Always yours - Avengers (fin) ✔️

Pimeässä metsässä ei kannata liikkua

Murjotin Peterin kanssa oleskeluhuoneen sohvalla muiden katsoessa leffaa. Tony ei oikeastaan katsonut leffaa vaan tuijotti silmä kovana meitä. Steve loi meihin kyseenalaistavan katseen. Hän ei tiennyt mistä oli kyse - eikä kukaan muukaan tiennyt -.

Dawn nosti katseensa meihin ja käveli muutamalla askeleella luokseni. Hän tarttui minua kädestä kiinni ja vei oleskeluhuoneen ulkopuolelle.

"Mikä sinulla ja Peterillä on? Miksi Tony tuijottaa koko ajan teitä?" Dawn kyseli.

Painoin katseeni maahan ja olin hiljaa. Toisaalta, Dawn on varmaan itsekin joskus ollut tässä tilanteessa, joten ehkä hänelle voisi kertoa. "No kun...minä ja Peter...tuota noin...me melkein pantiin...ja ööh...Tony keskeytti meidät...." Sopertelin punastuneena.

"Mitä hemmettiä?" Dawn hämmästyi ja hänen keltaisensävyiset silmät suurenivat lautasen kokoisiksi. "Tehän olette vasta 15-vuotiaita" Dawn huomautti.

"Sinä ja Eric olette myös" Pistin väliin, mutta Dawn vain muljautteli silmiään ja esitti aikuista. Varmaan kypsä ikäisekseen.

"No jokatapauksessa jos te haluatte panna niin kannattaa tehdä se jossain rauhallisessa paikassa, jonne kukaan ei tule." Dawn vinkkasi päivän selvän vinkin.

"Mm..." Mutisin edelleen nolona. Tämä ei ole mikään kiva puheenaihe...

"Ja kannattaa muistaa käyttää ehkäisyä." Dawn muistutti. Raivo kuohahti sisältäni: "No miksi hitossa en sitä muistaisi. Sitäpaitsi minua ei voisi vähempää kiinnostaa tämä keskustelu."

Palasin oleskeluhuoneeseen paiskaten oven samalla perässäni kiinni. Kaikki esittivät etteivät huomanneet mitään, koska ajattelivat, että jäädyttäisin heidät elävältä kun kerta olin raivoissani.

"Peter tule. Lähdetään kävelylle." Huokaisin ja tartuin poikaystävääni kädestä kiinni.

Tony ei ihme kyllä sanonut mitään vastalausetta.

Tulimme metsään joka oli tähän aikaan illasta pimeä ja aika pelottava. Puiden varjot heittäytyivät kulkureitillemme pitkinä kaartuvina hahmoina. Hui. Kävelimme yhä vain syvemmälle metsään ja lopulta tulimmekin jollekin kielekkeelle joka oli lähellä merta - tai mikä se nyt sitten sattui olemaan. Joku vesi alue kummiskin -.

"Onko sinustakin täällä vähän pelottavaa?" Kysyin ääni väristen pelosta. Peter hymähti ja vastasi: "Ei ollenkaan."

"Sietäisi olla." Kolea ääni kuului takaamme. Ääni oli varsin tuttu ja se kuului kauan poissa olleelle henkilölle - Thanokselle.

Käännyimme ympäri, vain jotta voisimme tajuta aseen osoittavan suoraan meihin - tai oikeastaan Peteriin. Thanoksen kasvoille levisi tunnistamaton ilme, kun hän astui pari askelta lähemmäs meitä. Kuin käskystä minä ja Peter siirryimme pari askelta taaksepäin. Nyt olimme siis ihan kielekkeen reunalla.

"No niin. Saatte itse päättää kumpi tapetaan...ensin. Toisen vuoro tulee kyllä myöhemmin jos annan teille armoa." Thanos uhkaili.

"Minut. Peteriä sinä et tapa." Totesin päättäväisesti. Peter tuuppasi minut kuitenkin maahan, jotten päässyt liikkumaan eteenpäin.

"Ei, minut sinä haluat tappaa." Peter tokaisi ja käveli kädet täristen Thanoksen luokse, joka katsoi häntä yllättyneenä.

Minua sattui joten en pystynyt kunnolla nousemaan. Sain kuitenkin huudettua: "Peter ei!"

Peter oli jo kuitenkin napannut aseen Thanoksen kädestä ja oli ampunut itseään vatsaan. Hän katsoi Thanosta ja sitten minua. Raivo ja kyyneleet purkautuivat kehostani. Ryntäsin kivusta huolimatta Peterin luokse - ainakin yritin.

"Tuo ei riitä." Thanos irvisti ja nappasi Peteriä kaulasta kiinni. Hetken luulin hänen tukehduttavan Peterin, mutta hän viskasikin Peterin alas kielekkeeltä mereen.

Silmäni suurenivat raivosta, mutta en jäänyt tappelemaan Thanosta vastaan, vaan hyppäsin kielekkeeltä alas veteen pelastamaan Peteriä. Sain vaivoin kiskottua hänet pinnalle ja sieltä kuljetettua rannalle. Painoin korvani Peterin rinnalle - sydän tykytti vielä vaivoin.

"Peter, sinä et ole vielä kuollut. Ole kiltti ja herää." Itkin ja halasin maassa makaavaa Peteriä, joka ei kuitenkaan herännyt.

Jotenkin yliuskomattomalla tavalla sain vietyä Peterin Avengers-tornille ja siellä raahasin hänet sairaalasiipeen, jossa muutamia Avengerseja olikin - siellä oli Bruce, Tony, Natasha ja Steve.

"Auttakaa joku." Anelin itkien hillittömästi ja yritin painella takkiani Peterin haavaa vasten, mutta se ei tuntunut auttavan.

En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin sitä, että entä jos Peter kuolee. En pystynyt ajattelemaan edes tämän yön juhlia, joita ei varmaankaan järjestettäisi, kun ei ihan vaikuttanut siltä että niitä oltaisiin järjestämässä.

"Bella, mitä on tapahtunut?" Steve kysyi hätääntyneenä, kun näki Peterin haavoittuneena ja likomärkänä.

Tony tuijotti minua sanattomana, kun muut tulivat auttamaan Peterin nostamisessa sairaalavuoteelle. Sivelin Peterin käsivartta enkä kyennyt kertomaan mitä oli tapahtunut.

"Bella?" Natasha uteli, mutta en edelleenkään pystynyt kertomaan. Lopulta Tony kuitenkin huusi minulle päin naamaa: "Nyt hitto kerrot mitä olet tehnyt Peterille!"

"Tony, ei Bella ole hänelle mitään tehnyt. Sinä taas ylireagoit" Bruce yritti rauhoitella.

"T-Thanos oli siellä metsässä ja uhkasi tappaa meidät. J-ja P-Peter ei antanut minun kuolla, joten hän otti aseen Thanokselta ja ampui itseään. S-sitten Thanos heitti Peterin mereen ja minä sukelsin pelastamaan hänet. E-enkä tiedä missä Thanos on nyt." Kerroin ääni täristen ja kyyneleiden virratessa kasvojani pitkin paidalleni.

"Hiton idiootti mikset estänyt Peterin touhuja!" Tony raivosi ja repi jonkin vihon kappaleiksi.

"No luuletko että siitä helposti pääsee estämään kun makaa maassa eikä heti pääse ylös!" Huusin itkien ja puristin Peterin kättä niin tiukasti, että veri ei varmaan päässyt kiertämään siihen.

"Olisit voinut yrittää. Tämä koko hemmetin juttu on vain ja ainoastaan sinun syysi! Jos Peter kuolee niin tiedämme kenen syytä se on!" Tony raivosi vielä pahemmin ja paiskoi tavaroita ympäriinsä.

"Stark, nyt et syytä Bellaa tästä. Tämä ei ole hänen syytään." Natasha ärähti Tonylle.

"Sitäpaitsi Peter ei todennäköisesti kuole, koska saan hoidettua hänet kuntoon." Bruce keskeytti. Tony katsoi häntä ja tokaisi: "Niin, ei TODENNÄKÖISESTI, mutta siihen on mahdollisuus!"

"Minä olen oikeasti tosi pahoillani, etten estänyt Peteriä, mutta minun ansiosta hän ylipäätänsä on täällä eikä makaamassa veden pohjassa" Huomautin ja pitelin tiukasti kiinni Peteristä samaan aikaan kun Bruce hoiti häntä - en kyennyt päästämään irti.

"Ansiostasi ja ansiostasi. Ihan sama vaikka sait Peterin pinnalle, sinun takiasi hän ampui itseään!" Tony huusi naama punaisena.

"No niin Tony, nyt loppuu heti tuollainen." Steve kivahti ja elehti Tonyä istumaan tuolille, jotta hän rauhoittuisi vähäsen.

Tunteja kului, kun Bruce hoiti Peteriä. Olin koko sen ajan istunut Peterin vieressä ja sivellyt häntä. Olin jopa kastellut hänen paljaan rintakehänsä kyyneleilläni.

"Valmista on. Annetaan Bellan jäädä Peterin kanssa kahden kesken - ihan hetkeksi vain." Bruce kehotti ja lähti sairaalasiivestä muiden kanssa.

Kuljetin kättäni Peterin iholla. "Sinä jäät eloon. Ei mitään hätää. Minä pysyn tässä vierelläsi ikuisesti." Kuiskasin ja kumarruin antamaan suudelman Peterin huulille.

Peittelin Peterin valkoisella peitolla, jotta hänelle ei tulisi kylmä. Jäin tuijottamaan hänen silmiään, jotka olivat kiinni. Silitin hänen poskeaan ja purskahdin taas itkuun - en tiedä miksi.

"Lupaan, etten jätä sinua yksin." Nyyhkytin ja suukotin Peterin pehmeitä kasvoja. Minusta näytti siltä, että hän olisi hymyillyt, mutta taisin vain kuvitella harhoja.

***

Words 1006

Tää oli taas vähän lyhyempi luku.