(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Odottelimme Suvin kanssa muutaman tunnin. Olin todella levoton, mikä oli naurettavaa, sillä olin vain tapaamassa tyttöystäväni.
Anton oli kehottanut meitä puhumaan, kun hänkin oli nähnyt Violan pahoittelevat viestit. Olihan minulla häntä muutenkin ihan helvetin kova ikävä.
"Millonkohan se Viola tulee kotiin?" juttelin Suville, joka seisoi sohvaa vasten ja taputteli käsiään yhteen. Hän vain katsoi minua suu auki, kunnes hymyili tajutessaan lauseen sisältäneen tyttöystäväni nimen.
Pian ulko-ovelta kuului avaimien kilinää, ja ovi aukesi. Laskin Suvin varovasti maahan ja juoksin eteiseen. Halasin Violaa tiukasti ja melkein aloin jo itkemään.
Viola halasi yhtä lujasti takaisin. "Anna anteeks", hän kuiskasi hiusteni sekaan. En mitenkään voinut olla hänelle enää mistään vihainen. "Saat", kuiskasin, ja siinäpä ne kyynelkanavat aukesivat.
Pidin hänestä tiukasti kiinni, kuin peläten että emme näe taas muutamaan päivään. Että jos nyt irroitan, välillemme tulee taas riitaa ja epäselvyyksiä.
"Missä sä oot ollu?" hän kysyi, muttei mitenkään syyttävästi. "Antonilla", vastasin. Oletin hänen olevan mustasukkainen, ja niin kai Viola olikin, sillä hän halasi minua vieläkin tiukemmin.
"Mulla oli ihan kauheen kova ikävä sua. Mä en tiiä miten mä ees pystyin huutaa sulle, anteeks. Ei se oo mikää selitys et isän näkeminen vitutti ja turhaannutti paljon, ei se sun vika ollu."
"Älä sitä enää murehi, kaikki on hyvin", vakuutin ja nostin katseeni bruneen. Hänenkin silmät kiilsivät kyynelistä. Pyyhin ne peukaloillani pois ja yhdistin huulemme pitkästä aikaa.
"Voi teitä nuoria rakastavaisia", Saana kommentoi Violan takaa. Oliko hän ollut kokoajan täällä? Eipä sillä ollut väliä, kun joka tapauksessa kaikki huomioni keskittyi Violaan.
"Missä Suvi on?" Viola kysyi, kun saimme suudeltua parin päivän edestä. "Olkkarissa. Silläki on varmasti ollu kova ikävä sua", hymähdin.
Irrottauduimme halistamme. Kävin halaamassa myös Saanaa, en ollut nähnyt häntä muutamaan viikkoon ollenkaan.
"Hyvä että saitte sovittuu. Te kaks kuulutte hei yhteen", hän hymyili ja pörrötti hiuksiani. Hymyilin itsekin ja päästin hänet peremmälle siirtymällä sivuun.
Kaivoin puhelimeni taskustani ja laitoin Antonille viestiä, että saimme viimein sovittua. Hän lähetti pari peukkua. "Onks teillä mitään suunnitelmii loppuillaks?" kysyin.
"No eipä oikeestaan. Mä nyt jään teille yöksi, halusitte tai ette", Saana virnisti ylpeänä. Naurahdin ja käänsin katseeni Violaan, joka oli lattialla Suvin kanssa. "Ei, kui?"
"Aattelin et jos käytäis kaupassa ja katottas vaikka jotain telkkarista", ehdotin. Sain myöntyvät vastaukset, joten se oli sitten sillä sovittu.
"Vieks sä mut kauppaan?" kysyin hymyn ilmestyessä taas huulilleni. "Ehkä mä vienki", Viola virnisti takasin. Saana heitti hänelle avaimensa, tiedä sitten löytyisikö auto ojasta vai ehjänä parkkiruudusta.
