Cutie & The Monster

42- Laatikossa

Olen kuolemanväsynyt kaikkien mahdollisten pelien jälkeen, joita pelasimme tänään lähes koko päivän. En olisi muuten edes ikinä suostunut tällaiseen, mutta tein silti kaiken Evanin takia, ja oikeastaan se ei ollut ehkä niin kauheaa kuin luulin.

"Mä käyn vielä suihkussa", kerron Evanille, joka riisuu farkkujaan makuuhuoneessamme. Hän nyökkää, joten astelen kylppäriin ja aukaisen suihkuhanan.

Vesi valuu vartaloani pitkin lattialle saaden minut rentoutumaan päivän jäljiltä. Nyt voin miettiä rauhassa kaikkea ja olla vähän aikaa aivan hiljaa, sillä tänään olen joutunut puhumaan ja tekemään koko ajan kaikenlaista.

Suihkun jälkeen kuivaan itseni ja puen bokserini, minkä jälkeen kaivaudun sänkyyn Evanin viereen. Hänen silmänsä ovat kiinni, eikä hän ensin näytä reagoivan tulooni mitenkään. Kuitenkin minun siirtyessä lähemmäs häntä, hän aukaisee silmänsä hetkeksi ja sulkee ne sitten takaisin kiinni.

"Kylmä", Evan mumisee ja käpertyy vasten minua tiukemmin. En yleensä harrasta lempinimiä, varsinkaan eläinten nimiä, mutta hän muistuttaa minua niin paljon jostain koalasta, että voisin melkein alkaa kutsumaan häntä koalaksi.

"No tule sitten tänne", kerron kietoen käteni hänen ympärilleen. Sen jälkeen huoneeseen laskeutuu hiljaisuus, eikä mene montaa minuuttia, kun tunnen olevani jo aivan unen rajamailla. Juuri silloin Evan kuitenkin muistaa: "Chrisin lahja!"

Silmäni aukeavat ja kohtaan hänen pähkinänruskeat silmänsä. Ennen kuin ehdin sanoa mitään, hän on jo pompannut ylös sängystä ja juossut lahjojensa luokse.

"Olisit sä voinut sen huomennakin avata", haukottelen uneliaana, mutta hän vain pudistelee päätään väittäen: "Ei jaksa odottaa, avaan sen nyt"

Katson, kuinka hän etsii lahjakasasta oikean paketin ja kävelee sitten takaisin sänkyyn. Yritän pysyä kärsivällisenä, kun hän aukaisee ruskean laatikon, muttei sano mitään. Huomaan tosin hänen punastuvan hieman.

"Mitä siellä on?" kysyn uteliaana hänen pysyttyään hiljaisena. Evan nostaa katseensa minuun ja vastaa vähän epäilyttävän nopeasti: "Ei mitään"

"Ei vai?" virnistän nousten istumaan ja yritän kurkkia laatikkoon, mutta hän laskee kannen äkkiä alas. Katseemme kohtaavat, jolloin kysyn: "Mitä siellä oikeasti on?"

"Siellä on..." Evan aloittaa hiljaa ja jatkaa vähän ajan päästä: "Kuvia"

"Kuvia? Kenestä?" kyselen entistä uteliaampana, jolloin hän nostaa laatikosta pinon kuvia ja jonkinlaisen paperin. Otan ne häneltä ja luen ensin paperin, jossa Chris kertoo löytäneensä kuvia Evanista ja hänen äidistään. Kuvapinossa on ilmeisesti lisäksi myös jotain muita kuvia, jotka ovat Chrisin mielestä jotenkin hyviä.

"Ei ollut kuvia äidistä", Evan kertoo, joten siirrän katseeni paperista häneen, "Ei kuulemma saanut olla niitä sijaisperheessä"

Kurtistan otsaani hämmentyneenä ja varmistan: "Sulla ei koskaan ollut kuvia sun äidistä?"