(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Ups! Ten obraz nie jest zgodny z naszymi wytycznymi. Aby kontynuować, spróbuj go usunąć lub użyć innego.
"Noni elikkä lähetään tonne suunnistamaan pareittain. Mä annan teille nyt jo kartat ja kompanssit, sekä paperii ja kynän. Yhteensä 12 rastia, nopeimmalle parille on palkintoo luvassa", liikkaope selitti.
Otin Astaa kädestä, mehä oltais pari. Vaikka se sanoki et mennää pareittai, nii kyl moni halus mennä yksi, esim Viola. Me saatii kompassi, molemmille kartat ja kynä ja papru.
Me lähettii jo kävelee mettää kohti, missä me mentäis suunnistaa. Osasin lukee iha hyvin karttaa, et tuntematon mettä ei mua haitannu. Ja Asta oli ihan vitun hyvä suunnistaa.
"Juostaanko loppumatka?" Asta kysy ja vilkas mua toiveekkaana. Se oli liikkatunneilla aika urheiluhullu, ja nii kyl vapaa-ajallaki. Mut ei siinä, liikka oli kivaa.
"No juostaa", hymähdin ja lisäsin vauhtii kävelystä juoksuun. Me oltii hetken pääst jo perillä. Mentiin metän puolelle ja eka paikannettii, et mis me ees ollaan.
Sit me lähettii ekaa rastii päi. Astal oli enemmän sellane kilpailuvietti ku mulla, mut kyl se muhunki tarttu, ei sillä. Me saatiin ekat kolme rastii käytyy ihan vaivatta, ei ollu suurta ettimistä.
Me oltiin kyl hyvä tiimi, nii parisuhtees ku ylipäätään muutenki. "Jossai tääl sen pitäis olla!" huusin sille taaksepäin katellen karttaa ja painattelin juoksujalkaa metäs.
Kuulin yhtäkkii ku Asta kiljas ja kuulu parin oksan katkeevan. Käännyin ympäri ja palasin mustahiuksisen luo, se oli kaatunu johonki.
"Mihin sattu?" aloin huolehtii. "Polvee", se ähkäs ja katottii molemmat sen polvee, mihi oli tullu reikä ja se näytti aika ikävält. "Jatka vaa hei", Asta mumisi ja yritti liikuttaa jalkaasa.
"Hei, mä en oo neitii jättämässä kuule yhtää mihkää", huomautin ja mietin vaihtoehtoi. "Mut ei me sit voiteta", se huokas. "Vitut siitä", tuhahdin ja autoin neidon ylös.
Nostin sen kokonaa syliin ja kannoin polulle, jossa sit Astan polvest alko vuotaa verta. Mietin taas mitä tehä, ennen ku keksin vaa jonku ratkasun.
Vedin hupparin pois mun päält ja sidoin sillä sen jalan, kyl sen pitäis hyydyttää verentulo. En oo ihan ollu nii hereil terkan tunneil, mut maalaisjärki oli mun hyvä kamu.
"Nyt sun huppari menee ihan vereen", Asta huokas. "Sen voi pestä hei", huomautin. Autoin sen taas ylös ja käveltii läheiselle kivelle. "Tuu reppuskaa, voiaan olla ilta kotona nii ei tarvi mennä salillekkaa", piilovittuilin.
"Haista paska", se nauro jo, mut kieto kätensä mun ympärille. Asta näytti ja luki mulle karttaa, ja sillä taktiikalla me jatkettii loput rastit.
Ei se enää yhtä helppoo ollu, mut yhteistyöl me siitäki selvittii. Ja uskokaa tai älkää, me voitettii se paska. Kyl se liikkaope nauro iha vitusti, ku mä sielt metäst juoksen naama punasena Asta reppuskas.
