Cutie & The Monster

21- Jäähyväiset

Yritän vastailla mahdollisimman hyvin Michaelan antamiin kysymyksiin, mutta tuntuu, että koko ajan ne menevät yhtä henkilökohtaisemmiksi. Enkä tunne oloani kovin mukavaksi jutellessani Brextonista hänen pomonsa assistentin kanssa.

"Okei, sitten seuraava", hän nyökkää kirjoitettuaan vastaukseni paperille ja lukee sieltä seuraavan: "Mitä mieltä olet Brexton Adamsista?"

"Kiva", aloitan, mutta Michaela luo minuun epäuskoisen katseen, jolloin korjaan: "Okei, ehkä joskus ilkeä, mutta kiva silti"

"Entä hänen ulkonäkönsä?"

Nyt minä katson häntä epäuskoisena, ei kai minun oikeasti tarvitse alkaa kertomaan, miltä Brexton näyttää mielestäni?

"Uhm... Ihan komea", vastaan epämääräisesti, jolloin hän nyökkää uudestaan: "Entä muuta?"

"Ei", ilmoitan, hänen lukiessa sitten uuden kysymyksen: "Oletko suudellut häntä?"

"Totta kai", sanon hämilläni, hänen pomonsahan näki yhden meidän suudelmistamme itse. Michaela kirjoittaa sen ylös ja kysyy: "Oletko koskaan haaveillut hänestä seksuaalisesti?"

Punastun ja katson äkkiä hänen työhuoneensa ikkunasta ulos, jossa korkeat rakennukset ympäröivät meitä.

"Sinä voit vastata näihin ihan rennosti, kukaan muu kuin minä ja Alvarado näkevät nämä", Michaela selittää, saaden minut mutisemaan hiljaa: "Mm... Olen"

Hän ei vastaa mitään, kirjoittaa vain vastaukseni ja siirtyy seuraavaan. Loput kysymyksistä ovat lähinnä vain ei-vastauksia, koska Brexton ei ole ahdistellut minua tai pakottanut minua tekemään mitään. Ainakaan muuta kuin heräämään aikaisin tai lukemaan tylsiä koulukirjoja.

"Hyvä, nyt me voidaan lähteä kysymään heiltä, ovatko he jo valmiita", Michaela sanoo nousten ylös tuolistaan ja huokaisen helpotuksesta, lähtien hänen perässään pois huoneesta.

************************************

Brexton näyttää vihaiselta, mutta samalla rauhalliselta, kun hän astelee pomonsa huoneesta ulos. Yritän luoda häneen katseen, vain hänen välteltäväksi.

"Rexton?" kysyn hiljaa ja astelen hänen luokseen, ottaen kiinni hänen käsivarrestaan, mutta hän irrottaa sen heti. Kurtistan otsaani loukkaantuneena ja kävelen takaisin penkille, missä istuin odottamassa häntä. Muutaman minuutin päästä Brexton tulee myös luokseni ja istuu alas viereeni.

"Mitä sanoi?" utelen, kun hän ei edelleen sano mitään. Rex huokaisee syvään ja kääntää kasvonsa minua kohti, kertoen: "Mä luulen, että ne ei ainakaan anna sun jäädä mun luokse"

"Miksi? Ei halua pois", ilmoitan, hänen vain pudistellen päätään: "Mä itse tiesin niistä säännöistä ja silti tein niin... Mun takia sä nyt joudut muualle"

"Ei, ei sun vika", yritän lohduttaa häntä, "Minä myös tein väärän"

Brexton vain huokaa uudestaan ja laskee kätensä ympärilleni, jolloin pystyn nojaamaan häntä vasten. Minuutit tuntuvat tunneilta meidän odottaessamme hänen pomoaan kertomaan ratkaisun, ja haluaisin vain takaisin kotiin Brextonin kanssa.