoiveen, enkä halua sen olevan vain itselleni, vaan kaikille tärkeimmille ihmisille elämässäni.