Always yours - Avengers (fin) ✔️

Kathyn muistolle...mitä muuta?

Olimme saaneet korjattua Avengers-tornin melkein kokonaan, mutta nyt kaikki keskittyivät etsimään itselleen hautajaislookkia. Kyllä, me pitäisimme hautajaiset Dawnin toiveesta, vaikka varmaan kukaan muu ei muistellut tyttöä hyvällä.

Olin etsinyt sopivaa mustaa mekkoa tunnin ajan ennen kuin olin päätynyt mustaan polviin asti ulottuvaan mekkoon, jonka kaula-aukossa oli tummaa pitsiä. Koko valinnan ajan Peter oli istunut tuolilla selailemassa jotakin sivustoa tietokoneellaan. Nyt hän kuitenkin kohotti katseensa minuun.

"Sinä olet niin kaunis" Peter hymähti ja keskittyi sitten taas sivuston selailuun.

"Katso peiliin" Naurahdin ja nappasin korurasiastani kaulakorun, johon oli kiinnitetty pieni hopeasta tehty ruusu. Esitin tarkoituksella, etten saanut sitä kaulaani.

"Äh, tuosta ei tule mitään. Anna minun auttaa." Peter virnisti sulkiessaan tietokoneensa kannen.

Annoin kaulakorun Peterille ja hän hetken sähläsi sen kanssa. No sitten tulikin se vaikein osuus, eli kaulakorun näpertäminen kaulaani - Peter aina esitti ettei saanut laitettua korua ensimmäisellä yrityksellä kiinni. Se oli suloista. Tälläkin kertaa Peter temppuili korun kanssa, koska ei halunnut heti laittaa sitä kiinni - no tällä kertaa hänellä meni vain minuutti sen laittamiseen.

"Tuliko valmista?" Kysyin hymyillen itsekseni. "Juu" Peter vastasi ja suuteli niskaani. Sen seurauksena kylmät väreet kulkivat pitkin selkäpiitäni.

"Hei, nyt ei jäädä hempeilemään vaan mennään niihin hautajaisiin." Huomautin virneen muotoutuessa kasvoilleni.

"Ääääh, hyvä on sitten. Olisin kyllä mieluummin jäänyt sinun kanssasi tänne." Peter valitti flirttailevasti.

Pyörittelin silmiäni, kun ihmettelin: "Milloin sinusta on tullut tuollainen? Luonteesi on aivan erilainen, kuin ennen."

"Sinä saat minut tälläiseksi, joten omapa on vikasi" Peter tokaisi ja suoristi selkänsä. Oliko se muka ollut mutkalla?

Kun lähdimme ulos, seuraamme liittyi Gabriel ja Michelle. He kuiskivat toisilleen jotain. Toivottavasti heillä ei ole mitään sutinaa. Älkää todellakaan kysykö miksi ajattelen noin.

Pääsimme hautajaispaikalle, joka tosin oli vain erään kirsikkapuun katveessa. Me emme aikoneet pitää mitään kunnollisia hautajaisia, vaikka Dawn oli sitä toivonut. Me vain hautaisimme Kathyn ja pitäisimme jonkinlaisen hiljaisen hetken... aivan kuten Brooklynillekin oli tehty. Mmh, kamaliahan tässä ollaan.

Kun Kathyn arkussa olevaa ruumista alettiin hautaamaan, ainoa henkilö joka itki, oli Dawn. No eipä ollut yllätys. En tajua miten edes hän voi muistella hyvällä Kathyä, joka kuitenkin melkein tappoi Peterin...ja meinasikohan hän tappaa jonkun muunkin - en muista, koska olen huonomuistinen.

"Oletko sinä kunnossa? Siis kun sinähän tapoit Kathyn." Peter kysyi kuiskaten vierestäni. Nyökkäsin hitaasti ja siloittelin mekkoani.

Emme voineet puhua hetkeen mitään, koska alkoi hiljainen hetki. Minä VIHAAN niitä, uskokaa pois vain. En osaa olla hiljaa silloin, kuin pitäisi olla. Hiljainen hetki päättyi yllättävän nopeasti ja porukkaa alkoi valua sisälle. Minä kuitenkin menin Kathyn hautakiven luokse. Siihen Bucky oli keksinyt kauniin tekstin, joka ei kyllä millään tapaa kuvannut Kathyn elämää tai Kathyä, eikä edes hänen muistoaan. No jokatapauksessa tekstissä luki:

Yhä kielot valkeat kukkivat ja sireenitertut hohtaa, yhä välkkyvät lempeät lahdelmat, venerantahan polku johtaa - vaan autius katsovi hiljaisuus haastaa.

En tiennyt yhtään, mitä tekstillä yritettiin tarkoittaa. Ehkei mitään erityistä. Varmaan Bucky oli vain halunnut keksiä jotakin kauniilta kuulostavaa.