Ajat muuttuu

100. Vanhan loppu uuden alku

Aleksin nk

Makasin sängyssäni yksin, olin juuri tullut Ollilta ja olo oli tyhjä. Huomenna on lähtö ja koitan sisäistää sitä, Olli tulee tänään vielä viimeistä kertaa yötä ja muita poikia nään huomenna. Lähen vasta aika illasta joten ehdin hyvästellä kaikki. Menee kuitenkin noin 2 kuukautta ennenku nään ketään uudelleen, mietittiin eka Ollin kanssa että se tulis joku viikonloppu käymään mutta todettiin että mun on ehkä parasta totutella sinne nyt alkuun eikä eristäytyä kaikesta. Se vähän itteäki pelottaa etten osaa puhua kellekkään ja oon siellä aivan yksin pari vuotta. Tuntui aika oudolta, vähän tuntui että keuhkot lopettaa toiminnan ja sydän pysähtyy. Koitin hengitellä rauhassa ja hoin itselleni ettei ole hätää, en tiedä onko tästä apua mutta yritän.

Istuin edelleen sängylläni tärisemässä, happi ei vieläkään kulkenut. En ollut vielä tehnyt itselleni mitään mutta jos ei tämä pian helpota sorrun siihen. Kyyneleet alkoivat valua silmistäni ja nousin ylös, olin kävelemässä vessaan jossa pitäisi olla teräni. Avasin huoneen oveni ja näin Ollin, päästin hänet huoneeseeni ja käärin käteni hänen ympärille. En ollut vastannut hänelle joten hän päätti vain tulla. Hän silitti selkääni ja rauhoitteli minua eikä mennyt kauaakaan kun olo oli jo parempi.

Olli: rakas mikä hätänä

Aleksi: ei enää mikää alko vaa stressaa lähtö ja näi

Olli: onko kaikki nyt hyvin?

Aleksi: on ku sä oot siinä

Olli katsoi minua hymyillen ja antoi pusun otsalleni, häntä tulee eniten ikävä.

Aleksi: pidäthän huolen Rillasta ku lähen

Olli: tietenki

Aleksi: ja saat aina tulla tänne jos siltä tuntuu mun vanhempia ei haittaa

Olli vain nyökkäsi ja hymyili, hän oli niin suloinen.

Olli nukkui ja minä siivosin huonettani, järjestelin kaappeja ja laatikoita sekä vähän pakkailin. Avasin peilikaappini oven ja sen ylähyllyltä putosi tyhjä kenkä laatikko jalkoihini tai siis ainakin luulin sen olevan tyhjä kunnes avasin sen. Siellä oli itsemurha kirjeitä joita en koskaan onneksi joutunut käyttämään. Se oli aikaa kun en ollut Ollin kanssa, taisi olla jonkin aikaa eromme jälkeen kun olin aivan pohjalla. Joku sai minut kuitenki jatkamaan enkä silloin itseäni tappanut, olin suunnitelut sen alusta loppuun mutts viime hetkellä olin muuttanut mieleni. Lueskelin kirjeitä läpi ja kun Ollin kirje tuli vastaan en ollut edes varma halusinko sitä lukea. Avasin kuoren ja siellä oli hyvin pitkä kirje missä kerroin kuinka eromme sattui, pyysin anteeksi, kerroin ettei se ollut hänen syy, kerroin kuinka paljon rakastin ja välitin, kerroin miten kaikki oli turhaa ja miten elin jatkuvassa pimydessä. "Olit ainoa valo tunnelin päässä ja nyt sekin on sammunut, kiitos kaikesta mitä kanssasi koin mutta nyt ei ole enää koettavaa" Se sattui. Se oli totta, olin niin varma ettei tule enään syytä elää Ollin lähdettyä ja olin valmis lopettamaan kaiken mutta tässä sitä ollaan edelleen. Laskin kirjeet pöydälleni ja jatkoin vain siivoamista.

Ollin nk

Heräsin eikä Aleksi ollut vieressäni, hän oli tyhjentänyt kaappinsa lattialle ja nyt järjesteli niitä.

Olli: toiko on tärkeempää ku minä?

Aleksi: ei mutta oli tylsää

Nousin ylös ja kävin antamassa pojalle pusun, olin matkalla vessan kun huomasin kirjeet pöydällä. Eikai hän nyt aikonut tehdä mitään?

Olli: mitä nää on?

Aleksi: jotain vanhoja kirjeitä

Olli: saanko lukea?