Ajat muuttuu

90. Ootko vittu tosissas

Joelin nk

Kuulin kun oveen koputettiin ja kävin päästämässä Porkon sisälle, tuo tervehti minua jonka jälkeen kävelimme huoneeseeni. Tuo tuijotti minua hyvin huolestuneen näköisenä jonka jälkeen avasi suunsa.

Joonas: mikä sul oli?

Joel: emmä tiiä ku yhtäkkiä vaa halusin satuttaa itteeni tosi paljo ja en tienny kelle muulle soittaa ni soitim sulle

Joonas: Joel saat ains soittaa mulle jos on paha olla, sitä vsrten kaverit on

Poika tuli viereeni ja vetäisi minut haliin, hän oli oikeassa. Tätä varten kaverit ovat, jos vain eräs Aleksi älyäisi sen myös...

Joonas: osaatko sanoo miks halusit satuttaa ittees?

Joel: emmä tiiä yhtää yhtäkkiä vaa oli semmone olo

Joonas: lupaathan jatkossaki soittaa mulle etkä tee itteles mitää?

Joel: joo

Joonas: kiitos

Joonas oli kyllä ihana kaveri, pelkään kehua häntä ja kertos että rakastan koska en halua ihmisten ajattelevan että pidän hänestä sillä tavalla edelleen. Näen hänet vain ystävänä.

Time skip seuraava päivä

Aleksin nk

Heräsin ja kuulin piippausta, ootko vittu tosissas? Miten oon vieläki elossa? Hetken mietinnän jälkeen avasin silmäni, olin yksin huoneessa. Katsoin kelloa joka näytti puoli kahta, sen takia kukaan ei siis ollut täällä. Jätkät olivat koulussa ja vanhempani töissä, puhelin oli vieressäni mutten jaksanut puhua kellekkään. Odotan vain että joku tulee käymään. Joku lääkäri astui huoneeseen ja näytti yllätyneeltä siitä että olin hereillä. Hän tarkisti kaikki perus jutut samalla kun kertoi kuinka huonossa kunnossa olin ja oli lähes varmaa etten heräisi, miksi sitten heräsin? En minäkään tätä tahtonut.

Istuin sängyssä ja väritin jotain sairaalan väritys kirjaa, tämä oli ihan mukavaa. Kuulin huoneeni oven avautuvan ja näin Ollin, tuo katsoi minua hetken järkyttyneenä kunnes tuli halaamaan minua. Halasin häntä aivan helvetin tiukasti takaisin, kuulin hänen alkavan itkeä.

Olli: Aleksi...

Aleksi: Olli mä rakastan sua

Olli: mäki rakastan sua

Olli: luulin et menetän sut

Aleksi: must ei näköjään nii helpol pääse eroo

Olli: hyvä nii

Olli: haluum et oot siinä loppuu asti

Olli: ilman sua mul ei oo mitään

Katselin häntä hymyillen, hän oli niin upea. Yhdistin huulemme, suudelma oli niin herkkä mutta täynmä rakkautta.

Istuin vanhempieni kanssa huoneessa, tämä oli aina pelottavaa. Tiesin että tällä kertaa en pääse kotiin, kukaan ei ole sanonut sitä mutta tunnen sen.

Aleksi: kaunko joudun olla osastolla?

Aleksin äiti: oot aluksi viikon ja katotaa sitte tarviitko jatkoa

Nyökkäsin vain, ei ole paha. Kusetan vain itseni ulos ja parin kuukauden päästä olen taas sairaalassa kun en kestänyt enää. Niin se elämä vain menee, ehkä joskus voin olla "normaali". Ihmiset määritetään normaaleiksi kun he nauttivat elämästä mutta kun he ovatkin päästään hieman vikaisia ja surullisia he ovat "sairaita" ja esitetään vain että kaikki on kunnossa kunnes sitä ei enää pysty olla huomaamatta. Teen sitä itse itselleni, esitän että olen kunnossa kunnes on pakko hyväksyä se etten ole.

Pakkasin tavaroitani osastolle, olisin vain viikon siellä joten en paljoa tarvinnut. Kaikki jätkät istuivat huoneessani ja juttelimme jotain siinä samalla. Erehdyin vilkaisemaan peiliin ja huomasin että näytin isommalta, olenko aina ollut näin iso vai olenko lihonnut? Tuijotin itseäni vissiin aika kauan peilistä sillä kuulin kysymyksen vierestäni.

Niko: Allu ooks kunnos?

Aleksi: Joo tietenki miks en ois

Niko: yhtäkkiä vaa lopetit puhumisen ja nii

Aleksi: aajuu sori älysin vaa sen et oikeesti joudun osastolle ja nii

Valhehan se oli mutten voisi kertoa syömishäiriöstäni, he ovat kyllä hyvin tietoisia siitä mutta en pysty hyväksymään että mulla olisi syömisen kanssa ongelmia.

Sanat 547

Älysim et tää kirja loppuu koht enkä oo yhtää miettiny lopetusta.