Always yours - Avengers (fin) ✔️

Älä ikinä luota tuntemattomaan

Nyt on Bellan näkökulma, vaikka tekis niin mieli kirjottaa koko ajan Peterin näkökulmasta😂

Sunnuntaihin mennessä olin "oppinut" kävelemään jo pienesti. Tällä hetkellä istuin oleskeluhuoneen sohvalla Peterin sylissä - Wanda ja Michelle olivat hakemassa pientä purtavaa. Tony tuli oleskeluhuoneeseen Natashan kanssa ja katsoi meitä eriskummallisella ilmeellä.

"Emme tee mitään epäilyttävää, kuten huomaat" Peter huokaisi Tonylle, joka kuitenkin pudisti päätään ja mutisi samalla: "Paitsi, että olette sylikkäin"

"Itsekin olet Pepperin kanssa tällätavoin. Miksei me saataisi olla?" Peter intti.

"Krhm. Ei nyt käännetä keskustelua minuun. Te kaksi istutte joko vierekkäin tai sitten ette istu ollenkaan" Tony määräsi. Peter tosin kaatui sohvalle makaamaan ja veti minut mukanaan. Hän sai samalla Tonyn vihaiseksi. "Ette myöskään makaa" Hän tuhahti.

Olimme hetken hiljaa, mutta sitten Peter nousi seisomaan ja käveli pois huoneesta - ottaen huomioon sen, että minä olin edelleen hänen sylissään. Tony huusi jotain peräämme, mutta emme kuulleet mitä.

"Mitä Mr. Stark oikein valittaa? Kai mekin saadaan joskus vähän hempeillä" Peter mutisi.

"Sinä olet hassu" Nauroin ja suukotin Peteriä huulille. "Itsepäs olet, kun jaksat minua" Hän virnisti.

Peter laski minut vasta nyt maahan. Kiedoin kuitenkin käteni hänen ympärilleen ja vedin halaukseen. Peter virnisti kysyen samalla: "Mitenkäs sinä yhtäkkiä pystyt tekemään kaikkea ilman, että sinua sattuu?"

"Minähän olen taistelija...ihan niin kuin sinäkin" Kuiskasin lempeästi ja upotin käteni Peterin hiuksiin.

Peter suuteli minua hellästi. Kaiken keskeytti tietysti taas Tony, joka ärähti läheltämme: "Teitä ei kannattaisi päästää minnekään kahdestaan."

"Tony, ihan oikeasti. Meillä on oikeus tehdä mitä huvittaa. Sinä et käsittääkseni ole isämme tai edes sukulaisemme" Totesin happamasti Tonylle, joka näytti yhtäkkiä vaivautuneelta. "Mutta minä olen silti melkein kuin isänne..." Kuulin hänen sanovan hiljaa.

Peter huokaisi ja nosti minut syliinsä. Sitten hän loikkasi erään ikkunan läpi - se meni tietenkin sirpaleiksi - ja vei minut mukanaan katolle. "Tänne hän ei ihan heti tajua tulla." Peter selitti.
Nyökkäsin hymyillen.

Menimme katon reunalle. Heiluttelin jalkojani ilmassa ja horjahdin melkein alas katolta. Peter nappasi minusta kiinni ja veti lähelle itseään. Huokaisin syvään helpotuksesta.

"Mitäs sanoisit jos lähdettäisiin tutkimaan Thanoksen piilopaikkaa" Peter ehdotti uhkarohkeana.

"Hitto soikoon, ei mennä. Sehän olisi vaarallista. Me jäädään kiinni ja Thanos tappaa meidät" Kiljaisin lintujen paetessa puista.

"Ei me jäädä. Sitäpaitsi mehän olemme Avengerseja ja olemme taitavia taistelijoita. Ei Thanos meille pärjää" Peter huomautti rohkeana.

"Enpä tiedä...kannattaisiko meidän pyytää Wandaa mukaan..." Pohdin ja juuri sopivasti hän tulikin katolle Michellen kanssa - mistäköhän he tiesivät, että olemme täällä?

"Kuule Wanda. Lähtisitkö sinä meidän kanssamme tutkimaan Thanoksen piilopaikkaa?" Peter kysyin maanitellen.

"Joo!" Wanda innostui.

"Michelle, sinun ei ehkä kannata tulla, koska Thanos on vaarallinen. Hän voi tappaa sinut hetkessä" Varoitin, kun olin kääntynyt Michellen puoleen.

"Ei ei. Kyllä minä voin tulla...jos opetatte minua käyttämään aseita" Michelle totesi hiukan punastuen.

"No jos haluat tulla, niin saat, mutta omalla vastuullasi. Ja minä voin kyllä opettaa sinua" Sanoin hymyillen.