Always yours - Avengers (fin) ✔️

The Enchanter ja suuri salaisuus

Aamulla heräsin jo kello kuudelta. Olin ilmeisesti kuitenkin saanut unta jossain vaiheessa. Huomasin olleeni Peterin päällä, joten kierähdin nopeasti kauemmas - ÄLKÄÄ edes olettako, että me olisimme tehneet jotain! Minä nyt vain satuin pyörimään hänen päälleen.

"Peter, heräääää" Valitin ja potkin Peteriä hellästi kylkeen jalallani - kyllä, maatenkin voi potkia, jos joku ei sitä tiennyt.

"Mmmhh, mitä?" Peter mumisi unisena ja hieroi silmistään unihiekat. Sitten hän katsoi minua haukotellen.

"En tahdo valvoa yksin. Sitäpaitsi kello on jo kuusi." Selitin ja kieriskelin ympäriinsä patjalla.

"Mmh, liian aikaista minulle. Herätä minut yhdeksältä" Peter sanoi edelleen haukotellen ja sulki silmänsä. Tönäisin häntä kylkeen ja tuhahdin: "Et sinä voi olla noin väsynyt!"

Peter joutui taas avaamaan silmänsä. Hän tuijotti minua pitkään, ennen kuin tokaisi: "Voinpas. Koettaisit sinäkin joskus nukkua, muru"

Muru? Tämä oli ensimmäinen kerta kun Peter kutsui minua muruksi. Uskomatonta!!! Minun teki mieli kiljua, koska olen odottanut tätä hetkeä niin kauan. En kuitenkaan viitsinyt kiljua.

"En minä jaksa. Tule, mennään aamulenkille" Hoputin ja kiskoin Peterin ylös patjalta. Tajusin, että hän oli ilman yöpaitaa - oliko hän muka riisunut sen jossain vaiheessa? No, onneksi minulla oli sentään kaikki vaatteet ylläni.

En voinut olla katsomatta Peterin paljasta yläkroppaa. No, ei hänkään voinut olla huomaamatta, että tuijotin häntä. Punastuin kauttaaltani ja käänsin katseeni äkkiä pois.

"Tota...käyn vaihtamassa juoksuvaatteet...nähdään kohta tässä."  Änkytin samalla, kun tuijotin lattiaa, joka oli ihan kivan näköinen.

"Krhm. Minäkin olen tulossa vaihtamaan vaatteet" Peter huomautti virnistäen ilkikurisesti.
"Ai niin" Älähdin ja jostain syystä minua alkoi yhtäkkiä kuumottamaan.

Hiivimme makuuhuoneeseen hakemaan juoksuvaatteemme. Juuri kun olimme pääsemässä ulos ovesta, käsivarteni kolahti Buckyn yöpöydän kulmaan. Pinkaisimme pakoon, koska emme halunneet jäädä puhutteluun, jonka aiheena oli toruminen muiden herättämisen takia.

"Öhm...minä käyn vessassa vaihtamassa vaatteet ja meikkaan samalla vähän itseäni, niin mulla menee varmaan joku kymmenen tai viisitoista minuuttia." Kerroin Peterille, joka taisi jotenkuten ymmärtää, etten voinut olla ilman meikkiä päivääkään - olen hulluna meikkeihin...ja Peteriin.

Pääsimme lähtemään noin puoli seitsemältä. Aamu aurinko nousi pikkuhiljaa ja aamukasteen tuoma kosteus korostui usvaisessa ilmassa - voikohan se edes korostua? No jaa.

"Pitäisikö meidän sittenkin kiivetä kallioille katsomaan auringon nousua?" Peter mietti. "No mieti pari kertaa kuinka nopeasti se nousee. Ei me keretä." Huomautin nauraen.
"Sitten me lennetään" Peter totesi ja kietoi toisen käsivartensa tiukasti ympärilleen. Sitten hän ampui ranteestaan seittiä ja pian tunsinkin olevani korkealla ilmassa.

Pääsimme kallioille ennätysajassa ja aurinko ei edes ollut noussut kuin pienen matkan verran. Istahdimme kallion reunalle ja jäimme katsomaan auringon hiljaista etenemistä ylöspäin.

Aurinko sai punertavat hiukseni hehkumaan. Joskus toivon, että minulla olisikin tulivoimat jäävoimien sijasta. Silloin olisin varmasti kunnon aurinkoprinsessa - enkö minä ole melkein prinsessa? Okei en yhtään.

Hapuilin käteni Peterin käteen. Hän vilkaisi minua sivusilmällä ja hymyili. Hivuttauduimme lähemmäksi toisiamme. Pian olimmekin aivan kylki kyljessä - söpöä. Nojasin Peterin olkapäähän ja päätin hukkua hänen lämpöönsä ja tuoksuunsa.