(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Olin todella innostunut, kun matematiikan kaksoistunti oli vihdoin ohi. Pakkasin tavaroitani reppuun ja astuin luokasta ulos. Puhelin lensi kädestäni, kun Santeri tönäisi minua.
Sain napattua kapistuksen käteeni katsellen veljeni menoa ulko-ovea kohti. Hän, isä ja muut tämän kylän huumeita vetävät Jaakot ja Sepot lähtivät tietysti mukaan Ruotsiin.
Joten olin koko viikonlopun yksin kotona ja tänään hengaisin Violan kanssa. Olimme olleet koko viikon (aina tiistaista asti) kahdestaan välitunneilla.
Hän oli todella mukava. Hän ei kysellyt liikaa asioistani, kai hän oli todennut minun olevan hyvin mystinen tapaus. Mutta ei sitä neljässä päivässä koko elämäntarinaa kerrota.
Violan kanssa oli muutenkin todella helppo olla. Brunen lähellä pystyin rauhoittumaan, ja hän osasi rikkoa muuriani, joka oli syntynyt vuosien saatossa.
Ihmiset olivat julmia, eikä kenenkään pitänyt luottaa. Ei keneenkään. Jokainen satuttaisi minua kuitenkin, ihan sama siitä, millaiselta hän vaikuttaisi.
Mutta Violaa vain tuntui kiehtovan mystisyyteni. Havahduin ajatuksistani takaisin tähän hetkeen, kun kuulin tutun äänen mainitsevan nimeni.
Hymyillen kävelin brunen luokse. Hän levitti kätensä ja veti minut haliinsa. Rakastin haleja yli kaiken. Varsinkin Violan. Niin turvallinen, lämmin ja rauhoittava syli.
"Matikka on perseestä", totesin vanhemman vain nauraessa. "Se on, mut ihan hauskaaki ku ei tajuu paskaakaa. I mean, ihan vitun hauskaa arvailla kokeissa ja toivoo et pääsee läpi", hän nauroi, halaten minua silti.
Toivottavasti minun ei tarvitsisi koskaan päästää irti. Mutta ehkä saisimme hieman kysyviä katseita, jos jäisimme tähän koulun pihalle halimaan koko viikonlopuksi.
"Eli sä käyt kotona ja nähään sit siellä jalkapallokentällä?" Viola varmisti ja päästi sitten minusta irti. Nyökkäsin hymyillen hieman. Onneksi siellä ei olisi ketään.
"Haluuks sä tulla mukaan?" ehdotin tarkastaen avaimien olevan taskussa. "Voinhan mä tulla tarkistaa et osaat perille ja takas", hän virnisti. "No aha", nauroin.
Lähdimme pyöräilemään kotiani kohti. Rukoilin todella, ettei siellä nyt varmasti olisi ketään. Violalle olisi varmasti mukava selittää, että joo, Santeri on veljeni, äiti on kuollut ja isä käyttää vain päihteitä ja myy niitä eteenpäin.
Viola
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
