(Valmis)
Tarina kertoo kiusatusta, herkästä, epävarmasta ja unelmiaan jahtaavasta tytöstä, jonka kotiolot olivat kamalimmat, mitä pystyi edes kuvitella. Äiti oli kuollut, isä pahoinpiteli ja veli kiusasi niin kotona kuin koulussa. Eikä kukaan tienny...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
"Asta ootko jo hereillä?" Aada huhuili huoneeni ovelta. "En", haukottelin ja käänsin kylkeä, kylläpä väsytti. "Hyvä, tunnin päästä tulee vieras", hän kertoi innoissaan.
"Kuka? Eikö joulupukki käyny jo eilen?" mutisin silmät kiinni. "Ei sekään kyllä käyny, mut se selvii sitte. Mä toivon et se saa susta vähän paremman ensivaikutelman ku mörrimöykyn", hän naurahti.
"Siis hä? Tänne tulee joku tyyppi jota mä en ees oo nähny koskaa? Vai?" kysyin ja nousin hämmennyksestä istumaan. Hieroin silmiäni ja katsoin isosiskoani ihmeissäni.
"Mm", hän hymyili. "Onks sul joku!?" tajusin ja pomppasin jo seisomaan. "No se selvii sitte", hän lähti huoneestani. Eli hänellä oli joku. Muuten hän olisi kieltänyt asian.
Venyttelin nopeasti ja aloin vaihtamaan päivävaatteita. Avasin hiukseni letiltä ja harjasin ne. Laitoin Juliukselle hyvät huomenet ja kerroin, että Aadalla on ehkä joku.
Hän ei ollut vielä hereillä, oli hän toisinaan melkoinen unikeko. Ja kyllä eilinen varmasti painoi vielä. Onneksi hänellä oli sentään Siru kaverinaan. He saivat molemmat vertaistukea toisiltaan.
"Äiti kuka tänne tulee?" kysyin välittömästi, kun poistuin huoneestani. "En minä tiiä. Mut kuka sieltä ikinä tuleekaan putkimiehen ja stripparin väliltä nii Aada sen on kuttunu", hän hymyili.
"Ei saatana", nauroin. Oli ihanaa olla taas vaihteeksi kotona. Ei elämässä Keusuassa Juliuksen kanssa ollut mitään valittamista, mutta kyllä sitä kaipasi lapsuudenkotiinsa.
Autoin äitiä siivoamaan eilisen jäljiltä, ja siinäpä se tunti vierähti. Höpöttelimme hänen kanssaan ummet ja lammet lukion käynnistä, kunnes ovikello soi.
"Mä meen avaa!" Aada huusi ja juoksi toisesta päästä taloa ulko-ovelle. "Moi!" "Moro. Jännittääks?" "Ennemminki mä kysysin sitä sulta." "Ei ollenkaa, jos sä oot noi mukava nii pakko sun perheenki olla."
Ääni kuulosti ehkä etäisesti tutulta, mutta jos tuo jätkä oli Lummekoskelta, olin varmasti kuullut hänen äänensäkin jossain. Kun Aadan oletettu poikaystävä tuli näköetäisyydelle, olin pyörtyä.
Ei, ei tämä ollut todellista. Tämän oli pakko olla unta, painajaista. Tai sitten näin vain harhoja. Toivottavasti se oli niin. Tuo ei ollut Aadan poikaystävä, eihän?
"Moi, mä oon Aadan poikaystävä, Onni."
Vittu tää oli totta.
***
Oli älyttömän vaikeaa kestää sitä mulkkua yli kolme tuntia. Lopultakin hän lähti. Ja helvetti miten vanhempani tykkäsivät hänestä.
Eikö kukaan oikeasti tiennyt mitään tuosta ihmisestä? Luulisi näin pienessä paikassa tiedon kulkevan, että ensinnäkin hän oli minun ikäinen, ja minäkin olin haloo alaikäinen.
