Always yours - Avengers (fin) ✔️

Voi...sanonko mikä?

"Täh?" Peter älähti sanottuani ne hirveimmät sanat: Minä olen raskaana.

"Niin, että minä olen raskaana. Me unohdimme käyttää ehkäisyä viime yönä." Totesin suoraan ja ääneni tärisi aina, kun puhuin.

"Et voi olla tosissasi" Peter henkäisi - hän vaikutti suuttuneelta, vaikka oli yhtälailla syypää tähän tilanteeseen.

"Kyllä minä nyt vain olen. Aiotko sinä nyt vihata minua, vai?" Kysyin katsoessani Peteriä tiukasti silmiin - ja lumouduin taas niistä.

Peterin silmiin tulvahti kyyneleitä ja hän veti minut lämpimään - ja poikaystävämäiseen - halaukseen. "En tietenkään aio. Olen vain iloinen, että olit minulle rehellinen ja kerroit tästä." Hän kuiskasi korvaani.

"Kiitos" Henkäisin onnellisena ja rutistin Peteriä vielä lujemmin. En halunnut päästää hänestä irti.

"Mutta....miten me kerrotaan tästä äidillesi? Tai Mr. Starkille? Nehän tappaa meidät." Peter hätääntyi ja alkoi kuumeisesti miettimään suunnitelmaa, millä pakenisimme New Yorkista.

"Tuota minäkin ajattelin, mutta luulenpa, ettei Mr. Stark ainakaan meitä tapa. Hän ei uskalla tappaa sinua - okei minut ehkä uskaltaisi, mutta silti." Huomautin.

"No jos hän ei tapa meitä, niin äitisi tappaa." Peter mutisi naurahtaen pienesti.

"Niin...mutta ei hänestä ole tappajaksi" Totesin yllättävän tyynesti, vaikka olin kamalan hermostunut.

"Ääh....no kerro hänelle tästä tänään jos kerran olet varma ettei hän tapa ketään. Minä voin odottaa ulkona sinua." Peter kehotti.

"Niin mutta kun äiti tulee vasta illalla..." Huokaisin estelevästi, mutta Peter sanoi: "Hänellähän on tänään töitä vain 12.00 saakka."

"No okei. Kerron hänelle." Myönnyin viimein, vaikken olisikaan halunnut. Äiti raivostuu minulle.

Lähdimme ulos siivouskomerosta. Michelle ja Ned olivat eteisessä pukemassa kenkiään jalkaan. Katsoimme heitä kysyvästi, joten Ned vastasi: "Lähdemme syömään, koska tuli nälkä. Emmekä viitsi jäädä tänne mutustamaan Bellan äidin ostamia ruokia."

"Aijaa..." Peter vaikutti pettyneeltä.

"No...näkemiin sitten" Huikkasin - vaikken missään nimessä ollut iloinen - kaksikolle, joka lähti ulos ovesta.

Samalla oven avauksella äitini tuli kotiin. Se olisi sitten menoa. Peter nyökkäsi minulle ja keräsi tavaransa - eli kengät ja takin. Sitten hän lähti ulos ovesta.

"Minnekäs Peter on matkalla?" Äiti ihmetteli laskiessaan työkamppeensa lattialle.

"Ööh...hän meni ulos yhden tietyn asian vuoksi, josta minun pitikin kertoa sinulle..." Kerroin jännittyneenä.

"No, mikä se asia on?" Äiti uteli kävellessään istumaan sohvalle ja viittoessaan minua istumaan viereensä.

"Öm....äiti....minä....olen....raskaana..." Puhuin sössöttäen ja katkonaisesti. Äiti katsoi minua järkyttyneenä.

Hetken hiljaisuuden jälkeen äiti nousi ylös sohvalta ja paineli yläkertaan omaan huoneeseensa paiskaten oven samalla perässään kiinni. Päätin mennä hänen ovelleen.

"Äiti?" Koputin huoneen oveen.

"Sinä hemmetin kakara painut ulos täältä talosta!? Pakkaa tavarasi. Annan sinulle puoli tuntia aikaa. Äläkä enää ikinä palaa!" Äiti huusi oven takaa.

Mitäh? Hylkääkö äiti minut kadulle?

"Mutta äiti..." Anelin, mutta äiti ei kuunnellut.