Cutie & The Monster

29- Kuka ei osaa lukea?

Vilkutan vielä kerran Joachimille, joka katsoo minua ikkunastaan, jonka jälkeen istahdan sisälle autoon. Brexton käynnistää autonsa, mutta jää katsomaan minua odottavasti.

"Mitä? Onko jotain..." alan tunnustelemaan käsilläni kasvojani ja katsomaan vaatteitani, vaikkei niissä pitäisi mitään ihmeellistä olla. Rexton nostaa kätensä ja vetää päätäni leuastani lähemmäs häntä. Juuri kun luulen, että hän aikoo pyyhkäistä kasvoiltani jotain, hän kumartuukin nopeasti vielä lähemmäs, jolloin huulemme koskettavat toisiaan.

"Rex?" henkäisen hämmästyneenä ja irrottaudun hetken ajan päästä hänestä. Rexton vain virnistää ja alkaa peruuttaa autoa pois pihasta.

"Sä et itse antanut mulle tervehdyspusua, niin mun piti sitten itse ottaa se", hän toteaa virnuillen, saaden minut pudistelemaan päätäni huvittuneena. Lähiaikoina hänestä on tullut äärettömän kosketteleva ja hän ei tunnu irrottavan käsiään tai huuliaan minusta minuutiksikaan. Ehkä se johtuu siitä, että muutan huomenna vihdoin omaan asuntooni, joka tosin on ehkä parin sadan metrin päässä Brextonin talosta.

"Mitä haluat tehdä tänään?" kysyn, kun jäämme odottamaan vihreää valoa risteyksessä. Rextonin ilme muuttuu jotenkin ovelaksi, mutta hän ei kuitenkaan vastaa mitään, jolloin käsken: "Vastaa"

"Saako se olla mitä vaan?" hän kysyy ja parantaa asentoaan, kuin vähän epämukavana.

"Mm..." nyökkään, saaden hänet virnistämään ja hän naurahtaa: "Se on yllätys, saat tietää sitten illemmalla"

"Höh", käännyn katsomaan takaisin eteenpäin pettyneenä, "Ei tykkää yllätyksestä"

"Sä varmasti tykkäät tästä", Rexton hymyilee ennen kuin valot vaihtuvat ja jatkamme matkaa kotiin.

*****************************

Yritän pysyä Brextonin valtavien askeleiden perässä, kun hän puikkelehtii kaupan hyllyjen välissä ja laittaa luettelemiani tuotteita kärryihin. Harmikseni koko hänen tekemänsä lista on täynnä kaikkea tylsää, kuten puurohiutaleita tai perunoita.

"Sitten jäätelö..." luettelen mahdollisimman normaalisti yrittäen huijata häntä. Hän nyökkää ensin, mutta pysähtyykin ja katsoo minua epäilevästi: "Annatko sen listan?"

"En! Osaa lukea itsekin!" huomautan piilottaen listan selkäni taakse. Rexton vilkaisee ympärillemme melkein tyhjää kauppaa, jonka jälkeen löydän itseni hänen halauksestaan. Tiedän kuitenkin, mitä hän yrittää, enkä aio langeta tähän, joten suoristan käteni taakseni niin pitkälle kuin mahdollista ja välttelen hänen kättään.

"Siellä ei varmasti ollut mitään helvetin jäätelöä", Brexton huokaisee luovuttaen hetken kuluttua, "Varsinkin, koska sä piilottelet sitä lappua"

"Rexton vanha, eikä näe enää lukea", virnistän ja irrotan hänen vähän liian uteliaat kädet vyötäröltäni.

"Vanha?" hän toistaa pyöräyttäen silmiään ja mutisee sitten hiljaa jotain, mistä en saa selvää.

"Mhm... Sä olet jo kohta kolmekymmentä", väitän, jolloin hän pudistaa päätään, mutta nappaakin kauppalistan sitten äkkiä, enkä ehdi reagoida.

"Rexton!" huudahdan syöksyen listani perään, joka on nyt kuitenkin liian korkealla Rextonin kädessä.

"Sä taidat itse olla vanha", hän virnistää, "Täällä ei ole jäätelöstä mitään sanottu"

Jään tuijottamaan vihaisena hänen selkäänsä, kun hän lähtee mielissään kohti jotain maitohyllyä. Hänen pitää tehdä kaikesta aina niin tylsää, valitan mielessäni itselleni, mutta lähden kuitenkin hänen peräänsä, sillä en halua eksyä tänne.

*****************************

"Vieläkö sä mökötät siitä jäätelöstä?" Brexton kysyy huvittuneena illemmalla, kun olemme katsomassa Netflixiä olohuoneen sohvalla.

"En", vastaan kääntämättä katsettani televisiosta. Tunnen hänen siirtyvän lähemmäksi, mutta hivuttaudun aina yhä kauemmas hänestä.

"Mikä sulla sitten on?" hän huokaisee äänellä, joka saa minut kääntymään häntä kohti hämmästyneenä. Rexton katsoo suoraan silmiini niin huolissaan, jolloin päätän vain siirtyä hänen viereensä ja olla kertomatta oikeaa asiaani. Onnekseni hän ei kysy mitään, vaan laittaa kätensä ympärilleni tiukasti, jonka jälkeen jatkamme elokuvan katselua.

En viitsi kertoa, että kadun jo nyt päätöstäni muuttaa pois täältä. Olen jo niin tottunut taas jo siihen, että voin olla Rextonin kanssa lähes milloin haluan, ja jos näen painajaisia yöllä, voin mennä nukkumaan hänen viereensä. Ehkä saatoin mennä myös muutamana yönä, vaikken pelännytkään yhtään mitään, mutta hän ei näyttänyt välittävän siitä ollenkaan.

Muistan edelleen, kuinka Rex väitti, etten kauaa pysyisi omillani ja tulisin heti takaisin. Silloin se tuntui ihan tyhmältä ja epätodennäköiseltä, mutta nyt se on aivan toisinpäin. Toisaalta tiedän, että tarvitsen tätä oikeasti, sillä minusta tuntuu, että minun pitää saada elää vähän aikaa vähän omillani ja oppia huolehtimaan itsestäni kunnolla.

"Mitä?!" elokuvan huuto saa minut palauttamaan itseni katsomaan sitä, "Sä valehtelit?"

Ilmeisesti joku pari on riitelemässä pettämisestä, mutten ehdi muistella edellisiä kohtauksia, koska Brexton huokaisee selvästi kyllästyneenä: "Mä en tajua, miksi helvetissä niiden pitää mennä suhteeseen, jos ne haluaa panna viittä yhden sijaan"

"Ketkä?" kysyn hämilläni kääntäen katseeni häneen, jolloin hän kohauttaa hartioitaan: "Kaikki, jotka pettää"

"Mhm..." mumisen epämääräisesti painautuen aivan kiinni Brextonia. Mieleeni palautuu, kuinka näin Brextonin tiputtavan lompakostaan kondomin, tai ainakin se näytti siltä, kun hän lähti johonkin. Sillä hetkellä en voinut ymmärtää, miksi edes koskaan ihastuin häneen, sillä ihastuksestani aiheutui vain enemmän haittaa kuin hyötyä.

****************************

Asettelen oman tyynyni Brextonin viereen väsyneenä. Elokuvan jälkeen hän itseasiassa paljasti, että hänellä oli jo valmiiksi jäätelöä, eikä sen takia halunnut ostaa sitä aikaisemmin. Päädyimme siis syömään jäätelöä ja muita herkkuja aivan liikaa viimeisen yhteisen iltamme kunniaksi.

"Oletko sä muuten vielä keksinyt, mikä se mun valhe oli?" Rexton kysyy minun siirryttyä makaamaan hänen vierelleen. Pudistan päätäni ja käännyn kyljelleni, jotta hän pystyy laittamaan kätensä ympärilleni. Tämä on oikeastaan se asento, mihin päädymme aina nukkumaan, vaikka heräämmekin yleensä aivan eri kohdista.

"Anna vihje", pyydän, "Sitten voi arvata"

Hetken ajan Rexton näyttää mietteliäältä, mutta kertoo sitten: "Se liittyy siihen päivään, kun me nähtiin oikeudessa taas"

Puren huultani alkaessani muistelemaan kaikkea, mitä sanoimme tai teimme silloin. Muistan sen, miten en pystynyt edes vilkaisemaan Brextonia oikeudenkäynnin aikana, koska pelkäsin näyttää hänelle sen, miten rikki olin. Sen jälkeen menimme Aidenin kanssa ulos käytävää pitkin Rextonin luokse ja halasin häntä, ja sitten-

Katseeni siirtyy nopeasti takaisin vierelleni Brextoniin ja katson häntä hämilläni. Hän hymyilee ja kysyy: "Sä taisit arvata sen?"

"E-Miten- Oikeasti?" en saa edes selvää lausetta suustani, enkä varsinkaan silloin, kun hän vetää minut päälleen ja kasvojemme välillä ei ole enää edes senttiä.

"Evan, mä rakastan sua", Rexton kuiskasi ja samassa sekin pieni väli katosi väliltämme kuin tuhka tuuleen, toisin kuin tunteeni, jotka leimahtivat palamaan sisälläni.

Heei! Tosiaan koeviikko on nyt ohi ja pystyin kirjoittamaan lisää :) Toivottavasti piditte ja nähdään ensi luvussa!

-Jacqueline