Cutie & The Monster

24- Stalkkaamassa

Harjoituksemme keskeyttää Chrisin puhelin, joka alkaa soimaan täysillä salillani.

"Evan?" hän vastaa, pyyhkäisten otsaansa kädellään. Yritän olla kuuntelematta heidän keskusteluaan, koska se saisi minut vain surullisemmaksi, ja hän itsekin kävelee kauemmas seinän viereen, istahtaen sitä vasten.

"Älä itke... Kyllä sä pärjäät vielä"

Lasken puntit maahan vihastuneena, kun kuulen hänen lohdutuksensa, enkä voi olla kysymättä Chrisiltä: "Itkeekö Evan?"

Ryntään hänen luoksensa napaten puhelimen, jolloin hän huutaa juosten perääni: "Anna takaisin!"

Jatkan matkaani pukuhuoneiden vessaan ja suljen oven, kysyen sitten puhelimeen, josta kuuluu hiljainen nyyhkytys: "Evan?"

"Brexton..." hän itkee nimeäni, saaden minut huolestumaan, kun se ei lopu.

"Shh... Älä itke..." lohdutan häntä, mutta se vain saa hänet itkemään kovemmin, "Mikä on?"

"Haluaa pois täältä", Evan niiskaisee hiljaa, ääni käheänä itkemisestä.

"Mitä tapahtui?" kysyn hieman vihaisena, sillä en halua, että kukaan satuttaa häntä enää ikinä. Ei kukaan, varsinkaan sen jälkeen, mitä hän on käynyt läpi.

"Ei mitään, mutta haluaa sun luo", hän kertoo. Olen hetken aikaa hiljaa, kunnes myönnän: "Mäkin haluaisin sut tänne takaisin, mutta meidän pitää odottaa vielä pari viikkoa, okei?"

"O-okei..." Evan nyyhkyttää hennosti, mutta onneksi hän on rauhoittunut jo suurimmaksi osaksi siitä, mitä hän oli puhelun alussa.

"Evan, me ei saataisi puhua", muistan, kun Chris alkaa koputtamaan oveen voimakkaammin, "Joten mun täytyy mennä"

"Ei, ei mene!" Evan väittää vastaan ensin, mutta lopulta myöntyy: "Okei... Nähdään sitten, siellä"

"Nähdään, söpöliini", hymyilen, ja hymyni suurenee, kun kuulen hänen naurahduksensa juuri ennen puhelun loppumista. Muutaman sekunnin vain hengitän syvään, rauhoittaen itseäni, jonka jälkeen aukaisen oven.

"Mitä hittoa Brexton?" Chris tuhahtaa, repäisten puhelimensa kädestäni.

"Mun oli pakko", väitän, "Ja nyt se oli paljon iloisempi, kun me lopetettiin"

"Silti, te ette saisi puhua", hän muistuttaa, jolloin käsken: "Et kerro tästä kenellekään"

"En en, mutta tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun näin saa käydä", Chris uhkaa kävellen takaisin salin puolelle. Nyökkään, vaikkei hän näekään sitä, ja astelen hänen peräänsä.

*******************************

Olen jo nyt miettimässä sitä, miksi edes suostuin tähän, vaikka juuri vasta kävelin rakennuksen ovista sisään. Chris vain virnuilee vieressäni, aivan tietämättömänä siitä, etten haluaisi olla täällä ollenkaan.