Ajat muuttuu

58. En taida päästää sua

Ollin nk

Heräsin puoliksi Aleksin päältä, päätäni särki jonku verran eivätkä muistikuvia ollut kauheasti edellis illalta. Olin kuitenkin päätynyt Aleksin viereen nukkumaan joka oli mukavaa, tunsin tässä oloni turvalliseksi. En tahtoisi ikinä päästää Aleksia lähtemään Helsinkiin mutten voi pilata hänen unelmiaan, siitä asti kun tutustuimme hän on haaveillut kone musan opiskelusta enkä voi pilata sitä vain koska en kestäisi olla ilman häntä. Tämä on kuitenkin hänellekkin vaikeaa ja kaikille muille jätkille myös.  Aleksi alkoi näyttää heräämisen merkkejä ja pian olikin hereillä, hän alkoi silittää hiuksiani.

Olli: onko paha olo?

Aleksi: ei kovin

Olli: hyvä koska en taida päästää sua siitä mihinkään

Aleksi: en haluakkaan tästä pois

Olli: hyvä

Poika otti puhelimensa käteen ja alkoi katsoa sitä niin että minäkin näin mitä hän teki. Hän näytti jotain Porkon ottamia kuvia ja ne olivat oikein sulosia.

Olimme saaneet itsemme ylös ja nyt istuimme Joonaksen sohvalla muiden kanssa, kerroimme eilisestä kaikkea mitä muistimme.  Olin kuulemman kokeillu röökiä ja sitte koko illan roikkunu Allun perässä ja itkeny kaikille että en haluu et se lähtee, sehä meni mainiosti. Ei ollu muillakaa menny nii mainiosti, Niko oli itkeny Allulle jostaki mutta molemmat sanovat etteivät muista mitään siitä.  On lähes mahdotonta ettei kukaan muu kuullut heidän itku keskustelua mutta silti kukaan ei kuullut.

Aleksin nk

Muistin sen keskustelun kyllä harvinaisen selvästi ja ei ole mahdollista että Niko olisi unhotanut. Hän itki jotain Joonaksesta ja siitä ettei ikinä tule saamaan häntä, säälin häntä mutta uskon hänen löytävän vielä jonku itselleen.

Nikon nk

Muistikohan Aleksi meidän keskustelua? Minä muistin sen paremmin kuin selvästi sillä en ollut missään kohtaa kovin humalassa. Aleksista en tiedä hän nimittäin oli pahimmassa kunnossa, hän ainakin katseli minua kokoajan sillä ilmeellä että muistaisi. Aleksi kyllä yleensä muistaa känni keskustelut kunhan ne eivät liity häneen. Hänkin itki minulle vähäsen lähdöstään ja aivan ymmärrettävää, onhan se ihan helvetin iso muutos yhtäkkiä vaihtaa kokonaan kaupunkia jonnekin missä on aivan yksin. Hänellä ei ole siellä ketään ja hänellä on ollut ny aika kauan me kaikki hänen ympärillään tukena, pelkään ettei hän kestä sitä vaan romahtaa täysin.

Sanat 339

Sain väsättyy viel täks päiväks jotai