(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
"Kymmenen!"
"Yhdeksän!"
"Kahdeksan!"
"Seitsemän!
"Kuusi!"
"Viisi!
"Neljä!"
"KOLME!"
"KAKSI!"
"YKSI!"
"NOLLA!!"
Vedin Sirun suudelmaan kanssani ja halasin häntä tiukasti. Olimme seuraamassa vuodenvaihtumista torilla, hieman sivumpana muista. Raketit valaisivat taivaan eri väreillään.
Saana oli urhoollisesti jäänyt taas lapsen kanssa kotiin. Saimme viettää hetken kahdestaan. "Onkohan tää vuosi yhtään parempi?" Siru pohti katsellen rakettien poksahtelua.
Ihmiset hurrasivat ja pariskunnat jakoivat uuden vuoden pusuja. "Kyl mä uskon et on. Sovitaan et kaikki paska jäi vuoteen 2020. Nyt alkaa parempi luku meidän elämässä", lupailin.
Siru hymyili hieman. Hän oli suloinen pipo päässä, kun hänen hiuksensa sojotti sieltä vähän joka suuntaan. "Olkoon 2021 meidän vuosi", hän kikatti jo väsyneenä.
Suutelin häntä uudestaan. Joku antoi meille taputukset ja vislasi meille. "Hyvää uutta vuotta", toivottelin meidän heteroparille. "Sitä samaa", Julius hymähti Asta kainalossaan.
"Mitä teille kuuluu?" Asta kyseli. "Sitä samaa, paskavaipan vaihtoo ja katkonaisii yöunii", Siru hymähti ja nauroi taas omalle jutulleen.
"Eipä ihmeitä, kohta loma loppu ja taas kouluun", totesin. Oli tässä vielä muuta päivä vapaata, päivä oli vaihtunut muutama minuutti sitten keskiviikoksi.
"Entä teille?"
"Hyvää, mä oon Jullen luona loppuviikon", Asta hymyili. Hän todellakin ansaitsi tuon urpolta näyttävän jätkän. Hän kyllä oli kaikkea muuta kuin urpo.
Astan höpinöiden ja omien havaintojeni mukaan hän oikeasti kohteli tuota tyttöä kuin prinsessaa. Sehän oli hyvä juttu, minun ei tarvinnut vielä ainakaan syyllistyä murhaan. Taisiis..
"Mennäänkö kotiin?" Siru ehdotti haukotellen. Nyökkäsin ottaen häntä kädestä ja lähdimme kävelemään torilta pois. Raketit paukkuivat yhä ja ihmiset jäivät höpöttelemään niitä näitä.
Vilkutimme kaksikolle vielä, he olivat todella rakastuneita. Ihan niin kuin mekin. Rakettien valon heikentyessä, otin taskulampun käteeni valaisemaan tietämme.
Sirulla oli parin päivän päästä synttärit. Uskomatonta mutta totta, en ollut keksinyt hänelle vieläkään sopivaa lahjaa. Hän ansaitsi vain parasta, ja mieleni ei keksinyt hänelle parasta lahjaa.
