Always yours - Avengers (fin) ✔️

Mitä...? Thanos ja hänen tarransa

Viikonloppu saapui viimein, joten pystyin viettämään joka sekunnin Peterin seurassa - koulupäivätkin menivät ihan mukiinmenevästi, mutta viikonloppu oli sata kertaa parempi -. Meidän suhteemme oli alkanut täydellisesti ja olimme kertoneet toisillemme kaiken, koska halusimme olla rehellisiä. Olin myöntänyt jopa sen, että rakastan Tonyn huolehtivaisuutta. Peter oli silloin nauranut ja sanonut, että kyllä hänkin oikeasti piti siitä, että Tony huolehti hänestä.
Nyky hetkessä istuin Avengers-tornin katon reunalla ja pidin Peteriä kädestä.

"Meidän pitäisi varmaan mennä sisälle. Kohta alkaa satamaan ja ukkostamaan." Peter varoitti, kun huomasi tummat pilvet.

"Äääh, minä pidän ukkosesta" Kerroin ja olin nousemassa seisomaan, kun Peter sanoikin: "Niin minäkin. Luulin vain ettet sinä pidä siitä". Hymähdin ja vedin Peterin mukanani reunalta alas katon puolelle.

Ensin jyrähti, sitten välähti salama, ja sitten vasta alkoi satamaan kaatamalla. Kastuimme sekunnissa läpimäriksi. Se oli oikeastaan kivaa.

"Miettivätköhän muut missä me olemme?" Naurahdin ja pyyhkäisin kasvojani märän takkini hihaan - luulin, että se olisi ollut kuiva.

"Eeeivät kai. Sanoin Mr. Starkille, että menemme tänne. Hän tosin yritti kovasti pistää vastaan." Peter nauroi ja veti minut lähelleen.

Vartaloani kihelmöi hurjasti. Se tuntui inhottavalta, koska koskaan ennen se ei ollut kihelmöinyt. Ainakaan yhtä pahasti.

"Tiedätkö mitä? Sinä näytät tuplasti kauniimmalta tuollain likomärkänä" Peter kehui virnistäen. "Et ole itsekään hullumman näköinen." Virnistin takaisin.

Kasvomme olivat vain sentin päässä toisistaan. Halusin päästä eroon välimatkasta, joten painoin huuleni Peterin huulille. Suudelma venyi venymistään. Kaiken kaikkiaan se kesti kaksikymmentäviisi sekuntia - uskomaton suoritus, koska emme koskaan olleet suudelleet yhtä pitkään. Olisimme me toki voineet pitempäänkin suudella, mutta Tony keskeytti touhumme.

"Kuulkaapas. Nuorisoa tarvittaisiin keittiöllä. Teillä on tänään ruoanlaitto- ja tiskivuoro." Tony mutisi vaivautuneena. Hän ei ollut vieläkään tottunut siihen, että saattoi törmätä meihin hempeilemässä jossain nurkassa - silloin yleensä nolostuimme ja pakenimme paikalta vaikkemme tehneetkään mitään epäilyttävää.

"Et kai ole tosissasi? Täällä oli niin mukavaa" Peter valitti ja viittoi kohti minua ja ukkostaivasta.

"Olen. Wanda ei pärjää keittiöllä yksin. Alkakaapa laputtaa siitä" Tony hoputti ja lähdimme valittaen keittiöön.

Wanda räjähti nauruun, kun näki meidät märkinä. Hänelle jopa tuli hikka. "Mistäs uima-altaasta te tulitte?" Hän kysyi ja hikkasi.

"Ei uima-altaasta, vaan ulkoa. Siellä oli juuri nyt mukava sää" Tiedotin ja aloin kuorimaan perunoita - ja samaan aikaan viilsin itselleni vahingossa haavan sormeen.

Peter istui jakkaralle ja mutisi jotain itsekseen samalla, kun pilkkoi vihanneksia. Hän puhui jotain siitä, että miksi Tonyn pitää laittaa meidät tiskaamaan ja laittamaan ruokaa.

Hetken päästä keittiön ovi räjähti auki. Oikeasti siis RÄJÄHTI. Suojasin automaattisesti käsilläni päätäni, vaikka olisi kannattanut tehdä se ennen räjähdystä - vaikken olisi voinutkaan arvioida tuon tapahtuvan.
Emme nähneet räjähdyksen aiheuttajaa, mutta sen sijaan näimme Steven syöksymässä luoksemme.

"Vauhtia! Aseet ja kaikki muukin valmiiksi. Thanoksen joukot hyökkäävät" Steve huohotti ja juoksin samantien keräämään itselleni aseita ja vaihtamaan vaatteet.

Stevellä oli varmasti hoppu, kun ei edes vaivautunut kunnolla kertomaan, mitä tarvitsemme mukaan.

Kun pääsin ulos tornista, huomasin, että Thanoksen joukot olivat paikalla, mutta kyseistä körilästä ei näkynyt missään. Ei, näkyi sittenkin. Kuului auton tööttäys ja pian auto kaahasikin pihaan renkaat vonkuen.

"Ei kai vain...öö, mitä hemmettiä Thanos tekee tarroilla varustetussa autossa?" Peter kysyi vierestäni.

"Hän keräilee harrastuksenaan kiiltokuvatarroja autoonsa" Vastasin. Lähimpänä minua olevat Avengersit katsoivat minua hämmästyneinä ja purskahtivat sitten nauruun.

Peter otti tukea minusta, mutta silti hänen jalkansa pettivät alta. Kaaduin mukana mutalammikkoon ja housuni menivät aivan mutaan. Kun Avengersien huomio kiinnittyi muualle, Thanoksen joukot hyökkäsivät. Luoteja räiskyi sinne tänne ja niitä aikoja sitten mainittuja örkkejä ryntäili ympäriinsä. Kaikki tajusivat alkaa taistelemaan.

"Wanda!" Huudahdin varoittavasti ja hyppäsin voltilla töytäisemään ystävääni lähestyvää örkkiä - se lennähti kiepillä taaksepäin.

Otin aseen vyöltäni ja ammuin luoteja örkkeihin ja miehiin, jotka tuntuivat kloonautuvan koko ajan, sillä niitä tulvi joka suunnasta. Käännähdin ympäri ja tuijotin suoraan Thanoksen silmiin - sitten aseeseen. Juuri, kun ajattelin kuulevani aseen laukaisun, joku tarttui minua hartioista ja nosti ilmaan - Peter. Sinkouduimme korkealle ilmaan Thanoksen ulottumattomiin.

"Minä tipun kohta" Hätäännyin ja otin tiukemmin kiinni Peteristä. Tämä veti minut syliinsä, jotten vain päässyt putoamaan.

"Hei Thanos! Maista tätä!" Huusin yläilmoista ja viskasin tikarin tarkalla sihdillä Thanosta kohti. En saanut osumaa, mutta pian huomasinkin Thanoksen heittämän pitkän puukon viiltäävän säärtäni. Vihlova kipu valtasi minut, mutta onneksi Peter kannatteli minua ilmassa, niin en pudonnut.

"Oletko kunnossa?" Peter kysyi hätääntyneenä ja nyökkäsin, vaikka kipu kulkeutui säärestäni koko kehooni - kuvittelin aina kaiken kivun koko kehooni.

"Mennään alas. On autettava muita, tai jäänme alakynteen" Pyristelin kaikin voimin tuskaa vastaan ja annoin Peterin kuljettaa minut maan tasalle. Siellä oli käynnissä räiske ja pauke.

(Ja kaiken lisäksi edelleen ukkosti ja satoi)

Jokin tai joku tarttui minua niskasta ja retuutti taaksepäin kohti Thanosta. Yritin päästä irti otteesta, mutten päässyt. Onnekseni kuulin Natashan aseen laukeavan ja luoti lävisti retuuttajani. Juoksin - vaikka jalkani oli kipeä - saman tien Peterin kimpussa hyörivien örkkien kimppuun. Puukotin niitä voimieni takaa ja jopa ammuin pari niistä. Autoin Peterin jaloilleen ja hän huokaisi helpotuksesta.

"Ilman sinua olisin varmasti kärsinyt tappion noita vastaan" Peter henkäisi huohottaen ja osoitti örkkien kituvia ruumiita.

"Olen aina tiennyt, ettet ole vahvimmillasi örkkejä vastaan" Vitsailin ja painoin suukon Peterin poskelle.

"Bel hei! Nyt ei ole aikaa suukottelulle" Wanda huusi lähistöltä ja punastuin nolostuksesta.

Luoti syöksyi minua ja Peteriä kohti, mutta Wanda syöksyi apuun ja levitti suojan ympärillemme. Nyt siis luoti kimposi sen ampujaa kohti ja tämä lyyhistyi maahan.

"Siistiä" Peter taputti Wandaa olkapäälle ja tarttui sitten kädestäni kiinni. Heti Wandan suojauksen lähdettyä lensimme taas ilmassa.

Tähtäsin jousellani nuolen Thanoksen suuntaan. Se ei mennyt läpi hänen ihostaan, joka oli varmasti jotain kuvottavaa seosta - taas liioittelen.
Vasemmalta minua ja Peteriä lähestyi lentävä olio, joka näytti harvinaisen rumalta. Ammuin sitä kohti nuolen, ja olio putosi osuman jälkeen maahan.
Huomasin toisenkin lentävän olion, mutta tunnistin sen Samiksi - miten noloa luulla häntä olioksi!

Laskeuduimme maahan ja Peter suihki seittejä vähän joka suuntaan, jotta sai pidettyä örkit ja ne oudot miehet loitolla. Puristin häntä kädestä ja kysyin: "Pärjäätkö yksin?". Peter nyökkäsi, joten lähdin Buckyn avuksi.

Yhtäkkiä tunsin sanoin kuvaamatonta kipua vatsassani. Katsoin siihen ja huomasin veren tulvivan esiin. Luoti oli lävistänyt sen kohdan, jossa kipu oli pahimmillaan. Nostin katseeni Peteriin, jonka suu oli loksahtanut auki hätääntyneisyydestä. Tuijotin eteeni ja painoin käteni vatsalleni. Se ei estänyt minua rojahtamasta maahan. Maailma sumeni ympärilläni. Viimeisenä muistin Peterin huudon ja sen, että hän otti kyyneleet silmissä kiinni kädestäni.

***

Words 1005

Piti nyt saada tähän tätä actionia, niin toivottavasti tässä oli sitä ihan tarpeeksi :)

Ps. Tulee toki lisääkin tälläisiä juttuja :D