Kuningas ja ruusu

Luku 3: Piikit

Korkealla tuulee, vire sieppaa ruusun terälehden matkaansa. Endelion nojaa laivan reunan yli pidellen kukkaa valkeissa käsissään. Katse seuraa syvänpunaista terälehteä pitkään, kunnes kurssi vie laivan korkeammalle ja peittää koko Krielin pilviharsoon. Kauas jäävät meri ja saaret, Colarin runsaat joet, Valierin kesää koristavat lehtimetsät. Endelion kuulee tutun äänen viereltään ja kääntyy pitäen ruusua yhä tiukasti käsissään.

Lyra seisoo aivan Endelionin vierellä, vaivihkaa nainen on hivuttautunut siihen hymy kalvakoilla kasvoillaan. Tuuli kuljettaa valkoisia hiuksia, mutta Lyra ei tee elettäkään siirtääkseen niitä tieltään.

"Mistä kuningas täällä haaveilee yksinään?" Lyra kysyy nojaten laitaan Endelionin vierellä.

"Ajattelin vain unta, jonka näin viimeyönä", Endelion sanoo puristaen ruusua tiukemmin kädessään. Piikki puhkaisee kämmenen pehmeän ihon, veripisara putoaa ääneti kannelle. "Se oli erikoinen uni. Taistelusta."

"Siitäkö taistelusta, josta kuvittelen sen kertoneen?" Lyran siniset silmät tuikkivat. "Millainen uni se oli? Näitkö sen, mitä tapahtui, vai sen, mitä toivot, että olisi tapahtunut?"

Endelion huiskauttaa kättään, sitä, jota ruusun piikki ei ole viiltänyt auki.

"En kumpaakaan. Minä katsoin taistelua ulkopuolelta."

"Sinua ja Remi Loriania?"

Endelion pudistaa päätään.

"Joitakuita muita. Meidän edeltäjiämme, joitakin heistä. En muista heidän nimiään, vaikka opiskelin aiempia hallitsijoita koko lapsuuteni."

"Mitä unessa tapahtui?"

"Ei mitään", Endelion sanoo nojaten miltei niin pitkälle, että voisi tipahtaa, tulla ilmavirtauksen viemäksi. "Ei niin mitään. Ei vanhoissa taisteluissa koskaan mitään tapahdu. Valittuja lapsia vain syntyy. He kasvavat linnassa, oppivat vihaamaan toisiaan, tietävät jo viisivuotiaina kaiken mustasta ja valkeasta. Valitsevat puolensa sen mukaan, kummaksi syntyvät. Taistelevat täysi-ikäisinä, kunnes toinen kuolee." Endelion pudistaa päätään. "Niin tylsää. Minulla ja hänellä oli sentään hauskempaa."

Lyra hymyilee vinosti. Endelion ei koskaan tiedä, mitä Lyran hymyn takan piilee. On kuin katsoisi tyyniä pilviä, jotka voisivat koska tahansa täyttyä pisaroista, räjähtää voimakkaana sateena alas. Lyra nyökkää ruusuun päin, Endelion naurahtaa. Lyra on huomannut.

"Uniko sai sinut ajattelemaan häntä jälleen?" Lyran katse on kiinnittynyt ruusuun, sen varrelle valuneeseen punaiseen vereen.

"Sekin", Endelion hymähtää, "ja sisareni kertomus siitä, mitä tuolla alhaalla oikein tapahtuu."

"Onko Krielistä uutisia?"

"Kallasin saarella on saatu kapinallinen kiinni. Mies, joka on tehnyt itsensä puhumiskyvyttömäksi." Endelionin silmät siristyvät. "Hän on kouluttanut omansa hyvin."

Mikään Lyran kasvoilla ei anna naisen ajatuksia ilmi. Pilvet ovat tyynet.

"Entä muuta?"

"Ei ainakaan mitään sellaista, mitä Lilika olisi kertonut minulle. Hän kysyi, milloin minä palaan takaisin. Hän tuskin teki niin sisarellisesta ikävästä." Endelion naurahtaa.

"Lilikaan ei voi luottaa. Epäiletkö, että hänellä on jotakin meneillään?"

"En", Endelion huiskauttaa jälleen kättään, "minä tiedän, että hän on vain lopen kyllästynyt vastuuseensa ja... seuraansa."

Lyran silmissä syttyy. Endelion kokeilee onneaan, herättelee myrskyä naisen sisällä.

"Sinun veljesi tekee varmasti, hmm, hyvää työtä väliaikaishallitsijan henkivartijana", Endelion virnistää. "Ainakin joku on järjestämässä lapselle tekemistä."

Lyra ei avaisi suutaan puolustaakseen veljeään. Endelion näkee sen naisen katseesta.

"Solas on sentään lojaali sinulle."

"Tietenkin hän on. Siksi juuri hän vartioi, ettei armas sisareni aja valtakuntaani kaaokseen."

"Etkö sinä huolehdi siskosi sijaan kapinallisista? Ei ole enää epäselvää, että ruusut ovat todella olemassa. Rakas Remisi suunnittelee sinun tuhoamistasi."

"Lyra, kultaseni, sinähän tiedät, ettei minulla ole hätää." Endelion hellittää otettaan ruususta. Miltei päästää irti, puristaa sitten niin lujaa, että terälehdet litistyvät. Hajonneen kukan palaset tippuvat reunan yli, tanssivat alas ruususateena. "Sinä ja veljesi tiedätte paremmin kuin ketkään muut, että minä olen varautunut."

Lyra kohottaa leukaansa, ele kyseenalaistaa, haastaa kuningasta jatkamaan.

"Tämä on yhtä kaikki ensimmäinen kertani yläilmoissa. Kerro minulle, minne me olemme menossa seuraavaksi. Kerro, jotta tietäisin vielä enemmän."

"Kuuhun", Endelion sanoo hiljaa, kumartuen lähemmäs Lyraa, "me menemme kuuhun. Kerronko sinulle, mitä me teemme siellä?"

Lyran raotetut huulet kysyvät jo.

Endelion kumartuu Lyran korvan juureen, sipaisee naisen hiukset tieltään. Kosketus on hellä kuin hyväily, Endelion tuntee Lyran värähtävän sen alla.

"Sinun veljesi tietää jo. Minä olen kertonut vain Solasille. Tämän ilmalaivan miehistö ei tiedä. Ei kukaan, ei edes Ingon kaikkine laitteineen. Minä kerron tämän täällä vain sinulle."

Endelion suutelee Lyran niskaa, varoen, hellästi.

"Me menemme kuuhun hakemaan pommia."

Kun Endelion vetäytyy kauemmas, hän erottaa Lyran silmien suurenevan. Nainen prosessoi kuulemaansa, painaa katseensa hetkeksi alas, vie kädet huulilleen niin kuin aina tämän ajatellessa jotakin tärkeää.

"Siksi sinä olet täällä", Lyra sanoo riittävän hiljaa. "Sinä aiot voittaa kapinan ilmasta käsin."

"Yksinkertaisesti laitettuna kyllä", Endelion nyökkää.

"Sinä olet suunnitellut kaikki vuodet yksinomaan tätä."

Virnistys leveää Endelionin huulille. Hän sipaisee Lyran hiussuortuvan naisen korvan taa hellästi kuin rakastavin kumppani, kuin isoveli, kuin kuka tahansa, joka välittää Lyrasta.

Endelion vie sormen huulilleen ja pudistaa päätään.

"Emme puhu siitä vielä emmekä tässä", Endelion kuiskaa.

"Luonnollisesti." Hymy tarttuu Lyraan, joka on jo siirtynyt nojaamaan laitaan, kurottamaan aivan yhtä pitkälle kuin Endelion vain hetki aikaisemmin.

Endelion siirtyy naisen vierelle. Laivan keula osoittaa kohti kuuta, jonka metallipinta hohtaa vielä vaivoin pilvien yläpuolella pysyttelevässä auringossa. Mitä lähemmäs he lentävät, sitä suuremmaksi kuu muuttuu. Endelion tarkkailee Lyran ilmeitä, erottaa raottuvan suun, kohoavat kulmat.

"Me pysäköimme pohjoispuolelle!" Endelion ilmoittaa. Miehistö liikkuu kannella, aloittaa pysäköintitoimenpiteet oitis. Metallikuun kyljestä kohoaa kokonainen keskeneräinen kaupunki, Endelion erottaa valmistuvan linnan siluetin valoa vasten. Metallikuussa käynti antaisi hänelle yhden aseen lisää, aiempia paremman ja suuremman. Piikin vuodattama veri on kuivunut keskelle kämmentä. Endelion painaa käden kiinni ja hymyilee.