Always yours - Avengers (fin) ✔️

Koulussa on T-Y-L-S-Ä-Ä

Tiistaina olin harvinaisen iloinen. Tiedätte kaiketi miksi. Peter tulisi kouluun, joten minulla olisi juttu seuraa. Arvatkaapa mikä on outoa? No se, että Avengers-tornissa Peter puhuu minulle, mutta koulussa ei. Tai siis nyt hän kyllä puhuu, koska minä ja Ned saimme hänet ylipuhuttua.

Harjasin hiuksiani ja laitoin ripsiini aivan pikkiriikkisen ripsiväriä. Huuliini sipaisin ohuen kerroksen huulipunaa. En erityisemmin käytä meikkiä, mutta joskus on kiva vähän laittautua. Katsoin itseäni kokovartalopeilistä. Päälläni oli farkkuhaalari - olette varmaan huomanneet, että pidän farkkukankaisista jutuista - valkoiset legginsit, keltavalkoraidallinen paita ja myös keltavalkoraidalliset sukat.
Pyörähtelin vähän peilin edessä. Kerrankin näytin ihan hyvältä.

Ryntäsin rappuset alakertaan ja siellä juoksin suoraan eteiseen. Nappasin reppuni naulakosta kerrankin se ei ollut lattialla lojumassa. Minulla oli jo kiire kouluun ja luultavasti tulisin 15 minuuttia myöhässä. Avasin pihaportin ja harpoin jalkakäytävälle. Kuulin takaani ring -äänen.

"Hyppäätkö kyytiin?" Peterin ääni kuului. Hän tuli pyörällä. Katsoin häntä kiitollisena ja hyppäsin pyörän tarakalle.

Nautin matkasta. Tuuli leikitteli hiuksillani. Oli lämmintä ja ilmassa tuoksui pakokaasu - rakastan pakokaasun tuoksua. Kyllä, olen outo.
Maisemat vilahtivat hetkessä ohitsemme. Suljin silmäni, mutta avasin ne heti, kun horjahdin ja meinasin pudota kyydistä.

Tulimme koulun pihaan. Peter vei pyöränsä pyörätelineeseen ja lukitsi sen. Sitten hän hölkkäsi luokseni ja otti kädestäni kiinni. Minua todellakin kuumotti. Ned juoksi meidät kiinni ja katsoi meitä ihmeissään.

"Oletteko te yhdessä?" Hän sai kysytyksi.

"Emme" Peter vastasi totisena, mutta ei päästänyt irti kädestäni. Se kuumotti minua vieläkin enemmän.

"Okei" Ned hymähti.

"Tota...meillä on siis ekana kemiaa?" Varmistin ja ihmettelin, milloin olen alkanut puhua näin puhekielimäisesti.

"Joo" Peter vastasi.

"Miksi me kaikki olemme vähäsanaisia tänään?" Ned virnisti ja aloimme nauramaan, koska emme itsekään tienneet syytä sille.

Onko tämä oikeasti näin hauskaa?

"En jaksaisi kemiaa ollenkaan. Olen siinä niin älyttömän surkea" Huokaisin ja viittilöin käsilläni jotain ihmeellistä juttua.

"Onneksi sinulla on meidät apunasi" Peter virnisti ja sanoin helpottuneena: "Niinpä"

Kemian tunnilla meillä meni yllättävän hyvin, tosin minä en tehnyt mitään, koska keskityin Peterin tuijottamiseen. Painoin mieleeni jokaisen piirteen hänessä.

Laahustimme seuraavaksi matikan tunnille. Meillä on jokaisena päivänä matikkaa. Tunti oli melkein lopussa, kun opettaja kysyi minulta maailman helpoimman kysymyksen: "Neiti Rodriguez, mitä on yksi plus yksi?"

Säpsähdin hereille ajatuksistani ja vastasin mitään miettimättä: "Kolme"

Muut alkoivat nauraa ja opettaja katsoi minua turhautuneena. "Oletko tosissasi?"

"Ööh ei kun siis se on kaksi" Älähdin tulipunaisena ja opettaja katsoi edelleen minua.

Menin tunnin jälkeen vessaan selvittämään päätäni. Se oli aivan sekaisin Peteristä. No, huomasin kuitenkin, että oli turhaa yrittää tehdä yhtään mitään. Lähdin siis ruokatunnille. Ned ja Peter olivat jo syömässä. Menin heidän luokseen ja aloimme juttelemaan kaikesta mahdollisesta. Nyt aiheena oli väittely siitä, oliko kissat parempia kuin koirat. Minun mielestä oli, Peterin ja Nedin mielestä ei.