(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Ups! Gambar ini tidak mengikuti Pedoman Konten kami. Untuk melanjutkan publikasi, hapuslah gambar ini atau unggah gambar lain.
"Eli missä meiän kotiluokka on?" yritin ymmärtää. Jostain syystä olimme eilen olleet jossain ihan random luokassa, ja nyt kotiluokkamme sijottuisi yhtäkkiä toiselle puolelle koulua.
Tuli melkein ikävä Lummekosken yläastetta, jossa kaikki oli tuttua. Painotan sanaa melkein. "No tossahan se on. Meillä on ekana päivänä aina turhaa paskaa ja toka päivä alotetaan älveen tunnilla", Anton selitti.
"No eiks me jo höpisty sen mummon kanssa", huokaisin pitkään. Violalla alkaisi koulu vasta kymmeneltä. Me ahkerat täällä jo ennen kahdeksaa. "Joo, mut nyt tehään istumajärjestys ja katotaa lukkarii tarkemmin", hän nauroi asenteelleni.
Eilinen meni ihan hyvin loppujen lopuksi, ainakin se iltapäivä. Anton ei kysellyt - luojan kiitos - mitään, en olisi kyllä ollut selittämässäkään.
Jäimme odottelemaan tunnin alkamista istuen penkille. Olin automaattisesti kaivamassa puhelinta taskustani, mutta täällähän ei saanut olla puhelimella, ei ennen koulua, ei koulun aikana, eikä koulun jälkeen.
Ainoa poikkeus oli ruokavälitunti. Ihme koulu. "Mitä täällä pitää tehä välkillä?" huokaisin ja nojasin kyynerpäillä polviini haroen hiuksiani.
"Jutella, tylsistyy, olla ulkona, opiskella, tehä läksyt, kerrata, lukee kokeisii, miettii mitä teet elämälläs ja seurata mitä muut tekee", Anton luetteli.
Naurahdin, ei helvetti millaiseen paikkaan olin päätynyt. Oikaisin hupparini huppua ja ikävöin jo Suvia. Hänellä oli lähtenyt yllättävän nätisti päivähoito käyntiin.
Viola veisi hänet sinne ennen kuin itse tulisi kouluun. Hymähdin mielessäni, ei tuo poika tiennyt minusta mitään. Ja tässä me vain juttelimme niitä näitä.
Tavallaan se oli todella vapauttavaa, kun hän ei säälinyt eikä tiennyt mitään. Olin vain muualta muuttanut neljätoista vuotias nuori, joka odotti tunnin alkamista.
Ennen pitkää mummeli kipitteli paikalle. Istuin taas brunen viereen. En ollut puhunut muille luokaltamme kuin mitä eilen tarvitsi kertoa nimensä ja lempikouluaine.
"Noniin, kaheksan bee. Se olis istumajärjestyksen tekeminen. Mä tossa aamulla tein jo pohjustusta, vielä voidaan tehä muutoksia", opettaja ilmoitti.
Pian valkokankaalla näkyi nimiä. Minut oli laitettu jonkun Kaapo Leinosen viereen. "Ouh, sulle tuli just pahin häirikkö", Anton kuiskasi.
Hän nosti kätensä pystyyn ja odotti puheenvuoroa. "Niin Anton?"
"Voidaanko mut siirtää Sirun vieree?"
"Mistähän syystä?"
"Me tunnetaan jo entuudestaa nii voin neuvoa koulun tavoissa."
Mistä hän tuonkin repäisi? Katsoin poikaa kulmat kurtussa ja vilkaisin valkokankaalle, mummeli todella siirsi Antonin viereeni.
"Et sä kyl tiiä mun elämästä mitää", kuiskasin, kun luokassa oli jotain muuta yleistä pulinaa. "No mä sit otan selvää siitä parin vuoden aikana", hän uhkasi ja virnisti minulle.
