Cutie & The Monster
Tarina söpöliinistä, jonka elämä ei ole niin söpö, ja monsterista, joka ei ollutkaan monsteri.
Highest ranking in Finnish Romance #1 (6.1.2018)
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Puristan käsiäni tiukasti käsinojia vasten ja kurkkaan Brextonin olkapään yli nähdäkseni vain ihan pienen vilauksen ikkunasta. Ihan pikkuisen vain, sillä olen kauhuissani, enkä malta odottaa sitä, kun olemme takaisin turvallisesti maan pinnalla.
"Ei tykkää tästä"
"Mhm..."
"Rex, en tykkää"
"Mhm..."
"Brexton"
"Mhm..."
Epäuskoisena hymähdän hänen välinpitämättömyydelleen, jolloin hän vain naurahtaa ja vihdoin kääntää katseensa lentokoneen ikkunasta minuun.
"Mikset tykkää? Tämähän on se paras kohta, kun laskeudutaan", Brexton väittää, mutta juuri silloin koneen pyörät osuvat maahan ja säikähtäneenä tarraan hänestä kiinni.
"Törmäsi johonkin!"
------------------------
"Vauva", Rexton toteaa virnistäen, kun istumme viimeinkin turvallisesti taksissa laukkujemme kanssa. Mutristan huuliani loukkaantuneena ja ilmoitan: "Ei enää ikinä mene Rextonin kanssa mihinkään"
"Mihinkään? Et edes takaisin kotiin?" hän naurahtaa, "Tai kauppaan?"
"En", pudistan päätäni päättäväisenä, "Nytkin vain tuli koulusta ja yhtäkkiä istuu lentokoneessa!"
"Tiedätkö, miksi tätä sanotaan?" Brexton kysyy pieni virne huulillaan, ja kun pudistan päätäni, hän vastaa: "Vuosipäiväksi"
"Kenen vuosipäivä?" kysyn hämmästyneenä ja jatkan: "Chrisin ja-"
"Ei, Evan", Rex keskeyttää minut laskien kätensä poskelleni. Hän kumartuu aivan lähelle huuliani, mutta pysähtyy hetkeksi ilmoittamaan: "Meidän vuosipäivä", ennen kuin painaa huulensa omilleni.
Poskeni alkavat kuumottaa nolostuksesta, kun tajuan unohtaneeni täysin, milloin meidän vuosipäivä on. Tai oikeasti punastun sen takia, että suutelemme Rextonin kanssa aivan taksinkuljettajan takana. Mitähän hänkin oikein ajattelee nähdessään tämän?
"Rex..." kuiskaan jännittyneenä, "Muut näkee"
"Mitä sitten?" hän kysyy ja vetää minut syliinsä, enkä yhtäkkiä muista enää murhettani.
Paitsi sitten, kun taksinkuljettaja yskäisee kiusaantuneena muutaman minuutin kuluttua ja muistuttaa: "Jos nyt kuitenkin laittaisitte vyöt ja odotatte hotellille asti, kiitos"
Ei kestä puolta sekuntiakaan, kun olen pompannut posket tomaatin värisenä omalle paikalleni ja laittanut turvavyön tiukasti ympärilleni. Samalla tietenkin mulkoillen Brextonia, sillä hänen takiaan unohdin täysin olevamme taksissa.
"Mitä?" hän kuiskaa muka viattomana, aivan kuin ei olisi koskaan tehnyt mitään väärää. Hmph, mokomakin hyvännäköinen, rasittava Rex.
