Cutie & The Monster

7- Aivan liian vanha tähän

Kirjoitan viimeisen vastaukseni ja hengähdän helpotuksesta, että tämä on nyt ohi. Onnekseni hän ei kysynyt mitään liian vaikeaa, lähinnä vain äidistäni sekä muista perustiedoista, niin kuin nimi, muut sukulaiset jne.

"Hyvä, kiitos", vähän vanhempi mies sanoo ja nyökkää sitten Rextonille, joka seisoo ovensuussa jäykän näköisenä. Hän tosin näyttää aina siltä, kuin olisi jossain hautajaisissa. Ehkä kaikki henkivartijat vain ovat sellaisia, tai ei, Chris on hauska ja hänkin on henkivartija.

Olin niin iloinen, vaikkakin aluksi hieman ujo, kun Chris tuli juttelemaan minulle olohuoneeseen. Hän sai itkuni loppumaan heti, eikä hän vain tuijottanut minua kuin jotain haittakappaletta.

"Hyvin meni", Chris hymyili ja taputti selkääni hellästi. Hän tajusi, etten tykännyt halata vielä häntä, sillä en tuntenut häntä tarpeeksi hyvin. Rexton tosin halasi ja piti minua tiukassa otteessaan riippumatta siitä, mitä itse halusin.

Nyökkäsin hieman hymyillen ja lähdin kahden henkivartijani keskellä pitkää käytävää pitkin aulaan, josta kävelimme ulos parkkipaikalle Rextonin mustalle autolle.

"Voit mennä jo sisään", Rexton sanoi ilmeettömänä, niin kuin aina. Nousin autoon ja katselin ikkunasta hiljalleen tippuvia lumihiutaleita. Ne kaikki olivat niin erilaisia, mutta silti samanlaisia. Vähän niin kuin ihmiset, samanlaisia, mutta erilaisia. Kaukaa katsottuna kaikilla on melkein samat osat, jalat, kädet, pää, nenä, korvat, suu.... Mutta läheltä, emme näytäkään enää samalta.

Katseeni siirtyy valkoisista hiutaleista Rextoniin ja Chrisiin, jotka näyttävät kiistelevän jostain. Chris kohauttaa hartioitaan, mihin Rexton sanoo vielä jotain vihaisena, kunnes kävelee autolle, ilme taas tyhjänä.

Paljastuukohan hänestäkin läheltä jotain erilaista? mietin ja näprään sormiani, kun he kumpikin istahtavat autoon. Ehkä hän käyttää jotain hassuja vaatteita yksinollessaan, tai syö raakoja nakkeja salaa. Tai ehkä hän piirtelee valeviikset tussilla itselleen ja leikkii olevansa joku salainen agentti.

Ajatukseni saavat minut naurahtamaan, jolloin kummatkin miehet kääntävät salamana katseensa minuun. Nopeasti käännän katseeni alas ja moitin itseäni siitä, mitä ihmettä oikein aloin ajattelemaan hänestä.

********************

"Mun pitää nyt lähteä kotiin, mutta me nähdään huomenna", Chris ilmoittaa, hymyillen surullisesti. Pudistan päätäni ja tarraudun hänen käteensä, hän ei saa lähteä vielä.

"Evan, päästä irti", Rexton sanoo jämäkästi, jolloin mutristan huuliani hänelle, mutta päästän kuitenkin Chrisin kädestä irti.

"Hei sitten", Chris huikkaa vielä, ennen kuin häviää eteiseen. Pian kuuluu oven pamahdus kiinni ja mutristan huuliani vielä enemmän Rextonille, joka vain hymyilee jotenkin ivallisesti Chrisin perään. Kun hän tajuaa, että nään hänet, hänen ilmeensä vaihtuu taas tylsäksi.

"Sitten nukkumaan, kello on jo kymmenen", hän ilmoittaa ja lähtee kävelemään portaita ylös, "Etkä sä näytä mutruhuulilla yhtään söpöltä niin kuin luulet"

Mutristan huuliani oikein tarkoituksella ja astelen portaissa hänen ohitseen, paukauttaen jalkojani tahalleen kovasti, mikä varmasti ärsyttää häntä paljon. Sivusilmällä huomaan hänen nopeuttavan tahtiaan, jolloin päästän nolon kikatuksen ja juoksen nopeammin porras kerrallaan ylemmäs.

Kiljaisen tuntiessani hänen nostavan minut olkansa yli.

"Rexton!" suustani pääsee, ennen kuin ehdin estellä yhtään, ja käteni pitävät tiukasti hänen alaselästään kiinni. En luota pelkästään siihen, että pitämällä jaloistani kiinni, hän saa minut pysymään ylhäällä.

"Et kai sä luullut, että sä muka voisit voittaa?" hän hymähtää ylimielisenä ja nipistän hänen takapuoltaan kostoksi. Rexton melkein tipauttaa minut, mutta saa pidettyä silti tasapainonsa.

"Sä tuut vielä maksamaan tuosta", hän uhkaa, mutta kerrankin kuulen hänen äänessään virnistyksen. Haluaisin mieluumin tosin katsoa hänen virnistystään, miltähän se näyttäisi?

Näen, kuinka saavumme yläkertaan ja käytävä jää taaksemme, kun hän kävelee huoneeseeni. Tunnen Rextonin laskevan minut sängylle ja kiepautan itseni nopeasti oikeinpäin istualleen siihen.

Tuijotamme toisiamme hetken, kunnes Rexton vain pudistelee päätään hieroen otsaansa ja mutisee: "Mä oon aivan liian vanha tähän"

Suustani purkautuu nauru ja nappaan vierestäni tyynyn piilottaakseen kasvoni, kun hän katsoo minua murhaavasti katseellaan ja hyökkää päälleni sänkyyn. Hänen kätensä kutittavat kylkiäni ja alan nauramaan vielä kovempaa, päästäen irti tyynystä, jotta voin puskea häntä pois.

"Rexton!" huudan ja kikatan vielä kovempaa, "Lopeta!"

Silloin hän pysähtyy ja katselee minua suklaasilmillään, minun yrittäen tasata hengitystäni kaikesta nauramisesta. Hänen kasvoilleen ilmestyy komea hymy ja hän sanoo hiljaa: "Sulla on kaunis ääni"

Punastun ja peitän kasvoni käsilläni, sillä en löydä tyynyä enää vierestäni. Hän irrottaa ne kuitenkin heti ja jatkaa tuijottamistaan hymyillen. Rextonin hymy on sellainen, joka tuntuu valaisevan koko maailman yhdessä sekunnissa.

"Meidän pitää oikeasti ruveta nukkumaan", hän toteaa vähän ajan kuluttua, nousten päältäni. Nyökkään ja nousen hänen perässään, pettyneenä siitä, että hän on takaisin kylmä itsensä. En tosin tiedä, kumpi on oikea Rexton, kylmä vai se, jonka näin äsken. Toivon itse jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Kävelen kylppäriin ja avaan peilikaapin, ottaen hammasharjani. Hetkeen en kuule mitään hänestä, mutta sitten hän ilmestyy oma hammasharja suussaan. Muutaman sekunnin vain tuijotan häntä yllättyneenä, jonka jälkeen nielaisen kuuluvasti ja jatkan touhuani.

Pesemme vierekkäin hampaitamme ja katselen meitä peilistä, josta näkyy vain minua kaulasta ylöspäin, mutta hänestä paljon enemmän. Rextonin käsilihakset näkyvät, kun hän harjaa hampaitaan ja nojaa toisella kädellään allaspöytään.

Kahden minuutin kuluttua sylkäisemme tahnat ja lähdemme kylppäristä. Kun hän yrittää lähteä, vedän hänen ranteestaan ja hän pysähtyy. Ryntään lipastolleni ja otan sen päältä paperin, johon alan kirjoittamaan.

Menee nukkumaan?

Ojennan paperin Rextonille, joka katselee sitä hetken ja kirjoittaa siihen jotain lisää. Kurtistan otsaani, kun hän antaa sen takaisin ja lähtee huoneestani.

Kyllä ja se on Brexton, ei Rexton

Suupieleni kääntyvät alaspäin tajutessani, että olen aina kutsunut häntä väärällä nimellä. Onko hän siksi niin vihainen, koska en sano hänen oikeaa nimeään? Ehkä minun pitäisi keksiä jotain anteeksipyynnöksi hänelle.

Hymy leviää kasvoilleni, kun saan hyvän idean. Hän ei varmasti pysy vihaisena sen jälkeen, ajattelen iloisena ja alan vaihtamaan sitten vaatteitani yövaatteisiin.

Hellouu! Saitte nyt toisenkin luvun tänään, kun en viime viikolla ehtinyt laittaa montaa ja mä tarviin vieroitushoitoa koska en voi enää kirjoittaa My Lionia :(

Eivaan, oikeasti, te kaikki ansaitsette tämän, joten kiitos ja toivottavasti tykkäsitte! :)

-Jacqueline